Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Sen verran amerikkalainen fitnessvaikuttaja kertoo käyttävänsä kuurimuotoisesti sosiaalisessa mediassa julkaisemallaan videollaan.
Hänen kertomuksensa on yksi esimerkki sisällöistä, joissa kehon muokkaamiseen luvataan yhä uusia mahdollisuuksia.
Peptidien eli aminohapoista koostuvien yhdisteiden käyttö ja varsinkin niiden markkinointi trendaavat nyt sosiaalisessa mediassa.
Lupaukset osuvat monelle meistä tuttuihin toiveisiin. Treenistä pitäisi palautua nopeammin, kehoa kiusaavista kivuista päästä eroon ja peilikuvasta saada mieluisampi katsottava.
Esimerkkivideossa viiden peptidin käytön luvataan kasvattavan lihasmassaa, pudottavan kehon rasvaprosenttia sekä parantavan vireystilaa – ja vielä bonuksena parantavan ihon kuntoa.
– Peptidien hankkimiseen tarvitaan hyvä lähde. Tsekatkaa linkki biostani, sieltä saa laboratoriotestatut tuotteet nopeasti, vahvannäköinen ruskettunut kehonrakentaja vinkkaa videonsa lopuksi.
Aihe näkyy myös Suomessa. A-klinikkasäätiön Dopinglinkissä on havaittu muutos: peptideistä kysyvät toistuvasti myös nuoret ja alaikäiset.
– Ennen alaikäisten ja nuorten kysymykset olivat ehkä sattumia, mutta nykyään yhteydenotot ovat säännöllisiä. Tällaisia selkeitä isoja uusia trendejä tulee harvoin omassa työssä vastaan, Dopinglinkki-hankkeen tiimipäällikkö Joni Askola sanoo.
Yle Urheilu tutki, miten peptidejä markkinoidaan sosiaalisessa mediassa ja millaista liiketoimintaa lupausten ympärille on rakennettu.
Vaikuttajan keho on esite itse tuotteelle
Normikansalaiselle peptidi-sana voi tulla vastaan lääkärin kirjoittamassa reseptissä. Samalla sanalla myydään verkossa aineita, joiden käyttöön viranomaiset kehottavat suhtautumaan aivan toisin.
Esimerkkivideolla vaikuttaja kertoo työnteostaan, harjoittelustaan ja siitä, miten pitää arkensa hallinnassa. Hän väittää olevansa elämänsä parhaassa kunnossa. Peptidien käyttöä hän perustelee omalla kokemuksellaan.
Hänen kehonsa on samalla osa tuotteen esittelyä. Samaa lopputulosta ei tarvitse suoraan luvata videon katsojalle: tavoiteltu vartalo ja suositeltu tuote näkyvät samassa videossa.
– Poikkeavaa entisestä on se, kuinka avoimesti peptidien käyttöä nykyään markkinoidaan. Niiden kynnys on selvästi matalampi, kun verrataan esimerkiksi niin sanottuihin niin sanottuihin koviin doping-aineisiin, kuten anaboliset steroidit, Askola pohtii.
Vaikuttajan kertomus etenee ongelmasta, tässä tapauksessa tyytymättömyydestä oman fysiikan kehitykseen, aineen käyttöön ja muutokseen.Videon katsojalle jää avoimeksi, mistä muutos parempaan johtui ja mitä muuta vaikuttajan elämässä tapahtui samaan aikaan.
Katsojalle peptidit esitellään yhtenä keinona pitää itsestään huolta.
– Näitä saatetaan pitää jopa lisäravinteina tai terveyttä edistävinä aineina, Askola kuvailee.
Katso videolta, mitkä peptidien mainoslupaukset pitävät paikkaansa ja mitkä eivät?
Tilaamiseenkin liittyy riskejä
Videolla esiintyvän vaikuttajan antama linkki vie ison amerikkalaisen verkkokaupan sivuille, jossa kaupataan peptidivalmisteita.
Linkkiä seuraavan pitäisi osata selvittää, mitä aineista todella tiedetään ja mitä verkkokaupan tuotteet sisältävät oikeasti. Tässä verkkokaupassa loistavat tuotteiden myyntipaikoilla punaiset tekstit:
”Vain laboratoriokäyttöön, ei ihmisillä käytettäväksi.”
Useampi tuote on kuitenkin tällä hetkellä loppuunmyyty.
Suomalaiset nuoret päätyvät kysymään Dopinglinkiltä neuvoja. Askolan mukaan nuorten anonyymit kysymykset peptideistä ovat suoria.
– He kysyvät mikä kyseinen aine on ja voiko sitä tilata jostain. Aika paljon he kysyvät myös, mitä seuraa, jos he tilaavat tuotteen.
