Kemin Meripuistossa sijaitseva vanha omenapuu on ollut suosittu leikkipaikka, kuvauskohde ja alueen maamerkki.
Kemin Meripuistossa kasvanut omenapuuvanhus on romahtanut venetsialaisviikonloppuna. Kaupunki tiedotti aiheesta omalla somekanavallaan, jossa siihen ovat reagoineet sadat ihmiset.
Puistotyönjohtaja Katri Lassila kertoo, että lasten leikkialueen vieressä kasvaneen puun alastulo huomattiin maanantaina, kun tehtiin kunnossapitotöitä.
– Tyviosan huono kunto ja lahoviat paljastuivat meille ison oksiston romahtamisen yhteydessä, Lassila kertoo.
Lassilan mukaan oksiston niukkalehtisyys kuluvana kesänä viittasi vanhan puun hiipumiseen.
– Ajattelimme sen johtuvan useista peräkkäisistä, haastavista talviolosuhteista, jotka vaikuttavat puiden selviämiseen.
Lassila ei tiedä tarkemmin puun historiasta, mutta kertoo kuulopuheiden mukaan sen olleen sijoillaan lähes 70 vuoden ajan.
Kiipeily sallittua, vahingoittaminen ei
Puun mahtava muoto ja sijainti leikkipaikan lähellä on houkutellut kiipeilyyn, ja se on ollut täysin sallittua.
– Sen sijaan minkä tahansa puun osien veistäminen, polttaminen tai oksien katkominen ei ole soveliasta tai hyväksyttävää toimintaa. Tätä on jatkunut vuosien ajan, mikä ei ole voinut olla vaikuttamatta lopputulokseen, Lassila toteaa.
Lassila toivookin, että ihmiset kiinnittäisivät huomiota kaikkien yhteiseen omaisuuteen ja ympäristön vaalimiseen.
Lassilan mukaan puistopuoli valmistelee uuden puun istuttamista Meripuistoon. Vanha omenapuu on ollut suosittu leikkipaikka, kuvauskohde ja alueen maamerkki.

