Murha tapahtui pientaloalueella Länsi-Porissa helmikuussa. Murhasta on syytettynä mies. Lisäksi tapaukseen liittyy nainen, joka on toiminut aiemmin politiikassa.Porin Pietniemessä helmikuussa tapahtunutta murhaa aletaan käsitellä käräjäoikeudessa…
Maanantaina sää viilenee etenkin pohjoisessa, missä voi tulla räntää tai jopa lunta.Kesäinen ja osin helteinen sää jatkuu viikonloppuna.Suomen yllä on tavallista lämpimämmän ja viileän ilman…
Lapin ely-keskuksen mukaan vedenpinta nousee Ivalojoella vielä noin 30 senttiä, jäät särkivät…
Oulun yliopistollisen sairaalan vartija kuvasi potilasta sairaalan valvontakameroiden kautta ja lähetti kuvat potilaalle. Hyvinvointialueen mukaan henkilö ei jatka työssään. Viranomaiset selvittelevät tapausta, jossa Oulun yliopistollisen sairaalan vartija otti sairaalan potilaasta salaa kuvia valvontakameroiden kautta ja lähetti kuvat potilaalle itselleen.Tapauksesta uutisoi aiemmin sanomalehti Kaleva, joka haastatteli luvattoman kuvaamisen uhriksi joutunutta naista.Nainen oli sairaalan päivystyksessä potilaana maanantaina. Hän sai tuolloin puhelimeensa kuvia, joissa hän istuu sairaalan sängyllä. Kuvat oli otettu valvontakamerakuvaa näyttävältä ruudulta vartijan omalla puhelimella.Toisen viestin yhteyteen oli kirjoitettu ”kato kui söpö sää oot” sydämen kanssa, Kaleva kertoo.Kalevan haastattelussa nainen kertoo kokeneensa tilanteen hyvin ahdistavaksi ja nöyryyttäväksi, sillä hän oli sairaalassa…
Kirkko voisi tulla kirkosta ulos.Näin ajattelee Jussi Holopainen, Tampereen evankelis-luterilaisen seurakunnan hengellisen ohjauksen pappi.– Haaveilen vihreästä kirkosta, joka ymmärtää, että seurakuntien yhteisö on muutakin kuin…
Teon jälkeen poliisipartiot ajoivat takaa henkilöä Nokian keskustassa. Tämä antautui seuraavana päivänä. Vuonna 1990 syntynyt Tommi Antero Saloranta on tuomittu tapon yrityksestä, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta…
Eurovaalien Ylen puheenjohtajatentit alkavat maanantaina. Suora lähetys tehdään radiostudiosta ja nähdään samanaikaisesti myös televisiossa.Ylen eurovaalien puheenjohtajatenteissä tavoitellaan rentoa otetta. Toimittajien kysymysten lisäksi puoluejohtajat vastaavat yleisökysymyksiin.Rentoa…
Bridgerton on pukuloistoa, tanssiaisia, seurapiirijuoruja ja nuoren rakkauden jännitystä – ja yksi suosituimmista tv-sarjoista koskaan.Yhdysvaltalaiskirjailija Julia Quinnin kirjasarjaan perustuva sarja seuraa englantilaisen aatelisperheen Bridgertonin perheen…
Taustalla on kiista kaasujätti Gazpromin tytäryhtiön kanssa.Avaa kuvien katseluItalialaisen UniCredit-pankin logo pietarilaisen talon seinässä. Kuva: Maksim Konstantinov / SOPA Images16:19•Päivitetty 16:21Venäjä on takavarikoinut yhteensä yli 700 miljoonan euron edestä saksalaisten Deutsche Bankin ja Commerzbankin sekä italialaisen UniCredit-pankin omaisuutta, kertoo Financial Times ja uutistoimisto AFP.Pietarilaisen tuomioistuimen takavarikkopäätökset ovat yksi Venäjän rajuimmista…
Tähystyslennot ovat merkittävä apu pelastuslaitoksille. Yksikin estetty maastopalo voi tuoda koko lentotoiminnan kustannuksia vastaavat säästöt.Maastopalojen havaitsemiseksi tehtävät tähystyslennot ovat alkaneet. Valvontalennot alkoivat toukokuun 12. päivä Hämeessä ja Varsinais-Suomessa.Nyt lentoja tehdään laajasti Etelä- ja Keski-Suomessa. Lentojen tarve kasvaa, sillä sääennusteiden mukaan kuivuus jatkuu.Jo nyt maasto on kuivaa, ja maastopalovaroitus on tällä…
