Ilmastonmuutos on tehnyt kaupallisesta luomuhedelmäviljelystä arvaamatonta. Venäläiset lajikkeet tarjoavat ratkaisun.
Panu Hiekkala kasvattaa luomuhedelmiä äärioloissa.
Toissa talven kovat pakkaset ja tarhassa mellestäneet kauriit tuhosivat 1 600 puuta Jännevirralla Pohjois-Savossa.
– Helmi-maaliskuun taitteessa oli valtavasti lunta. Sitten tuli räkäsuvi ja sen jälkeen kovat pakkaset ja kantohanget. Yli kahdenkymmenen kauriin lauma pääsi tekemään valtavat tuhot, Panu Hiekkala kertoo.
Hiekkalan tila on Euroopan pohjoisin kaupallinen luomuhedelmätila.
Hedelmätarhassa kasvaa noin 5 000 omena- ja 700 päärynäpuuta. Kaikki puut ovat kääpiörunkoisia, mikä helpottaa omenan keruuta. Kaikki omenat poimitaan käsin hyvän laadun varmistamiseksi.
– Ohje on, että käsittele omenaa kuin tuoretta kananmunaa, Hiekkala neuvoo.
Kuivuus ja helle stressaavat puita
Omenasato vaihtelee Itä-Suomessa voimakkaasti vuodesta toiseen. Ilmastonmuutos on tehnyt kaupallisesta hedelmänviljelystä entistä haastavampaa.
Ilmastonmuutos on näkynyt Hiekkalan mukaan viljelyssä vahvasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Heinä-elokuu on ollut useimpina vuosina poikkeuksellisen kuuma ja kuiva. Kuumien kesien vastapainona on ollut myös ankaria talvia. Toissa talvena pakkanen kävi jopa 35–40 asteen tuntumassa viikon ajan, mikä on äärimmäistä hedelmäpuille.
– Kun ollaan näin pohjoisessa, hedelmänviljely on äärirajoilla. Satoa ei saada tasaisesti, Hiekkala sanoo.
Kuivuus ja kuumuus vaikuttavat sekä kyseisen vuoden satoon että seuraavan vuoden kukkasilmujen muodostumiseen elo-syyskuussa. Jos puut kantavat isoa satoa kuumana kesänä, ne eivät jaksa tehdä uusia kukkasilmuja.
– Kasvit stressaantuvat, jos ne kantavat isoa satoa samaan aikaan, kun pitäisi tehdä kukkasilmuja seuraavalle vuodelle, Hiekkala selittää.
Ääriolosuhteet ovat tehneet kastelujärjestelmistä ehdottoman vaatimuksen kaikessa erikoisviljelyssä Itä-Suomessa.
Venäläiset lajikkeet ratkaisuna
Hiekkalan tilalla menestyvät erityisesti vanhat neuvostoaikaiset omenalajikkeet, jotka on jalostettu kestämään vaativia olosuhteita.
Näissä lajikkeissa on niin sanottu VF-geeni, joka tekee niistä lähes täysin rupiresistenttejä.
– On sama sataako taivaalta vettä, räntää tai vanhoja mummoja, näihin lajikkeisiin eivät taudit iske.
Lajikkeet ovat peräisin Hirvensalmen taimistosta, jonne ne on tuonut Neuvostoliitosta hedelmänviljelyn uranuurtaja Anssi Krannila.
Suomessa tuotetaan vain noin 10–15 prosenttia käytettävästä omenasta, joten kasvupotentiaalia olisi runsaasti.
Luomuhedelmäviljelmien pinta-ala on Suomessa noin sata hehtaaria sadalla tilalla, eli keskikoko on pieni.
Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa tuotetaan suurin osa kotimaisesta omenasta, mutta luomua siellä ei tuoteta.
– Luomuhedelmäviljely ei ole helpoimmasta päästä. Tavanomaisilla suomalaisilla tai eurooppalaisilla lajikkeilla se ei onnistu.
Venäläisiä rupiresistenttejä lajikkeita alkaa jo löytyä myös tavallisille kuluttajille taimikaupoista.
Hiekkala on varovainen ennustamaan, voitaisiinko omenaa ilmaston lämmetessä viljellä entistä pohjoisempana.
– Olen vuosien varrella tullut hyvin varovaiseksi. En sano oikeastaan mitään, mikä liittyy tulevaisuuteen, hän naurahtaa.
