Vuonna 1971 puolijohdevalmistaja Intel esitteli maailmalle ensimmäisen kaupallisen mikroprosessorin, Intel 4004:n. Yhtiö oli onnistunut yhdistämään yhdelle piirilevylle kaikki tietokoneen keskusyksikön toiminnot ja ennen kaikkea tavalla, joka mahdollisti mikroprosessorien laajamittaisen tuotannon.
Intel 4004 loi pohjan henkilökohtaiselle tietokoneelle. Mikroprosessorin myötä tietokoneet kutistuivat jääkaapin kokoisista möhkäleistä ensin työpöydällä huriseviksi laatikoiksi ja lopulta repuissa kulkevien läppäreiden kautta puhelimiksi.
Intel 4004 mullisti maailman. Sen käynnistämä teknologinen vallankumous on viimeisen 50 vuoden aikana ollut käytännössä kaiken taloudellisen kehityksen taustalla. Mikroprosessori on luonut valtavan määrän vaurautta.
Tämä vauraus ei ole kuitenkaan jakautunut tasaisesti. Näin on käynyt aiemminkin.
Teknologisten muutosten vaikutuksia yhteiskuntaan ja talouteen tutkinut Lontoon yliopiston University College of Londonin ja Sussexin yliopiston kunniaprofessori Carlota Perez julkaisi vuonna 2002 teoksensa Tehnological revolutions and financial capital, jossa hän määrittelee viisi teknologista vallankumousta 1770-luvulta lähtien.
Perezin mukaan kaikki vallankumoukset ovat noudattaneet samaa kaavaa.
Ensin uusi teknologia haastaa vanhan vallan ravistelemalla tuotannon rakenteita. Kun pääomasijoittajat kiinnittävät huomiota uuden teknologian mahdollisuuksiin, syntyy vimma. Voimakkaat rahavirrat ja niiden synnyttämä luova tuho kiihdyttävät eriarvoisuutta. Kahtiajakoa rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa.
Kiihko johtaa kriisiin, joka pakottaa yhteiskunnan arvioimaan teknologisen mullistuksen yhteisvaikutuksia. Populismi nostaa päätään. Visionääriset poliitikot puuttuvat tilanteeseen ja ohjaavat teknologian yhteiskunnallisesti hyödylliseen suuntaan. Alkaa kultakausi, jolloin syntyy työpaikkoja ja talous kasvaa johdonmukaisesti. Vallankumouksellisen teknologian hyödyt jakautuvat tasaisemmin.
Lopulta vallankumouksellinen teknologia kypsyy osaksi yhteiskuntaa, tuottavuuden kasvu hidastuu. Uusia tuotteita ilmestyy vähemmän ja markkinat saavuttavat kylläisyyden. Jossain toisaalla kasvaa paine uuteen purkaukseen.
Perezin mukaan elämme nykyisen teknologisen vallankumouksen käännekohdassa. Olemme itse asiassa eläneet jo viimeiset 16 vuotta, aina vuoden 2008 finanssikriisistä lähtien. Jostain syystä emme ole onnistuneet pääsemään uudelle kultakaudelle.
Aikaisempien vallankumousten käännekohdissa valtiot ovat ottaneet vahvan sääntelijän roolin. Kriisin hetkellä hallitukset ovat tehneet merkittäviä sosiaalipoliittisia päätöksiä, joilla uuden teknologian mahdollisuudet on valjastettu koko yhteiskunnan hyväksi.
Vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkeen fasismi ja kommunismi nostivat päätään Euroopassa. Yhdysvalloissa sen sijaan presidentti Franklin D. Rooseveltin hallinto ajoi läpi merkittäviä talousuudistuksia. Toisen maailmansodan jälkeen länsimaat vahvistivat hyvinvointivaltiota. Syntyi keskiluokka, joka kulutti liukuhihnalta tulevia uusia tuotteita.
Kun 1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa yksityiset rautatiet ja teräsyhtiöt muodostivat monopoleja, niiden toimintaan alettiin säädellä tai ne hajotettiin uuden kilpailulainsäädännön voimin. Samaan aikaan Saksassa maan viimeinen keisari Vilhelm II otti tehtäväkseen vahvistaa työläisten asemaa, mikä auttoi Saksaa nousemaan Euroopan teolliseksi ja sotilaalliseksi mahdiksi.
Jokainen teknologisen vallankumouksen aikaansaama kriisi on hallinnolle mahdollisuus kääntää kehitys koko talouden hyödyksi. Tällä kertaa poliittiset johtajat eivät ole tässä onnistuneet, vaikka kriisejä on ollut jo useita.