Verohallinto oli jättänyt alkuviikolla Night People Groupia koskevan konkurssihakemuksen käräjäoikeuteen. Perjantaina Verohallinto peruutti hakemuksensa.Verottaja haki ravintola-alalla toimivaa Night People Groupia konkurssiin 175 000 euron verovelan vuoksi. Yhtiön toimitusjohtaja Antti Raunio kertoi, että konkurssihakemus tuli yllätyksenä.Raunion mukaan tilanne pääsi syntymään yhtiön oman virheen myötä. Yhtiössä oletettiin, että verovelkojen maksuun olisi ollut aikaa…
Yliopiston hallitus päätti yllättäen perjantaina, että selvitystyötä jatketaan. Yliopiston hallitus siirsi päätöksenteon kesäkuulle.17.5. 15:28•Päivitetty 17.5. 15:32Turun yliopisto ottaa aikalisän Normaalikouluun liittyvässä päätöksenteossa. Yliopiston hallituksen oli määrä päättää tänään, siirtyykö Normaalikoulu Varissuon kaupunginosasta yliopiston kampukselle.Yliopiston hallitus teki tänään yllättävän päätöksen, että päätös mahdollisesta siirtämisestä tehdään kesäkuussa.Mahdollinen siirtopäätös tarkoittaisi, että yliopistolle siirtyisivät…
Helsingissä on ollut jo pitkään pulaa koululääkäreistä. Tänä lukuvuonna lakisääteisiä tarkastuksia on saatu toteuttua enemmän yksityisten palveluiden avulla.Anna Horppu, Katri TihiläTänä lukuvuonna koululääkäritarkastuksessa käyneiden määrä…
Imatrankoski padottiin 1920-luvulla, minkä jälkeen vettä on juoksutettu uomassa pääasiallisesti näytöksissä. Olli-Pekka…
Katsokaa Pyhännän aukiolle.Aukiolla puhaltava viima tunkee luihin ja ytimiin. Ainakin, jos on…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Kotimaa
Katso LisääEpäilty on Iso-Britannian kansalainen. Hän on edelleen tutkintavankeudessa. Keskusrikospoliisi (KRP) on siirtänyt…
Ulkomaat
Katso LisääTungokseen ja kallistuviin hintoihin työlääntyneet asukkaat ovat osoittaneet mieltään Venetsiassa kiivaimman matkailusesongin…
Politiikka
Katso LisääRuotsin julkisen palvelun työryhmä ei aivan onnistunut löytämään yhteisymmärrystä. Tärkeimmistä kohdista puolueet…
Kulttuuri
Katso LisääTekoälyn käytön kautta on mahdollisuus personoida radiouutisia eri kanaville, kertoo Bauer Median…
Talous
Katso LisääOma Säästöpankin entinen varatoimitusjohtaja on omistanut puolet kiinteistösijoitusyhtiöstä, jolle hänen työnantajansa myönsi isoja lainoja.Avaa kuvien katseluOma Säästöpankki ei kommentoinut MOT:lle tietoja siitä, että pankin entinen varatoimitusjohtaja on omistanut puolet kiinteistösijoitusyhtiöstä. Sama yhtiö on saanut suuria lainoja pankilta. Kuva: Eino Kossila / YleOma Säästöpankki on myöntänyt New House Innovation -konsernille viime vuosina vähintään yli kymmenen miljoonaa euroa lainoja.Kaupparekisteriin toimitetusta yhtiökokouspöytäkirjasta selviää, että ainakin lokakuussa 2022 Oma Säästöpankin pitkäaikainen varatoimitusjohtaja Pasi Turtio omisti puolet konsernista.Turtion omistuksista kiinteistösijoitusyhtiössä kertoi maaanantaina ensimmäisenä Talouselämä -lehti.Ylen MOT-toimituksen tietojen mukaan Turtio on markkinoinut New House Innovationin asuntoja pankin työntekijöille sijoituskohteiksi kertomatta omasta taloudellisesta intressistään.Turtio tai New House…
OmaSP:n suuri omistaja Liedon Säästöpankkisäätiö vakuuttaa, että luottoa pankkiin on vielä. Sijoituksen arvo on laskenut…
Urheilu
