Raskas polttoöljy on tahrinut satoja lunneja ja etelänkiisloja kuuluisalla Hornøyan lintusaarella Finnmarkissa. Öljypäästön aiheuttajaa ei vielä tiedetä.
Öljyn tahrimia lintuja on havaittu viime viikosta lähtien kymmenien kilometrien matkalla Varanginvuonon pohjoisrannalla Vuoreijan ja Vesisaaren kaupunkien välillä. Eniten on tavattu öljyn vammauttamia lunneja ja etelänkiisloja. Molemmat lajit ovat uhanalaisia pieniä merilintuja.
Suurin osa linnuista kuolee, koska ne eivät kykene sukeltamaan ruokaa ja paleltuvat kuoliaaksi öljyn likaaman höyhenpeitteen vuoksi.
Eniten öljyn sotkemia lintuja on tavattu Norjan yleisradion NRK:n mukaan Vuoreijan edustalla olevalla Hornøyan saarella. Öljyn tahrimia lintuja on havaittu kaikkiaan kymmenien kilometrien matkalla Varanginvuonon pohjoisrannalla.
Öljyn uhriksi joutuneita lintuja on havaittu myös lähes 60 kilometriä Vuoreijaa lännempänä olevalta Ekkerøyan lintukallioilta. Samoilla kallioilla lintuinfluenssa tappoi viime kesänä kymmeniä tuhansia pikkukajavia.
NRK:n haastatteleman Norjan ympäristöviraston edustajan Christer Michaelsenin mukaan tahriintuneista linnuista merkittävä osa tulee kuolemaan.
Öljysaasteen alkuperää ei ole vielä saatu selville eikä tiedetä onko öljy surmannut lintuja myös aavalla merellä. Öljy voi olla peräisin laivoista, hylyistä tai myös maalta tapahtuneesta vuodosta.