Puutiaiset pitävät kosteasta elinympäristöstä. Kuiva kevät ei ole kuitenkaan hätkäyttänyt niitä.
Puutiaisia on ollut tänä keväänä paljon liikkeellä, ja kausi alkoi jo aikaisin maaliskuussa.
Punkkihavaintoja on raportoitu Suomessa tänä vuonna jo liki 40 000. Havainnoista lähes kaikki, runsaat 36 000, on tehty kuukauden aikana, käy ilmi Turun yliopiston ja lääkeyhtiö Pfizerin ylläpitämästä Punkkilive-kartasta.
Samaan aikaan viime vuonna havaintoja oli tehty 22 000.
Kevät on ollut kuiva, ja kuivuus voi joskus olla vaarallista puutiaiselle. Dosentti Tero Klemola Turun yliopistosta ei kuitenkaan usko, että kuiva kevät olisi vaikuttanut suuresti puutiaisiin.
Jos kesällä on viikkokausia 30 astetta lämmintä, puutiaiset kaivautuvat karikkeen sekaan suojaan paahteelta. Silloin puutiainen on kuivumisvaarassa.
– Mutta sitten, jos tulee hieman sateita, puutiaiset lähtevät jälleen aktiivisemmin liikkeelle, Klemola kuvailee.
Kevään kuivuus on Klemolan mukaan puutiaisten kannalta kuitenkin eri asia kuin kesän.
Puutiainen ei viihdy kuivalla mäntykankaalla
Tulevan kesän puutiaisten määrää ei voi ennustaa.
– 1990-lukuun verrattuna puutiaisia on ollut paljon jo kymmenisen vuotta ja niitä on paljon myös tulevaisuudessa, Klemola sanoo.
Perinteisiä puutiaisalueita ovat rannikot ja saaristot.
– Kuiva, jäkäläinen mäntykangas, siellä puutiainen ei viihdy, Klemola kuvailee.
Puutiaisten määrä vaihtelee siis hyvin paljon paikasta toiseen. Jossakin niitä voi olla runsaasti, muutaman kilometrin päässä ei lainkaan.
Puutiaiset levittävät kahta ihmiselle vaarallista tautia, borrelioosia ja puutiaisaivotulehdusta eli TBE:tä.
– Mitä enemmän ihmiset kohtaavat puutiaisia, sitä enemmän tulee puremia ja sitä enemmän varmasti myös borrelioositapauksia, Klemola kuvailee.
Puutiaisalueella on siis tärkeää tarkistaa, onko iholla puutiaisia. Kun iholle kiinnittyneen puutiaisen irrottaa mahdollisimman nopeasti, borreliabakteeri ei mahdollisesti ehdi siirtyä ihmiseen.
TBE:tä vastaan on rokote.

