Poliisi on tunnistanut ainakin 60 prostituoitua, jotka ovat tehneet seksityötä parittajan alaisuudessa noin seitsemän vuoden ajan.
Unkarilaiset pyörittivät useita vuosia paritustoimintaa Suomessa ja Pohjoismaissa, kertoo Helsingin poliisilaitos. Poliisi siirtää epäillyn törkeän paritusrikoksen nyt syyteharkintaan.
Tiedotteen mukaan kaikki paritetut seksityöläiset olivat kotoisin Unkarista. Useimmiten he vaihtoivat asuntoa ja kaupunkia noin neljän päivän välein, mutta saattoivat työskennellä esimerkiksi suurimmissa kaupungeissa pidempäänkin.
– Olemme pystyneet tunnistamaan yli 60 prostituoitua, jotka ovat tehneet seksityötä Suomessa, Ruotsissa tai molemmissa maissa. Esitutkinnassa jäi myös identifioimatta useita kymmeniä naisia, jotka tekivät seksityötä parittajan alaisuudessa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Hannu Kortelainen.
Poliisin mukaan paritustoiminnan pääepäilty on noin 30-vuotias unkarilainen nainen, joka on ollut vangittuna Suomessa. Tapauksessa on ollut myös kaksi muuta henkilöä vangittuna tutkinnan aikana.
Epäillyt rikokset tapahtuivat vuosina 2016-2023. Lisäksi tutkinnassa on havaittu, että samojen henkilöiden pyörittämää paritustoimintaa on tapahtunut Norjassa, Tanskassa ja Islannissa.
Epäillyt harjoittivat paritusta kaikissa Suomen suurissa kaupungeissa. Poliisin mukaan paritustoimintaa ja seksipalveluiden myyntiä pyöritettiin yleensä lyhytaikaisissa vuokra-asunnoissa.
Parittajat toimivat ulkomailta käsin
Poliisin mukaan paritustoiminnan liikevaihto on ollut 1,6 miljoonaa euroa, joista rikoshyödyn osuus on noin 800 000 euroa.
Parittaja sai seksimyynnin tuloista noin 50 prosenttia.
Parittajat toimivat pääosin ulkomailta käsin, mistä he hallitsivat prostituoitujen viestiliikennettä sekä matkajärjestelyitä. Poliisin mukaan lähtökohtaisesti vain seksipalvelun tarjoaminen tapahtui kasvotusten Suomessa.
Esitutkinnassa selvitettiin esimerkiksi yli 500 lentomatkaa, jotka liittyivät paritukseen. Lisäksi seksinmyynti-ilmoituksessa on voinut olla esimerkiksi suomalaisen prepaid-liittymän numero, jota parittaja hallinnoi.
Helsingin poliisin valtakunnallinen ihmiskaupparikosryhmä teki tutkintaa yhteistyössä Unkarin esitutkintaviranomaisten, muiden poliisiyksiköiden, Rajavartiolaitoksen ja Europolin kanssa.