Elämäni Biisissä on kuultu ohjelman tähtisolistien tulkitsemana jo satoja pop-, rock- ja iskelmäkappaleita, mutta yksi suosittu genre kuitenkin loistaa usein poissaolollaan: räppi. Vieraat ehdottavat toisinaan rap-kappaleita, mutta välillä ne jäävät pois lähetyksistä, koska niille ei löydetä esittäjää.
– Totta kai haluaisimme, että Elämäni Biisissä kuultaisiin enemmän myös rap-musiikkia. Se, että räppiä on kuultu ohjelmassa toistaiseksi vain muutaman kerran, johtuu pitkälti vieraiden biisivalinnoista. Rap-kappaleita on nimittäin valittu elämän biiseiksi melko harvoin, ohjelman vastaava tuottaja Anna-Maria Meurman kommentoi.
Hänen mukaansa vastaan on tullut myös tilanteita, joissa vieraan toivomaa rap-kappaletta esittämään sopivaa artistia ei ole onnistuttu löytämään. Hän vielä tarkentaa, että nimenomaan englanninkielisille kappaleille on ollut haastavaa löytää esittäjää.
Katso videolta Tommy Lindgrenin esitys viime lauantain Elämäni Biisissä:
Elämäni Biisin uusimmassa jaksossa Tommy Lindgren räppäsi Johannes ”Hatsolo” Hattusen elämän biisin, Masta Acen Beautifulin. Vastaava tilanne, jossa vieraileva rap-artisti esittää toisen räppärin kappaleen, on ohjelman seitsemänvuotisessa historiassa koettu vain kerran aikaisemmin. Vuonna 2020 Redrama esitti Eminemin kappaleen Love The Way You Lie.
Lindgren ei lähde selittämään yksittäisten esiintyjien kieltäytymisiä esittää muiden räppibiisejä.
– Tosi vaikea tietysti sanoa, miksi kukaan on kieltäytynyt, Lindgren kertoo.
Mielipiteitä hänellä kuitenkin on. Lindgrenin mukaan ensimmäinen syy on räpin henkilökohtaisuus.
– Räppi on tosi usein yksikön ensimmäisessä persoonassa ja kohtuullisen henkilökohtaistakin tavaraa. Siksi toisen kenkiin hyppääminen voi tuntua artistista hankalalta. Geneerisempään rakkautta käsittelevään poppibiisiin verrattuna se on tietyllä tapaa eri asia, Lindgren pohtii.
Räppiä väitöskirjassaan tutkiva Alma Rinta-Pollari tunnistaa nämä samat syyt ja lisää niihin vielä omia pohdintojaan.
– Moneen muuhun musiikkigenreen verrattuna räppi on hyvin henkilökohtainen ja omaelämäkerrallinen genre; räppärit kirjoittavat lyriikoita monesti omasta elämästään ja/tai lähellä itseä olevista tarinoista. Popissa biisejä kirjoitetaan usein artistin puolesta tai isommalla porukalla.
Räpissäkin on yhteistekijyyttä, mutta Rinta-Pollarin ymmärryksen mukaan rap-artistien biiseillä vierailevat artistit vastaavat yleensä itse omista osuuksistaan.
– Tämä voisi olla yksi syy siihen, että kynnys toisen räppärin biisien esittämiseen voi olla korkea tai ainakin korkeampi kuin monessa muussa genressä, Rinta-Pollari lisää.
Rinta-Pollari nostaa esiin myös sen, miten räppärit aloittavat uransa. Harvoin se tapahtuu muiden tuotantoa versioimalla, vaan enemmän omia riimejä kirjoittamalla ja freestylen kautta.
– Jokaisella räppärillä on oma tyylinsä, omanlaisensa flow, jota voi olla vaikea kopioida.
Kenen kenkiin voi astua?
Lindgren nostaa esiin myös laajemman kysymyksen.