Katso LisääYle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuon mukaan Suomen ykkösketju nosti tasoaan todella paljon Kanadaa vastaan. Jääkiekon naisten MM-kisat pelataan Yhdysvaltain Uticassa. Yle seuraa kisojen tapahtumia Yle-palvelussa, Urheiluruudussa ja Urheiluradiossa.Suomen merkittävä tasonnosto ei riittänyt voittoon, kun Kanada kukisti Naisleijonat MM-kisoissa maalein 4–1.Naisleijonat oli ottelussa pitkään, aina toisen erän loppuhetkille saakka kiinni tuloksessa. Julia Goslingin osuma erän viimeisellä minuutilla vei kuitenkin Kanadan 3–1-johdossa erätauolle.Kolmannessa erässä Suomen kiri tyssäsi lopullisesti jäähyyn, minkä Kanada hyödynsi karkaamalla kolmen maalin karkumatkalle.– Suomi pelasi paljon paremmin kuin Tšekkiä vastaan. Tämä oli Suomelta hyvä peli, Yle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuo tuumaa.– Edelliseen otteluun verrattuna Suomella oli 3–4-maalipaikkaa enemmän. Jos…
PuheenaiheConnor McDavidin vire kevään korvalla on yksi viime viikkojen puheenaiheista. Pistepörssin voiton ja arvokkaimman pelaajan…
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääLämpöaalto sai ihmiset pukeutumaan kesävaatteisiin ympäri Suomen. 15.5. 14:47•Päivitetty 15.5. 15:07Toukokuun lämpöaalto iski Suomeen ja tiistaina rikottiin jo helleraja.Helleraja rikottiin myös keskiviikkona. Iltapäivällä kello 14.30 mennessä helleraja oli mennyt rikki useammilla paikkakunnilla: päivän korkein lämpötila, 25,8, oli mitattu Kauhavalla, mutta Mikkelin lentoasemalla päästiin lähes samoihin lukemiin.Ilmatieteen laitoksen meteorologi Eerik Saarikallen mukaan lämpötilat nousevat vielä päivän aikana. Yli 20 asteen lukemia voidaan nähdä eteläisemmän Suomen lisäksi myös Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.Hyvää keliä on luvassa Saarikallen mukaan koko loppuviikolle, minkä jälkeen on odotettavissa sateita.– Ensi viikolla lienee ainakin vähän viileämpiä hetkiä kuin tällä viikolla. Eiköhän Etelä-Suomen takatalvet ole jo takana, Saarikalle sanoo.Avaa kuvien katseluAvaa kuvien katseluAvaa kuvien katseluAvaa kuvien katseluAvaa kuvien katseluAvaa kuvien katseluHämeenlinnassa lämpömittari näytti jo ennen puoltapäivää lähes 20 astetta. Aimo Tamminen otti kaiken irti tilanteesta makoilemalla nurmikolla, shortsit pään alla tyynynä.– Alkaa olla selkeästi shortsikelit. Koska ikää on jo sen verran, ettei tarvitse olla mukana työelämässä, pääsin ensimmäistä kertaa tänä vuonna rannalle ottamaan aurinkoa.Avaa kuvien katseluAvaa kuvien katseluAvaa kuvien katseluAvaa kuvien katseluAvaa kuvien katseluAvaa kuvien katseluAvaa kuvien katselu
Lintu ei käyttäytynyt uhkaavasti lapsia kohtaan vaan oli seurannut päiväkodin touhuja uteliaana köpötellen.Suomussalmella Taivalkehdon päiväkodin pihalla tepasteli keskiviikkona erikoinen vieras, kun koppelo hyppäsi aidan yli seuraamaan lasten ulkoilua.Varhaiskasvatuksen johtaja Jaana Heikkinen kertoo, että lintu ei käyttäytynyt uhkaavasti lapsia kohtaan, vaan oli seurannut päiväkodin touhuja uteliaana köpötellen ja lennähtänyt välillä myös hiekkalaatikon katolle.Osa lapsista oli ollut innoissaan metsäkanalinnusta, mutta osa hieman pelännyt sen kohtaamista.– Koppelo oli hakeutunut soidinmenojen aikaan paikkaan, jossa on paljon ääntä. Ja meidän päiväkodin pihalla sitä riittää, Heikkinen sanoo.Iltapäivän aikana kunnan vesihuollon laitosmiehet hätyyttelivät linnun takaisin päiväkodin lähimetsään, mutta se oli tullut myöhemmin takaisin ja istunut kiikkuun. Paikalle…