Sen sijaan teknologiayhtiöt ovat saaneet kasvaa globaaleiksi jättiläisiksi, joita on mahdotonta säädellä kansallisella tasolla. Ne ovat nousseet valtioiden rinnalle toimijoiksi, jotka määrittelevät yhteiskunnallisen kehityksen suunnan ympäri maailman.
– Rahoituksesta on tullut globaali kasino, ja heillä on yhdessä globaalien yritysten kanssa yksi jalka joka maassa. Ne voivat vältellä veroja ja ne voivat vältellä sääntelyä, Perez sanoo.
Perez katsoo, että ainoastaan todella globaalilla ratkaisulla voidaan suitsia teknologiajättejä. YK:n kaltaiset kansainväliset eli toisin sanoen kansojen väliset instituutiot eivät sovellu tähän tehtävään, vaan niiden sijaan tarvitaan ylikansallisia organisaatioita.
Perezin mielestä Euroopan unioni on hyvä esimerkki tällaisesta ylikansallisesta toimijasta, jolla on todellista valtaa. EU onkin viime vuosina profiloitunut nimenomaan teknologiasektorin sääntelijänä.
– Sitä, mitä EU nyt tekee, on erittäin tärkeää. He suojelevat kuluttajia ja pienempiä yrityksiä. Mutta heidän täytyy mennä vieläkin pidemmälle, Perez huomauttaa.
Perez ei ole innostunut ehdotuksista pilkkoa suuret teknologiayhtiöt. Hän huomauttaa, että jokainen teknologia vaatii omat ratkaisunsa.
– Nämä jättiläiset ovat kasvun moottori. Ne ovat erittäin tärkeitä kultakaudelle, mutta niitä pitää suitsia. Ne pitää saada toimimaan tavalla, joka on hyväksi niille itselleen ja yhteiskunnalle.
Tehtävä ei ole helppo. Se vaatii syvällistä ymmärrystä siitä, miten nämä yhtiöt toimivat. Perez ei ole vakuuttunut, että tätä ymmärrystä löytyisi hallinnoista. Sitä on kuitenkin tarjolla. Kahden viime vuoden aikana teknologiayhtiöt ovat irtisanoneet kymmeniätuhansia työntekijöitä.
– Valtioiden pitäisi palkata osan näistä asiantuntijoista hallintoon miettimään, miten teknologiajättiläisiä pitäisi säädellä, hän ehdottaa.
Tämäkään ei ole helppoa. Valtiota ei nähdä työpaikkana, jossa voi vaikuttaa maailmaan. Tämä on johtanut noidankehään, jossa valtiot eivät enää toteuta kunnianhimoisia ja kekseliäitä ratkaisuja.
– Kun ajatellaan, mitä Bretton Woodsissa tehtiin vuonna 1944, se oli todella mielikuvituksellista. Tai se kuinka hyvinvointivaltion luotiin. Se oli käsittämätöntä. Miksi me emme ole enää yhtä kekseliäitä kuin he olivat? Miksi me emme ole enää yhtä rohkeita? Perez kysyy.
Perez huomauttaa, että edellisen kultakauden aikana eli toisen maailmansodan jälkeen esimerkiksi Ranskassa Grandes écoles -yliopistojen opiskelijat halusivat töihin nimenomaan julkiselle puolelle. Sama ilmiö oli havaittavissa myös muissa maissa.
– Heillä oli ajatus julkisesta palvelusta. Heidät oli koulutettu tekemään yhteiskunnasta parempi, Perez sanoo.
Rahoitus on noussut ohjaamaan kehitystä
Nyt pitkään jatkunut käännekohta on saanut aikaan tuotannon finanssoitumisen. Kaikesta on tullut osa rahoitusmarkkinoiden kasinotaloutta. Tässä ympäristössä menestyvät ne, joilla on pääomaa sijoitettavaksi.
– He tekevät rahaa, jos markkinat menevät ylös ja he tekevät rahaa, jos markkinat menevät alas. He tekevät rahaa kryptoilla, oikeilla valuutoilla, osakkeilla ja kiinteistöillä. He tekevät rahalla rahaa, Perez sanoo.
– Ja jos he häviävät rahaa itse aiheutetuissa romahduksissa, hallitukset antavat heille rahaa, hän tuhahtaa.
Perezin mukaan globaali finanssisektori on irtautunut reaalitaloudesta. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten osakemarkkinoiden kasvu on karannut pilviin kansantalouksien kasvuun verrattuna.