– Se ei ole pelkästään lyriikan sisältöön tai henkilökohtaisuuteen liittyvä kysymys, vaan se on myös laajempi identiteettipoliittinen kulma, hän sanoo.
Hän kärjistää esimerkillä: suomalaisena valkoisena räppärinä Eminemin biisin vetäminen voi lähtökohtaisesti tuntua luontevammalta kuin hip hop -yhtye Public Enemyn biisin. Taustalla on se, että hip hop on usein sidottu tiettyyn paikkaan ja aikaan sekä esittäjiensä yhteiskunnalliseen asemaan. Kaikki biisit eivät silti ole tällaisia. Lindgren muistuttaa, että on ”jättimäisiä räppibiisejä”, joissa ei ole kyse ihonväristä tai identiteetistä.
Kielelläkin on merkitystä. Suomalaiset räppärit tekevät musiikkia nykyään lähes aina suomeksi, ja Lindgrenin mukaan 20–25 vuotta sitten, kun suomalaisia englanniksi räppääviä artisteja oli enemmän, innokkaita kokeilijoita olisi voinut olla helpommin saatavilla. 50 Centin tai Eminemin kaltaiset esikuvat voivat myös olla niin ihailtuja, ettei niihin uskalla koskea ”karaokepohjalta”.
– Se voi olla tietty kunnioitus myös esikuvia kohtaan, hän arvelee.
Lisäksi sanoja on paljon, ja niiden haltuunotto vaatii työtä. Englanninkielisen klassikon saaminen uskottavasti haltuun vaatii vielä oman lisänsä. Lindgren korostaa, että hänelle itselleen on tärkeää osata biisi ulkoa, jotta lavalla ei tarvitse jännittää sanoja.
Biisin sanoma ja fiilis herättivät kiinnostuksen
Lindgrenin oma päätös esittää toisen rap-artistin kappale ei syntynyt isoista periaatekysymyksistä. Beautiful ei ollut hänelle sitä tutuinta hip hop -materiaalia, ja hän piti sitä etuna; kappaleen sai ottaa haltuun puhtaalta pöydältä, eikä sitä ollut kuunnellut puhki. Hän kuunteli biisin ja ajatteli heti, että siitä voisi tehdä bändin kanssa hyvän version. Sisältöä tärkeämpi kysymys oli, istuuko kappale Lingdrenin äänelle ja hänen tapaansa räpätä.
Kappaletta hän kuvailee lohdulliseksi. Hänen mukaansa siitä paistaa läpi, kuinka vaikeidenkin aikojen keskellä musiikki voi tuoda valoa ja lohtua.
– Joskus on rankkaa, mutta tänään ei, Lindgren kiteyttää.
Esityksestä jätettiin pois kolmas säkeistö. Syynä oli osittain pituus, sillä puhallinosuus vei tilaa. Osittain syynä olivat myös sanat: säkeistö sisälsi kirjoittajan positioon liittyviä juttuja, jotka olisivat Lindgrenin mukaan voineet istua kömpelösti hänen suuhunsa. Muokkaaminen ei hänelle ole outoa. Hän on joskus lainannut räppiklassikoita keikoilla bändinsä Don Johnson Big Bandin kanssa, ja tuolloin esimerkiksi mahdolliset n-sanat on jätetty pois tai korvattu jollain muulla.
Ei kuitenkaan täysin ennenkuulumatonta
Rinta-Pollari muistuttaa, ettei muiden biisien esittäminen ole rap-genressä mahdotonta. Ylen Mist sä tuut -sarjan Isot biisit -kausi perustui nimenomaan siihen, että räppärit esittivät toistensa kappaleita.
– Tavoitettiinko siinä ohjelmassa autenttisuutta ja suomiräpin historiatietoisuutta, jonka ansiosta osallistujat saattoivat esittää toisten musiikkia ilman pelkoa epäaidoksi leimaamisesta, Rinta-Pollari pohtii.
