Uusimmat Uutiset

Katso Lisää

Hullu – hullumpi – yläaste eli tuttavien kesken HHY on kohderyhmässään ylittämätön. Kaikki katsovat.Teinit ja myös iso joukko entisiä teinejä on hullaantunut suosikkisarjan uudesta ja ainakin tällä tietoa viimeisestä tulemisesta. Yle julkaisi Hullu – hullumpi – yläaste -sarjasta viime viikolla kuudennen ja samalla sarjan päättävän kauden.Rovaniemeläisen käsikirjoittajan ja ohjaajan Tuomas Toivaisen luoma sarja seuraa Antin sekä hänen ystäviensä Kallen ja Keijon elämää yläkoulumaailmassa.Uutta kautta on selvästikin odotettu. Kuudennen kauden jaksoja käynnistettiin ensimmäisen päivän aikana 1,1 miljoonaa kertaa. Reilussa viikossa kuutoskauden jaksot käynnistettiin lähes kolme miljoonaa kertaa. Yle Areenan mittarit ovat paukkuneet päivä toisensa jälkeen.HHY:n vastaava tuottaja Maarit Häkkinen on syystäkin…

Poliisi vaatii kolmea Venäjän kansalaista vangittavaksi törkeästä säännöstelyrikoksesta epäiltynä Kajaanissa.Kolmen venäjän kansalaisen epäillään vieneen kaksikäyttötuotteita Suomesta ulkomaille. Kolmikkoa vaaditaan tänään vangittavaksi törkeästä säännöstelyrikoksesta epäiltynä.Vangitsemisia käsitellään Kainuun käräjäoikeudessa iltapäivällä. Poliisi aikoo vaatia vangittavaksi kahta miestä ja yhtä naista.Käräjäoikeuden mukaan miehet ovat 25-vuotiaita. Nainen on 18-vuotias.Kolmikko otettiin kiinni Kajaanissa tiistaina. Poliisi tiedotti tuolloin, että sillä on käynnissä tehtävä Kainuun ammattiopiston tiloissa ja asuntolassa.Rikoksesta epäillyt ovat oppilaitoksen opiskelijoita. Koulu ei kuitenkaan poliisin mukaan liity rikosepäilyyn muulla tavalla.Yle tavoitti jutun tutkinnanjohtajan Kimmo Tuulenkarin perjantaiaamuna. Tuulenkari ei täsmentänyt, mitä epäiltyjen uskotaan vieneen maasta tai minne.Aiemmin Tuulenkari kertoi, että kyse on niin sanotuista kaksikäyttötuotteista, eli tavaroista…

Saksan tekemä selvitys osoittaa, että viime vuonna tapahtuneiden hyökkäysten takana oli Venäjän sotilastiedustelupalvelun GRU:n ohjaama hakkeriryhmä.Roni Kuronen, Yrjö Kokkonen, STT15:59•Päivitetty 16:41Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock syytti perjantaina Venäjää laajasta verkkohyökkäyksestä Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen (SPD) jäseniä sekä maan puolustus- ja teknologia-alan yrityksiä vastaan.Useita verkkosivuja kaatanut isku tapahtui pian sen jälkeen, kun Saksa oli hyväksynyt panssarivaunujen lähettämisen Ukrainaan.Baerbock sanoi juuri päättyneiden viranomaistutkimusten osoittaneen, että viime vuonna tapahtuneiden hyökkäysten takana oli Venäjän sotilastiedustelupalvelun GRU:n ohjaama APT28-hakkeriryhmä, joka tunnetaan myös nimellä Fancy Bear. Samalla hän varoitti Venäjää siitä, että teoilla tulee olemaan seurauksia.– Kyseessä oli Venäjän valtiojohtoinen verkkohyökkäys Saksaa vastaan. Tällaista ei voi sallia ja…

