15-vuotias tyttö löytyi lauantaina kuolleena metsästä Valkeakoskella. Sosiaalisessa mediassa henkirikokseen on liitetty ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Poliisin mukaan näin ei ole.
Ulkomaalaistaustaiset lapset ovat kertoneet koulussa kohdanneensa rasismia Valkeakosken henkirikoksen jälkeen. Näin kertoo Valkeakosken kaupungin hallintojohtaja Anne Laukkanen.
Hän kertoo kuulleensa asiasta kaupungin opetuspäälliköltä.
Laukkasen mukaan taustalla on kaupunkia ja koko Suomea järkyttänyt vakava väkivaltarikos, kun 15-vuotias tyttö löytyi lauantaina kuolleena metsästä Valkeakoskella.
Sisä-Suomen poliisi kertoi sunnuntaina, että sosiaalisessa mediassa henkirikokseen on liitetty ulkomaalaistaustaisia tai ulkomaalaisia henkilöitä. Poliisin mukaan epäillyllä ei ole ulkomaalaistaustaa.
Anne Laukkanen pitää ikävänä, että keskustelu sosiaalisessa mediassa lähti välittömästi suuntaan, jossa rikoksen tehnyt leimattiin maahanmuuttajataustaiseksi.
– Nyt ei ole tällaisten tekojen aika. Keskitytään nyt tähän surutyöhön ja kriisityöhön. Missään nimessä tällaista tilannetta ei saa kääntää niin, että rasismia aletaan harrastamaan.
Laukkanen ei tarkalleen tiedä, millä tavoin rasismi on ilmentynyt. Hänen mukaansa koulut aikovat reagoida rasistiseen käytökseen tarkemmin myöhemmin.
Yle ei tavoittanut Valkeakosken kaupungin opetuspäällikköä Sari Slawutaa vahvistaakseen asiaa.
Valkeakosken Sorrilan yhtenäiskoulun koulun rehtori Esko Silvola kertoo saaneensa puolestaan tietoa siitä, että epäasiallista viestintää olisi ollut sosiaalisessa mediassa. Hänen mukaansa rasistiseen kohteluun ei Sorrilan koulussa olla törmätty.
Valkeakosken kaupunki ja koulut järjestävät nuorille tukea ja kriisiapua. Maanantaina koulut järjestivät henkirikoksen uhria muistaen hiljaisen hetken.
Kouluarkeen on palattu Valkeakoskella normaalin lukujärjestyksen mukaisesti, mutta oppilaita kuullaan herkällä korvalla.
– Käytetään aikaa puhumiseen niin paljon kun tarvitsee, mutta ei lähdetä sitä väkisin kaivamaan. Kuulostellaan ja tunnustellaan, millaisia reaktioita tunneilla syntyy, Laukkanen sanoo.
Toimittaja Aliisa Ristmeri kertoo videolla, millaisia seuraamuksia väärän tiedon välittämisestä sosiaalisessa mediassa voi olla.