Aikuisten tunnekoulun toisella viikolla otamme tunteet vastaan sellaisina kuin ne ovat.
Olo 2.0 – tästä tulee tapa
Kesäkuussa etsimme mielen hyvinvointia yhdessä.
Nyt alkaa kuukauden mittaisen aikuisten tunnekoulun toinen viikko. Tällä viikolla aiheena on tunteiden kokeminen. Viikkotehtävinä ovat tiedostava kehomeditaatio sekä oma paikka, jossa heittäytyä tunteisiin. Löydät tehtävät tämän artikkelin lopusta.
Jos aikuisten tunnekoulun ensimmäinen viikko on mennyt sinulta ohi, pääset mukaan täältä:
Tunteista on saatavilla valtavasti tietoa, mutta pelkkä tieto ei aina auta meitä toimimaan paremmin. Välillä on pysähdyttävä oikeasti kokemaan tunne.
On kuitenkin eri asia pysähtyä tunteen äärelle ja olla tunteen kanssa kuin ilmaista tunnetta, sanoo aikuisten tunnekoulun asiantuntija, psykoterapeutti Emilia Kujala.
Esimerkiksi vihahuoneet, joissa saa huutaa tai paiskoa tai tuhota tavaroita, eivät tutkimusnäytön valossa oikeasti auta vihan tunteeseen.
– Ei viha vähene rikkomalla tavaroita. Samalla tavalla kuin ei ilokaan vähene iloitsemalla, Kujala sanoo.
Millaista on, kun vaikka suuttuu? Tunnereaktiota voi ajatella aaltona. Se nousee, saavuttaa lakipisteensä ja laskeutuu. Vaikka suuttumusta ei toivoisi itselleen missä tahansa tilanteessa, tunnekuohussa on lohdullista muistaa: tämäkin menee ohi.
Sen sijaan älyllistäminen tai järkeily voivat estää luonnollisen aaltoliikkeen. Osa ihmisistä on persoonaltaan analysoivia ja keskustelevia. Heille voi olla luonnollista puhua omista ja muiden tunteista. Tiedon määrä voi kuitenkin vieraannuttaa meitä tunteiden kokemisesta. Voi olla, että loputtomalla analyyttisellä puheella päätyykin vain kauemmaksi tunteiden kokemisesta.
Kuinka tunteita sitten koetaan rakentavasti? Emilia Kujala työskentelee mielellään tietoisen kehomeditaation kanssa. Näissä harjoituksissa ei pyritä tyhjentämään mieltä, kuten monessa meditaatioharjoituksissa, vaan opetellaan olemaan tarkkailijana.
Kehomeditaatio, jossa skannataan keho läpi, voi auttaa kohtaamaan tunteen. Missä kohdassa kehoa tietty tunne tuntuu? Näissä harjoituksissa pysähdytään tunteeseen.
– Tunteet ovat kehollisia ja siksi on tämä tärkeää, Kujala sanoo.
Osalle omien tunteiden ja ajatusten tarkkailu on liiankin tuttua, kun taas joku toinen voi hyötyä tarkkailun opettelusta. Jos olet jo tottunut tunteidesi tarkkailija, voi olla helpompi esimerkiksi tanssia tai mennä metsäkävelylle aivan yksin ilman viihde-elektroniikkaa.
Tunteiden äärelle pysähtymistä ja tunteisiin heittäytymistä voi kokea myös erilaisissa draamaharrastuksissa, kuten teatterissa ja liveroolipelaamisessa. Emilia Kujala on harrastanut dancehall-tanssia vuosikausia ja käsittelee tunteitaan siellä.
– Tanssissa voin musiikin kautta todella heittäytyä tunteisiini.
Toisen viikon tehtävä 1: Tiedostava kehomeditaatio
- Etsi rauhallinen paikka, jossa voit istua tai maata 13 minuutin ajan. Kuuntele siellä tämä Mieli ry:n tiedostava kehomeditaatio:
Toisen viikon tehtävä 2: Oma paikka, jossa heittäytyä tunteisiin
- Missä sinulle olisi mahdollista ja luontaista heittäytyä tunteisiisi? Voisiko se olla esimerkiksi tanssitunti, draamatunti, metsäkävely tai lempimusiikin kuuntelu yksin autolla ajaessa?
- Jos päätät kuunnella musiikkia, valitse sellaista musiikkia, josta sinulle voi nousta tunteita.
- Älä tee mitään erityistä samaan aikaan. Älä esimerkiksi neulo, askartele tai kuntoile. Tarkoitus on vain antautua tunteen mahdolliselle nousemiselle.
Julian kanssa tunnekouluun
Toimittaja Julia Falck käy aikuisten tunnekoulua ja dokumentoi oppimaansa videolle. Kahdeksanosainen sarja on katsottavissa kokonaan Yle Areenassa. Tässä jaksossa Falck menee itselleen rakkaaseen paikkaan, jossa hän heittäytyy tunteisiinsa:
Aikuisten tunnekoulun seuraava oppitunti tehtävineen julkaistaan Yle.fi:ssä ja Yle-sovelluksessa maanantaina 17.6.2024.