Telakkayhtiö Meyer Turun tilikausi jäi tappiolle viime vuonna. Yhtiön mukaan tulokseen vaikutti edelleen koronapandemia.Avaa kuvien katseluMeyer Turun telakan pääportti arkistokuvassa. Kuva: Ari Welling / YleMeyer Turun telakan viime vuoden tulos oli yli 100 miljoonaa euroa tappiollinen.Yhtiön mukaan tilikauden tulos oli 103,8 miljoonaa euroa tappiolla ja oli -7,2 prosenttia liikevaihdosta. Tulokseen vaikutti Meyer Turun tiedotteen mukaan ennen koronapandemiaa solmitut laivakaupat, prototyyppilaivaprojekti sekä tänä vuonna toimitettavan aluksen tappiovaraus.– Teemme jatkuvasti suuria taloudellisia investointeja kestävään kehitykseen, joka on meille keskeinen kilpailutekijä ja luonnollinen osa laadukasta laivanrakennustyötä, josta meidät tunnetaan. Tilikauden 2023 taloudelliseen tulokseemme ovat kuitenkin merkittävästi vaikuttaneet korona-pandemia, Ukrainan sota sekä kohonneet yleiset…

Rovaniemeläinen mieskaksikko tehtaili verkkoalustoilla myyntipetoksia eri puolilla maata. Rikoskokonaisuus sisältää yhteensä 52 petosta.Rovaniemellä asuva mieskaksikko tehtaili eri alustoilla myyntipetoksia syyskuusta 2022 marraskuulle 2023. Kaksikko julkaisi ilmoituksia, joissa he kertoivat myyvänsä esimerkiksi pelikonsoleita, kameroita, puhelimia ja vaatteita.Ilmoituksia julkaistiin muun muassa Tori.fi ja Facebook marketplace -myyntialustoilla. Ostaja maksoi tuotteen tilisiirrolla tai MobilePay -sovelluksella, jonka jälkeen epäillyt lopettivat yhteydenpidon ja poistivat ilmoituksen toimittamatta tuotetta. Yksittäisen tuotteen hinta vaihteli kymmenistä euroista pariin sataan euroon.Rikoskomisario Jarno Auvinen Lapin poliisilaitokselta kertoo, että kyseinen rikostyyppi on valitettavan yleinen. Tekijät laativat myynti-ilmoituksia eri alustoille, ottavat ostajalta rahat ja katoavat tavoittamattomiin. Koko tuotetta ei välttämättä ole ollut edes olemassa.–…

KIOVA Ukrainassa kasvaa paine kansallista yleisradioyhtiötä Suspilnea kohtaan.Huhtikuun lopussa Ukrainan parlamentin Verhovna Radan jäsen Marjana Bezuhla arvosteli valtiollisten tv-kanavien rahoitusta. Hän mainitsi valtiollisten kanavien joukossa myös Suspilnen, joka todellisuudessa on yleisradioyhtiö. Suspilne kuuluu yhteiskuntakriittisiin medioihin.Myöhemmin Bezuhla syytti yleisradioyhtiötä siitä, että se palkkaa työntekijöiksi miehiä, jotta nämä voisivat välttää asepalveluksen.Samaan aikaan syntyi idea viedä Suspilnelta parhaat lähetysajat kansallisessa tv-uutismaratonissa ja jättää vain aamu- ja yöajat.Suspilne epäilee poliittisia syitäSuspilne laati tällä viikolla vastineen sitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Yhtiö muistutti olevansa valtiosta riippumaton instituutio. Sen olemassaolo on yksi ehto Ukrainan EU-jäsenyydelle.Suspilne kiisti syytökset työntekijöiden palkkaamisesta armeijan pakoilua varten ja ilmoitti vastustavansa aikeita viedä…

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta keskustelivat tänään Venäjältä tulevista GPS-häiriöistä. Ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) mukaan Suomessa on pantu merkille, että Venäjältä tuleva GPS-häirintä on lisääntynyt jo pidemmän aikaa.– En lähde tarkkaa ajankohtaan sanomaan, mutta on selvää, että GPS-häirinnän mittakaava on laajentunut Venäjän hyökkäyssodan aikana ja se on muuttanut myös monin tavoin muotoaan, Valtonen sanoo.Yle kertoi kaksi viikkoa sitten, miten paikannuksessa havaitut häiriöt ovat lisääntyneet nopeasti Suomenlahdella ja itärajan tuntumassa.Myös lentäjät ovat raportoineet Suomessa viimeisen vuoden aikana sadoista lentoliikenteeseen vaikuttaneista GPS-häiriötapauksista.Valtonen: Matkustajien ei pidä huolestuaValtosen mukaan GPS-häiriöt saattavat vaikuttaa siviililentotoimintaan, mutta kansalaisilla ei ole laajemmin aihetta huoleen.Tilanne on…