Lämpö on vyörynyt Suomeen, ja lintujen kevätmuutto käy kiivaana. Kevättuulten mukana pohjolaan on suunnistanut jo ensimmäisiä haarapääskyjäkin: vanhan lorun mukaan tästä alkaisi siis kesäkin, mutta ehkei mennä vielä asioiden edelle.Kukaan ei tiedä, montako lintua Suomen taivailla tänä kesänä lentää: kymmeniä vai satoja miljoonia? Jopa miljardeja? Valitettavasti paremmin osataan arvioida sitä, kuinka monen yksilön lento loppuu, kun ne törmäävät ikkunaan tai autoon, tai kun ne päätyvät kissan kynsiin.Ikkunatörmäykset ovat suurin ihmislähtöinen, suoraa kuolleisuutta aiheuttava uhka linnustollemme. Kuolemien määräksi on arvioitu jopa 8–20 miljoonaa lintuyksilöä vuodessa. Liikenteessä kuolee arviolta nelisen miljoonaa lintua vuodessa. Kotikissatkin voivat tappaa kolme miljoonaa lintua joka vuosi.Luonnontieteellisen keskusmuseon…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääSuurin oppositioryhmä SDP aloitti kysymällä sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolta (ps.) hoitojonoista ja terveydenhuollon hoitotakuun pidentämisestä kolmeen kuukauteen. Soten parissa kului valtaosa koko kyselytunnista.Kansanedustaja Ville Merinen (sd.) viittaa terveyskeskusten vastaanotoista leikattaviin 132 miljoonaan euroon. Se tarkoittaa sosiaali- ja terveysministeriön laskujen mukaan pahimmillaan 400 lääkärin ja 400 hoitajan vähentämistä, ja sitä kautta päivystysten ruuhkautumista, Merinen sanoo.– Yhdessäkään Suomeen verrattavassa maassa ei ole tällaista odotusaikaa. Eikö tämä säästötoimi tule meille oikeasti kalliimmaksi kun sairaalat ja päivystykset ruuhkautuvat, hän kysyy.Hoitotakuun pitävyyden varmistamisesta kysyy myös Liike Nytin Harry Harkimo. Hän pohtii, pitäisikö hoitotakuun noudattamatta jättäminen sanktioida.– Mitä järkeä on että meillä on lakeja, jos…
Kun ilmat ovat lämmenneet, moni on törmännyt kotipihallaan ei-toivottuun vieraaseen, kyyhyn. Selvitimme, ovatko karkotuskeinot vain myyttejä.Netin keskustelupalstoilla pohditaan parasta aikaa, miten kyykäärmeet saisi karkotettua omalta pihalta. Moni pelkää lastensa tai lemmikkiensä turvallisuuden puolesta.Kysyimme käärmeasiantuntija, biologi Jarmo Saarikiveltä, toimivatko keskustelupalstoilla vilisevät vinkit oikeasti.Nämä voivat toimia1. Rajaa piha aidallaMoni ajattelee, että pihan voisi aidata niin, ettei käärme pääse sinne. Saarikiven tuomio on: voi toimia.Jos pihan reunustaa liukkaalla, muutaman kymmenen sentin korkuisella muovilla, käärme ei välttämättä pääse sen yli. Verkko tai muu röpelöinen materiaali sen sijaan on huono idea, sillä käärmeet ovat hyviä kiipeilijöitä.2. Pidä nurmikko lyhyenäMoni ajattelee, että käärmeet eivät viihdy avarassa…
Kun Suomi vasta selvittää kokonaiskuvaa digilaitteiden käytöstä koulussa, Ruotsi on jo ottamassa takapakkia digikehityksessä.Liberaalipuolueen kouluministeri Lotta Edholm sai Ruotsin koulutusvirastolta esityksen digitalisaatiostrategiasta astuttuaan virkaan vuonna 2022.Strategia lähetettiin konsultaatiota varten Karoliinisen instituutin aivotutkijoille sekä Lundin yliopistoon ja Ruotsin lastenlääkäriliitolle.Heiltä saadut vastaukset saivat ministeriön heittämään digitalisaatiostrategian roskakoriin. Edholmin mukaan strategia oli tieteellisestä näkökulmasta huonosti harkittu.Tämä oli pontimena opetuksen digitalisaation muutokselle Ruotsissa. Opetussuunnitelmia on alettu miettiä uudestaan.Ruotsin päiväkodeissa ja kouluissa on aiemmin vaadittu digitaalisten välineiden käyttöä. Vaatimus käännetään nyt päälaelleen. Heinäkuun alussa voimaan astuu uusi koululaki, jossa panostetaan kirjoihin investoimiseen.Ruotsissa nähdään yhteys Pisa-tuloksissa ja digitalisaatiossaKouluministeri Lotta Edholm sanoo, että Ruotsin koululaisilla on erittäin…