Lainsäädännöllisesti tilaamiseen liittyy riskejä, koska suurin osa verkossa suositelluista peptidivalmisteista on luokiteltu joko lääkeaineiksi tai tutkimuskemikaaleiksi.
Tullin mukaan lääkkeiden tai lääkkeeksi tulkittavien valmisteiden tilaaminen EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelta on kiellettyä. Jos tulli pysäyttää tilauksen, seurauksena on takavarikointi sekä mahdollisesti sakkorangaistus lääkeainerikkomuksesta.
”Nykyajan kultaryntäys” houkuttelee vaikuttajia
Vaikuttajat hyötyvät rahallisesti aina, kun heidän promokoodiaan käytetään tuotteiden ostamiseen.
Kun asiakas tilaa peptidivalmisteita verkkokaupasta, saa hän vaikuttajan tarjoamalla promokoodilla alennuksen. Promokoodin tai vaikuttajan antaman verkkokauppalinkin käyttö puolestaan tuo vaikuttajalle kymmenien prosenttien komission ostoksesta.
Esimerkiksi maailman tämän hetken tunnetuimpiin kehonrakentajiin kuuluva yhdysvaltalainen Sam Sulek vannoo peptidien käytön nimeen.
Sulek tarttui maaliskuussa vielä laajemmin trendiin ja oli mukana lanseeraamassa uutta peptidejä myyvää verkkokauppaa, joka hyödyntää hänen henkilökohtaista näkyvyyttään.
Sulekin kaltaisen kymmenien miljoonien seuraaman vaikuttajan lähteminen mukaan bisnekseen kertoo kuinka tuottoisaa peptidien kauppaaminen voi olla. Yhdysvaltalaismediat ovat kuvanneet kansainväliseksi muuttunutta peptidikauppaa ”nykyajan kultaryntäykseksi”.
Doping-kisat hyppäsivät mukaan bisnekseen
Vaikuttajien rinnalla samoille markkinoille on tullut myös urheilubrändi. Enhanced Games, liikemies Aron D’Souzan perustama urheilukilpailu, jossa dopingin käyttö on avointa ja sallittua.
Enhanced Gamesin taustalla toimivan Enhancedin verkkosivuilla kilpailut ja kuluttajille tarjottavat tuotteet ovat yhtä kokonaisuutta. Jo etusivulta ohjataan sivuille päätyvä suoraan ostoksille. Valikoimassa esitellään muun muassa testosteronivalmisteita ja peptidejä.
Huippu-urheilijoilla on markkinoinnissa erityinen tehtävä. Yhtiö kertoo etusivullaan, että sen urheilijat ovat mainoskasvojen sijaan näyttö tuotteiden toimivuudesta. Samalla sivulla peptidivalmisteet esitellään lääkärin määrääminä, yhdysvaltalaisista apteekeista saatavina, joiden käyttöä seurataan laboratoriokokein.
Askola nostaa Enhanced Gamesin esimerkiksi markkinoinnista, joka voi hämärtää käsityksiä aineiden käytön laillisuudesta ja sallittavuudesta.
– Markkinointi varmaan sekoittaa myös meidän asiantuntijoiden päätä, mutta varmasti myös kuluttajien. Se on vaikeasti tulkittavaa ja harhaanjohtavaa monin tavoin. Tällainen iso urheilutoimija voi pystyä jopa ”normalisoimaan” asiaa.
Askolan mukaan verkosta tilaavan voi olla vaikea hahmottaa, missä maassa palvelu toimii ja mitkä säännöt omaa tilausta koskevat. Amerikkalaisasiakkaalle suunnattu palvelu voi näkyä myös suomalaisen ruudulla, mutta Suomeen tilaaminen on eri kysymys kuin Yhdysvaltain sisäinen kauppa.
Suomi on trendin aallonharjalla
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea varoitti viimeksi kesäkuussa verkossa myytävien peptidivalmisteiden käyttämisestä, erityisesti pistettävien tuotteiden.
– Verkossa myytävä luvaton tuote voi sisältää eri ainetta kuin pakkauksessa kerrotaan, Fimea kirjoitti tiedotteessa.
– Näitä tutkimuskemikaaleja käyttäessään pääsee osaksi ihan oikeaa ihmiskoetta, koska niistä ei vielä tiedetä, miten ne käyttäytyvät ihmiskehossa. Mekään emme aina osaa vastata kunnolla nuorten kysymyksiin, mitä sivuvaikutuksia näillä voi olla, koska tietoa ihmisistä ei välttämättä ole ollenkaan, Askola toteaa.
Askolan mukaan Suomi on nyt peptiditrendissä aallonharjalla eikä jälkijunassa, kuten yleensä muiden trendien kohdalla. Tätä ovat vahvistaneet keskustelut muun maailman kollegojen kanssa.
– Harva teema on yhdistänyt maailmanlaajuisesti meidän työssämme kuin tämä nyt, Askola sanoo.