Taka-Töölössä sijaitsevan alueen myymistä koskeva esisopimus on tiistaina kaupunkiympäristölautakunnassa. Seuraava askel on rakennuslupaprosessi.Varpu Helpinen, Anna Horppu, Petteri JuutiHelsingin kaupunki valmistelee maa-alueen myymistä Garden Helsinki -hankkeelle, kaupunki tiedottaa. Tiedotteen mukaan kaupunki ja Taka-Töölöön suunniteltu valtava areenahanke ovat päässeet neuvottelutulokseen kiinteistökaupasta. Neuvottelutuloksen toteutuessa tulevan areenarakennuksen tontti siirtyy uudelle omistajalleen.Alueen myymistä koskeva esisopimus esitellään kaupunkiympäristölautakunnalle ensi tiistaina. Esisopimuksen solmiminen vaatii myös kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksynnän.Päättäjille esitetään ehdotus, jonka mukaan hanketta varten myydään Nordenskiöldinkadun varrelta noin 2,5 hehtaarin kokoinen alue. Sen kauppahinta on vähintään 21 miljoonaa euroa.Esisopimuksen solmimisen myötä tapahtuma-areena on askeleen lähempänä toteutumista.Rahaa kulunut jo 22 miljoonaa euroaProjekti GH hallituksen puheenjohtaja Timo Everi…

Pesänhoitajan mukaan pyörävalmistajan liiketoiminnalle on löytynyt useita ostajaehdokkaita.Avaa kuvien katseluEntinen toimitusjohtaja Leo Kokkonen haluaisi jatkaa työtä Pole-pyöräbrändin parissa. Kuva: Niko Mannonen / YlePyörävalmistaja Pole Bicycle Company hakeutui huhtikuussa konkurssiin maksukyvyttömyyden vuoksi. Sen toiminta saattaa kuitenkin saada jatkoa.Muuramessa toiminut yritys on valmistanut useiden tuhansien eurojen hintaisia maastopyöriä ja sähköpyöriä.Konkurssipesänhoitaja Jussi Laakkonen asianajotoimisto Fennosta kertoo, että konkurssipesälle on löytynyt useita liiketoiminnasta kiinnostuneita ostajaehdokkaita, joilta odotetaan parhaillaan ostotarjouksia. Hänen mukaansa ostajaehdokkaita on sekä kotimaasta että ulkomailta.Laakkonen toivoo, että liiketoimintakaupassa edettäisiin vielä loppukevään aikana.– Tavoitteena on liiketoiminnan myyminen. Yrityksellä on oma teknologinen ratkaisu, valmistusteknologiaa ja tuote, joka on herättänyt kiinnostusta, hän sanoo.Myös entinen toimitusjohtaja…

Suomen ensimmäisen merituulipuiston rakentanut Suomen Hyötytuuli oli hakijoiden joukossa. Yhtiö on silti tyytyväinen hallituksen päätökseen.Hallitus on päättänyt olla myöntämättä yksinoikeuksia Suomen talousvesialueelle merituulivoiman rakentamista varten.Lupia oli hakenut iso joukko tuulivoimayhtiöitä: Halla Offshore Wind, Laine Offshore Wind, Navakka Offshore, Wellamo Offshore, Skyborn Renewables Finland, Ilmatar Offshore, Ilmatar Vågskär, Ilmatar Bothnia & Bothnia West, Suomen Hyötytuuli, Pohjan Puhuri ja Pohjan Viima.Yhtiöt hakivat lupia usealle Suomen läntisillä talousvesialueilla sijaitseville kohteille. Osa hakemuksista koski samoja alueita. Yksinoikeuden myöntäminen olisi hakemuksissa ilmenneiden perustelujen mukaan parantanut yhtiöiden asemaa rahoitusneuvotteluissa.Ministeriö: Pelisäännöt selviksi ennen lupiaTyö- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Kari Klemm korostaa, että päätös ei estä merituulivoiman rakentamista.Jos kaikki…