torstai, 21 toukokuun

Epäiltyjä ebolatapauksia on jo liki 600. Epidemia on kuitenkin paljon isompi, arvioi Maailman terveysjärjestö WHO.

NAIROBI Kongon demokraattisen tasavallan itäosassa leviävässä ebolassa on ainekset erittäin laajaan epidemiaan, arvioi Gregg Ramm Kongon pääkaupunki Kinshasasta.

Ramm on Pelastakaa lapset -järjestön Kongon-maajohtaja. Hän oli vielä viime viikon perjantaina epidemian alkulähteillä Iturin maakunnassa, kun vahvistus ensimmäisestä ebolatapauksesta tuli.

– Viikon aikana puhuimme lukuisista kuolemista ja sairastumisista, joita oli tapahtunut useilla alueilla. Terveysviranomaiset olivat testanneet ebolaa ja tulokset olivat negatiivisia, Ramm kuvaa.

Saatavilla olevilla testeillä pystyttiin kuitenkin testaamaan ebolan yleisintä muotoa. Näytteitä lähetettiin lisätutkimuksiin pääkaupunki Kinshasaan

– Perjantaiaamuna heräsimme uutisiin, että kyse on ebolasta, kuten alun perin epäiltiin. Se oli Bundibugyo-virustyyppi, joka on hyvin harvinainen tällä alueella, Ramm kertoo.

Tieto oli pelottava, koska se tarkoitti, että sairaus oli ehtinyt levitä.

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että epidemia saattoi alkaa jo kuukausia sitten.

Ramm pitää tilannetta huolestuttava myös siksi, että epidemia leviää konfliktialueella, missä ihmiset liikkuvat paikasta toiseen.

Epäiltyjä tautitapauksia nyt liki 600

Tähän mennessä tautitapauksia on vahvistettu runsaat 50 Kongon itälaidalla Iturin sekä Pohjois-Kivun ja Etelä-Kivun maakunnissa.

Uutistoimistot kertoivat Etelä-Kivun tautitapauksesta tänään torstaina.

Lisäksi kaksi tapausta on vahvistettu Kongon naapurimaa Ugandassa.

Epäiltyjä kuolemia on 139 ja epäiltyjä tautitapauksia liki 600.

Epidemia on kuitenkin paljon isompi, arvioi WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus eilen, kertoo uutistoimisto AP.

– On melko varmaa, että kaikkia kuolemia ei ole raportoitu, koska ne ovat tapahtuneet syrjäisillä alueilla, Pelastakaa Lasten Ramm sanoo.

WHO arvioi, että epidemia aiheuttaa kansallisesti ja alueellisesti korkean riskin, mutta globaalisti riski on matala.

Olosuhteet itäisessä Kongossa vaikeat

Ramm huomauttaa, ettei ebola leviä yhtä helposti kuin korona.

Yleensä tartunta edellyttää läheistä kontaktia sairastuneen henkilöiden eritteisiin, pääosin silloin, kun oireet ovat jo alkaneet.

Olosuhteet ovat vaikeat konfliktin repimässä itäisessä Kongossa. Kolmessa maakunnassa, joissa vahvistettuja tautitapauksia on, toimii yli sata aseellista ryhmää, laskee Economist-lehti.

Ramm kuvaa tilannetta alla olevalla videolla.

Rammin mukaan terveydenhuollon tilanne Kongon itäosissa oli heikko jo ennen ebolaa.

– Monissa terveyskeskuksissa ei ole käsineitä, välineitä tai puhdistusaineita. Terveydenhuollon työntekijät ovat ensimmäisten tautiin kuolevien joukossa, Ramm kuvaa.

Hänen mukaansa ihmisille pitää saada nyt tietoa siitä, mistä on kyse, jotta he osaavat suojautua.

Ihmiset tietävät ebolan, mutta monet muut sairaudet nostavat kuumetta. Kuumeen voi sekoittaa vaikka malariaan, joka ei tartu perheenjäseniin.

– Toinen haaste on saada tarvikkeita taudin estämiseen ja hallintaan: desinfiointiaineita, käsineitä, välineitä ja ruumispusseja turvallista ja asianmukaista hautaamista varten.

Rammin mukaan tilanteen hyvä puoli on, että maailma tietää nyt, kuinka tilanne hoidetaan.

Share.
Exit mobile version