Tänä vuonna Tampereella valmistuu vielä noin 2 500 asuntoa, ensi vuonna huomattavasti vähemmän. Asuntokaupan puolella sen sijaan saattaa tapahtua piristymistä.
Kai Pohjanen,
Laura Hart,
Maria Mäkelä
Uusien asuntojen rakentaminen on melko lailla jäissä koko maassa. Näin on myös Tampereella, vaikka samalla kaupungin väkiluku kasvaa vuosittain tuhansilla ihmisillä.
– On mahdollista, että asunnoista tulee hetkellistä pulaa. Nyt olisi olennaista saada uusia hankkeita käyntiin, sanoo erityisasiantuntija Kaisu Kammonen Tampereen kaupungin Kestävä asuminen ja rakentaminen -yksiköstä.
Tilanne rakentamisessa Tampereella on samantyyppinen kuin muissakin suurissa kaupungeissa.
– Aloitettuja kohteita on aika paljonkin rakenteilla, mutta uudet kohteet melko vähissä.
Kammosen mukaan on arvioitu, että tänä vuonna voisi valmistua kaikkiaan noin 2 500 asuntoa. Ensi vuonna huomattavasti vähemmän.
Tampereen kaupunki on pyrkinyt vauhdittamaan uuden rakentamisen käynnistämistä hankalassa tilanteessa erilaisilla toimenpiteillä, esimerkiksi tonttikiertoa nopeuttamalla. Asiasta linjattiin kaupunginhallituksessa huhtikuussa.
Kaisu Kammonen sanoo, että asemakaavahankkeita asuntorakentamisen tarpeisiin on paljon käynnissä ympäri kaupunkia. Merkittäviä uusia alueita, joilla rakentaminen on käynnistynyt tai pian käynnistymässä on erityisesti Hiedanrannan, Ojalan, Raholan, Lahdesjärven ja Pohjois-Hervannan alueilla.
– Entistä monipuolisemmin tulee erilaisia asuntotyyppejä, ei vain yksiöitä tai kaksioita sijoittajien tarpeisiin.
Ei yhtään uudiskohdetta rakenteilla
Nykytilanne on poikkeuksellinen, arvioi SRV Yhtiöt alueyksiköiden liiketoiminnasta vastaava johtaja Tero Karislahti.
– Meillä ei ole yhtään uudiskohdetta kuluttajille rakenteilla, eikä siten ennakkomarkkinoinnissa koko Suomessa juuri nyt.
Karislahden mukaan tekemistä on suunnattu voimakkaasti esimerkiksi toimitilarakentamiseen, sillä muulla rakentamisella menee kohtalaisesti.
– Tampereen osalta tilanne on se, että muutama hankkeen suunnittelu on alkamassa ja ennakkomarkkinointiin ne etenevät näillä näkymin loppuvuodesta.
Uusia asuntoja alettiin rakentaa viime vuonna noin 17 500 valtakunnallisesti. Karislahden mukaan pitkän ajan keskiarvo on hieman yli 30 000 uutta asuntoa vuodessa.
– Siinä mielessä pudotus on iso.
Karislahden mukaan yhtiölle ei ole tällä hetkellä yhtään täysin omia asuntoja Tampereella myymättä. Tampereen Opaalissa on myynnissä 21 asuntoa. SRV:n omistusosuus Tampereen Torneista on kuitenkin vain alle 10 prosenttia.
Muualla Suomessa 96 asuntoa odotti ostajaa maaliskuun lopussa.
Yle kertoi aiemmin, että muun muassa Suomen suurimmalla asuntorakentajalla YIT:llä oli viime vuoden lopussa yhteensä 1 267 myymätöntä valmista asuntoa.
”Asuntojen ylitarjonta purkautuu Tampereella nopeammin”
Tampereen väkiluku ylitti vuonna 2023 jo 250 000 asukkaan rajan.
Nordean päästrategi Antti Saari myöntää kaupungin tilanteen olevan poikkeuksellinen, sillä alueella ei ole uusien asuntojen ylitarjontaa siinä määrin kuin muualla maassa.
– Odotettavissa on, että ylitarjonta purkautuu Tampereella nopeammin. Se tarkoittaa, että myös hinnat lähtevät nousemaan.
Korona-aikaan suomalaisessa rakennusbisneksessä elettiin melkeinpä hulluja vuosia. Asuntoja rakennettiin eri puolilla Suomea enemmän kuin niitä tarvittiin.
Saaren mukaan Tampereellakin valmiiden uudiskohteiden varastojen purkautumiseen menee vielä tovi. Toisaalta hän näkee, että rakennusalan ammattilaisten on osattava haistaa talouden tuulet oikein.
– Uudistuotannon liian hidas käynnistyminen voi johtaa siihen, että muutaman vuoden kuluttua uusista asunnoista on jo pulaa.