– Ihmiset ovat erittäin huolissaan tekoälystä ja sen vaikutuksista. Ihmiset ovat huolissaan teknologiajättiläistä. Olen samaa mieltä, että ne ovat ongelma, mutta todellinen ongelma on rahoituksessa, Perez sanoo.
Teknologisen vallankumouksen alkuvaiheessa rahoitusmarkkinoilla on tärkeä rooli. Ne määrittävät muutoksen tahdin. Vasta kultakaudella tuotanto ottaa ohjat käsiinsä.
Jos haluamme nähdä informaation ja tietoliikenteen aikakaudella kultakauden, valtioiden ensisijaisen tavoitteen on oltava globaalin rahoituksen ja digitaaliseen maailmaan muodostuneiden monopolien sääntely.
Perezin mukaan pyrkimyksenä pitää olla lyhytjänteisyyden kitkeminen finanssimaailmasta. Tämä saattaa edellyttää verojärjestelmää, joka laskee asteittain sen mukaan, kuinka kauan omaisuutta on pidetty hallussa. Hyvin lyhyessä ajassa saatuja myyntivoittoja verotettaisiin erittäin korkealla prosentilla, kun taas kymmenen vuoden sijoituksen tuotoista vero ottaisi enää prosentin.
Tämänkaltainen järjestelmä voisi vahvistaa investointeja todelliseen työpaikkoja luovaan talouteen ja samalla kääntää tuloerojen kasvu laskuun.
Perez uskoo, että tehokkain, joskin samalla haastava, keino näiden tavoitteiden toteutumiseen olisi maailmanlaajuinen finanssitransaktiovero, jonka tuotot ohjattaisiin vihreän siirtymän teknologioihin. Hän on vakuuttunut, että ilman tämänkaltaista järjestelmää eteläisen pallonpuoliskon vihreä siirtymä jää toteutumatta.
Mitä jos uutta kultakautta ei tule?
Perezin mukaan elämme kenties historian haastavinta käännekohtaa. Kultakausi ei ole takuuvarma.
– Rehellisesti sanottuna minulla on jonkin verran toivoa, mutta myös jonkin verran epätoivoa.
Epätoivo liittyy tällä hetkellä Kiinan ja lännen kiristyneisiin väleihin, joiden pelätään huononevan jopa sodan partaalle. Toivo liittyy yhteistyöhön, jota Perezin mielestä lännen ja Kiinan pitäisi syventää kuluttajahyödykkeiden tuotannossa.
– Kehittynyt maailma ei voi ottaa tuota tuotantoa takaisin, ja Kiinan on noustava arvoketjussa, Perez toteaa.
Samaan aikaan eteläisen pallonpuoliskon kehittäminen loisi dynaamiset markkinat laitteille, infrastruktuurille ja korkean teknologian tuotteille, joiden kannattava tuotanto vaatii suuruuden ekonomiaa.
– Se on toivoni kultakaudesta, kasvun aikakaudesta, joka on digitaalinen, vihreä, oikeudenmukainen ja globaali.
Mutta jos kultakausi jää toteutumatta, niin seuraava vallankumous saattaa käynnistyä nykyisen päälle.
Perez uskoo, että esimerkiksi tekoäly voi olla osa bioteknologian vallankumousta. Tekoäly ei itsessään ole teknologinen vallankumous, vaan se on osa nykyistä vallankumousta samalla tavalla kuin sähköistyminen oli osa teräksen ja raskaan teollisuuden aikakautta. Myöhemmin sähköstä tuli keskeinen tekijä sarjatuotannon vallankumouksessa.
Maailma voi kuitenkin vielä kokea kriisin, joka herättää poliitikot toimimaan ja sysää uuden kultakauden käyntiin.
Perez näkee kolme mahdollista kriisiä, jotka voivat pakottaa päättäjät toimiin. Ensimmäinen on uusi talousromahdus, joka Perezin mukaan on vain ajan kysymys. Toinen on vakava ilmastokatastrofi merkittävässä kaupungissa, mitä ei voida ohittaa tai jättää hoitamatta. Kolmas on populismin leviäminen siihen pisteeseen, että sille syntyy vahva vastavoima.
Ilman jotain näistä kolmesta tai niiden yhdistelmistä, kultakauteen ei välttämättä päästä.
– Kapitalismissa ei tapahdu mitään merkittäviä muutoksia ilman isoja kriisejä, Perez sanoo.