Uhkaavasti käyttäytynyt henkilö yritti lähestyä Tynkkystä Oulussa eurovaalitilaisuudessa, mutta poliisi ehti väliin.
Poliisi vahvistaa ottaneensa tänään perjantaina kiinni uhkaavasti käyttäytyvän henkilön perussuomalaisten eurovaalitilaisuudessa Oulussa.
Henkilö yritti lähestyä aggressiivisen oloisesti perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkystä, mutta poliisi ehti väliin ja otti henkilön haltuunsa poliisiautoon tilaisuuden ajaksi. Fyysisiä vahinkoja ei päässyt tapahtumaan.
Tynkkysen mukaan häntä kohti lähestyvä henkilö oli vasemmistolainen mielenosoittaja.
– Mieltä saa ja pitää osoittaa, mutta ei rynnätä poliitikkoja kohti, koska tietää millaisia vaikutuksia sillä on toimintavapauksiin ja siihen, miten uudet ihmiset uskaltavat lähteä mukaan politiikkaan, Tynkkynen kommentoi Ylelle.
Myös Tynkkysen viestipalvelu X:ssä julkaiseman nopeutetun videon perusteella kyseessä on mielenosoittaja. Videolla näkyy, miten kaksi punaista lippua pitävää mielenosoittajaa lähestyy Tynkkystä.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kaleva.
Uutista päivitetty 10.5. kello 20:37: Lisätty Tynkkysen kommentti tekstiin ja otsikkoon.
11.5. kello 9:34: Lisätty täsmennys mielenosoittajien poliittisesta kannasta.
Muokattu 12.5.2024 kello 15.25: Muokattu otsikkoa poliisilta saatujen tietojen perusteella.