Glyfosaattiin pohjautuvia torjunta-aineita valmistaa Yhdysvalloissa vain yksi yritys, riidoissa ryvettynyt Monsanto.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haluaa kasvattaa kiistellyn torjunta-aineen tuotantoa.
Trump on määrännyt maatalousministerin tekemään tarvittavat toimet glyfosaatin tuotannon lisäämiseksi. Aine on välttämätön maan ruokaturvallisuudelle, hän sanoo.
Glyfosaattia käytetään laajalti rikkakasvien torjunnassa eri puolilla maailmaa, myös Suomessa. Aine on tutkimuksissa yhdistetty erilaisiin haittoihin.
Vuonna 2015 Maailman terveysjärjestön (WHO) alainen syöväntutkimuslaitos luokitteli glyfosaatin todennäköisesti karsinogeeniseksi. Seuraavana vuonna WHO totesi, ettei ravinnon kautta voi käytännössä altistua niin suurelle määrälle glyfosaattia, jotta se olisi syöpäriski.
Sen sijaan aine näyttäisi vaikuttavan ikävästi pölyttäjiin. Viime vuonna suomalaisessa väitöstutkimuksessa havaittiin, että glyfosaatti muun muassa passivoi kimalaisia ja heikentää niiden vastustuskykyä.
Kiistoja ratkottu miljardeilla dollareilla
Glyfosaattivalmisteita myydään useilla kauppanimillä. Niistä tunnetuin lienee Roundup, jonka kehitti yhdysvaltalainen Monsanto jo 1970-luvulla.
Saksalainen kemikaalijätti Bayer osti Monsanton vuonna 2018. Yrityskaupan myötä saksalaiset saivat syliinsä runsaasti Roundupiin kytkeytyviä ongelmia: oikeudessa on väännetty väitteistä, joiden mukaan aine aiheuttaisi syöpää.
Tähän mennessä Bayer on käyttänyt arviolta yli 10 miljardia dollaria tuhansien Roundup-riitojen sovitteluun. Noin 67 000 tapausta on edelleen vireillä.
Tiistaina Bayer kertoi, että Monsanto yrittää päästä valtavista ryhmäkanteista eroon 7,25 miljardin dollarin sopimuksella. Kyse ei ole vastuun myöntämisestä, korosti toimitusjohtaja Bill Anderson, jonka luotsaama Bayer pitää glyfosaattia turvallisena.
Keskiviikkona Valkoinen talo ilmoitti, ettei glyfosaattipohjaisten torjunta-aineiden kotimainen tuotanto riitä kattamaan kansallista kysyntää. Näiden aineiden ainut valmistaja Yhdysvalloissa on Monsanto.
Lähteet: AFP, Reuters

