Matka Kellon Kiviniemen kalasatamasta Oulun edustalla sijaitsevalle lohirysälle on alkanut.
Tunnelma konkarikalastaja Lauri Halosen ja hänen tyttärensä Elina Halosen matkassa on odottava.
Pienehköstä lohikiintiöstä olisi kiva saada heti alkuun jotain, mutta koskaan ei tiedä, mikä rysällä odottaa.
Tällä kertaa siellä on seitsemän lohta ja kolme taimenta. Rysässä on myös yksi alamittainen kuha ja jokunen lahna. Kaikilta lohikaloilta on leikattu rasvaevä.
Ne ovat siis istutettuja lohia, eivät luonnonkantaa.
– Moni ei usko, että täällä Oulun seudulla luonnonlohi on todellinen harvinaisuus. On vaikea ymmärtää, miksi istutuskalojen kalastusta rajoitetaan, Lauri Halonen toteaa.
Haloset pyytävät Perämeren lohta, jonka tilanne ei ole kehuttava.
Poikastuotanto harvoissa jäljellä olevissa Perämereen laskevissa lohijoissa on huvennut, ja se näkyy tiukkoina pyyntirajoituksina.
Ennen voimalaitoksia lohta oli paljon, nyt Oulun edustalla pyydetään lähinnä istutuskantaa.
– Jotkut sanovat, että Oulun vaakunaan pitäisi laittaa kiiski lohen tilalle, Elina Halonen sanoo ja naurahtaa.
Rajoitukset eivät ole ainoa keino
Luonnonlohikantojen tila on heikentynyt 2020-luvulla.
Lohitutkijoiden mukaan pientä, varovaisen positiivista toivoa on havaittavissa, mutta heidän viestinsä on ollut pitkään sama. Todellista kokonaissyytä lohikantojen tilan huonontumiselle ei tiedetä.
Muun muassa Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo yhdeksi syyksi lohen pääasiallisen ravinnon, silakan, kannan heikentyneen tilan. Listalta löytyvät myös Itämeren huonontunut ekologinen tila sekä meren lämpeneminen ja sen vaikutukset.
Tämänhetkisen tiedon valossa suurimpana ongelmana on lohenpoikasten huono selviytyminen merivaelluksella. Luken erikoistutkija Atso Romakkaniemen mukaan täytyy varautua heikkoihin lohivuosiin.
– Valitettavasti suunta taitaa olla se, että poikasten eloonjäänti ei välttämättä palaa pysyvämmin hyväksi.
Ammattikalastajan mielestä on muitakin, vähemmän puhuttuja tekijöitä.
– Hyljekanta on aivan liian suuri täällä merellä. Hylje ei pelkästään herkuttele lohen maksalla, vaan se tappaa ihan huvikseen, Lauri Halonen toteaa.
Lohi tarvitsee lisää vapaita vesiä
Kalastusrajoitukset ovat toistaiseksi ainoa konkreettinen teko luonnonlohikantojen eheyttämiseksi, koska ne toimivat. Kun ei kalasteta, kaloja ei kuole yhtä paljon.
Suurin ongelma on se, minkä Halonen ja Romakkaniemi kummatkin mainitsevat: lohella ei ole enää tarpeeksi lisääntymisalueita.
Itämereen laskevia luonnonlohijokia oli Suomessa aiemmin 35, nyt niitä on käytännössä enää kaksi: Tornionjoki ja Simojoki.
– Jos lisääntymisalueiden määrää haluttaisiin lisätä, se vaatisi vapaana virtaavien vesistöjen tilan parantamista ja jopa patojen purkamista, Luken Romakkaniemi toteaa.
Kellon Kiviniemen kalasatamassa Halosia ovat vastassa elinvoimakeskuksen tarkastajat.
Kalastajan pitää ilmoittaa tieto saaliiksi saaduista lohista jo merellä, jolloin valvojilla on puoli tuntia aikaa ajaa satamaan tarkistamaan merkatut lohet ennen kalastajien maihin astumista.
Välillä kalastajat joutuvat odottamaan tarkastajia satama-altaassa. Tämä ei Halosia haittaa.
– On hyvä, että täällä ja muuallakin valvotaan.
Elina Halonen ei uskaltaisi investoida lohenkalastukseen muuttuvien rajoitusten takia:
Rajoitukset ovat iskeneet ammattikalastajien lisäksi myös esimerkiksi Tornionjoella kalastaviin vapaa-ajankalastajiin. Eri kalastajaryhmien välinen kina ja vertailu ovat tavallisia, ja jokainen kokee rajoitukset omalla tavallaan.
Elina Halosen huoli lohen tulevaisuudesta on todellinen.
Hän puhuu sukupolvenvaihdoksesta ja siitä, ettei uskaltaisi investoida lohenkalastukseen, koska sen tulevaisuus on niin epävarmaa.
– On tuolla meressä muitakin kaloja. Lohenkalastus ei ole kaikki kaikessa, Elina Halonen sanoo.
Suurin osa Halosten tuotoista tuleekin maivasta. Lisäksi pyydetään kuhaa, ahventa, siikaa ja silakkaa.
Lohenkalastuksen ja siihen liittyvän kulttuurin muutoksen pitkällä aikavälillä kokenut isä-Halonen taas haluaa pitää perinteestä kiinni astetta tai kahta kovemmin.
– Lähikala ja lohi ovat aina kuuluneet paikallisille.
