Huoltoliike lähetti oikeuden mukaan perusteettomia maksuja ja jätti osan rahoista tilittämättä. Vastaajan mukaan kyse oli kompensaatiolaskuista, joilla maksettiin esimerkiksi palkkoja.
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut huoltolliikettä edustaneen miehen törkeästä petoksesta kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen. Pirkanmaan Huoltocenterin hallituksen puheenjohtajan syytteet hylättiin, koska hänen ei katsottu olleen vastuussa laskutuksesta.
Syyttäjä vaati kahdelle Pirkanmaan Huoltocenterin edustajalle rangaistusta perusteettomasta laskutuksesta. Toiminnasta aiheutui Käyttöautolle taloudellista vahinkoa lähes 900 000 euroa.
Pirkanmaan Huoltocenter toimi Käyttöauton tiloissa, ja heillä oli alihankinta- ja yhteistyösopimus. Riidanalaisia laskuja oli useita satoja kuukausittain vuosien 2014–2019 välillä.
Kumpikin vastaaja kiisti syytteet. Toinen vastaaja tuli oikeuden mukaan tietämään virheellisestä laskutuksesta vasta tekoajan päättymisen jälkeen ja siksi hänen syytteensä hylättiin.
Vastaajan mukaan kyse oli kompensaatiosta
Tuomion saanut selitti laskuja kompensaatiolla. Hänen mukaansa laskuissa oli otettu huomioon esimerkiksi maahantuojien kampanjat, jotka olivat huoltoyhtiölle tappiollisia. Laskuja korotettiin vastaajan mukaan myös siitä syystä, että asentajien tuntipalkka nousi.
Tuomittu ei hyötynyt itse rahallisesti, vaan rahat menivät esimerkiksi asentajien palkkoihin ja työeläkemaksuihin.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tuomitun törkeästä petoksesta, koska vastaajan olisi kokeneena yrittäjänä täytynyt ymmärtää, että hän ei voi laskuttaa Käyttöautoa sopimuksen ulkopuolisista töistä ja jättää tuntihintojen korotukset tilittämättä sillä perusteella, ettei asentajien palkkoja voida maksaa.
Tuomittu myönsi esitutkinnassa menettelyn pääosin. Kahden vuoden ehdollisen vankeustuomion lisäksi hänet tuomittiin 80 tunnin yhdyskuntapalveluun, liiketoimintakieltoon ja maksamaan Käyttöautolle 890 000 euron korvaukset ja 20 000 euron oikeudenkäyntikulut.
Tuomio ei ole lainvoimainen eli siitä voi valittaa hovioikeuteen.