Eurooppaa laajasti järkyttänyt Slovakian pääministeri Robert Ficon ampuminen vaikuttaa myös Suomen poliittisen johdon turvallisuusjärjestelyihin. Valtioneuvoston turvallisuusjohtajan mukaan Slovakian ampumatapaus on esimerkki laajemmasta ilmiöstä.Pääministeriin kohdistuneen väkivallan motiivin on epäilty olleen poliittinen. Fico on kotimaassaan mielipiteitä jakava hahmo. Hän johtaa kansalliskonservatiivista ja populistista Smer-puoluetta.Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi jo eilen, että turvatoimia kiristetään Suomessakin.Ministerien saamien uhkausten määrä on lisääntynyt kuluvan kevään ja aivan viime viikkojen aikana, sanoo valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen.– Jos katson sitä uhka- ja vihaviestien määrää, mitä ministerit saavat ja joissa heidän henkeään tai terveyttään uhataan, ne ovat jonkin verran lisääntyneet.Kurvisen mukaan on selvää, että Slovakian tapaus vaikuttaa turvallisuusarvioihin.Samaa sanotaan…
Kaisaniemen kasvitieellisen puutarhan jättilumme kuoli sieni-infektioon toukokuun alussa. Nyt altaassa on uusi taimi, jonka kasvua seurataan herkeämättä.Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa seurataan nyt herkeämättä, miten käy jättilumpeelle.Toukokuun alussa jättilumme kuoli sienitautiin, mutta nyt altaaseen on istutettu jo uusi taimi. Ylipuutarhuri Pertti Pehkonen toivoo, ettei sieni vaan iske takaisin.– Puoliksi olemme tässä kädet ristissä.Kaisaniemessä parananjättilumpeet ovat yksivuotisia, mutta sama kanta on ollut kasvitieteellisessä puutarhassa jo vuodesta 1908 alkaen.Toimittaja Katri Tihilä lähti selvittämään, miten uusi lummetaimi voi sieni-infektion koettelemalla altaalla:Ilmastonmuutos lisää sienitauteja maailmallaPehkosen mukaan jättilumpeen tappanut sienitauti aiheuttaa lehtilaikkua.Siitä, mistä sieni-infektio altaaseen pääsi, ei ole tietoa. Pehkosen mukaan sienitauti saattoi päästä tilaan itiöinä tuuletusluukkujen…
Somehaasteet nousivat julkiseen keskusteluun sen jälkeen, kun Espoossa tapahtui rakennuspaloja, joita poliisi epäilee nuorten tahallaan sytyttämiksi. Sosiaalisessa mediassa leviää useita haasteita, joihin osallistuminen voi olla hengenvaarallista.Asia nousi julkiseen keskusteluun, kun Espoossa oli viime viikolla useita rakennuspaloja, joita poliisi epäilee tahallaan sytytetyiksi.Tutkinnanjohtaja Klaus Geiger kertoi viime viikolla uskovansa, että kyseessä saattaa olla somehaaste.Sittemmin hän on tarkentanut sanomisiaan. Geigerin mukaan on mahdollista, että epäiltyjen tuhopolttojen tekijät ovat samaa ikäluokkaa olevia sometuttuja.Suomessa trendaavat hengenvaaralliset somehaasteetMannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) avasi keväällä palvelun, jossa se tiedottaa Suomessa leviävistä haitallisista somehaasteista.Tiedot perustuvat algoritmiin, joka skannaa reaaliajassa tietoja paikallisesti leviävistä haasteista Tiktokissa, Snapchatissa ja Instagramissa.Listasimme alle hengenvaaralliset haasteet,…
Ruotsin kaupallinen TV-kanava TV4 paljasti, että Ruotsidemokraattien puoluetoimistolla kirjoitetaan valenimillä törkyviestejä muun muassa hallituspuolueiden edustajista. TUKHOLMA Ruotsissa hallituspuolueet ovat tyrmistyneet paljastuksesta, jonka mukaan Ruotsidemokraatit ylläpitävät muiden puolueiden edustajia solvaavia trolli- eli valetilejä.Trollitilit paljastuivat kun kaupallisen TV4-kanavan Kalla Fakta -ohjelman toimittaja pestautui Ruotsidemokraattien puoluetoimiston tiedotusosastolle töihin.Toimittaja käytti piilokameraa, joka tallensi keskustelut muun muassa hallituspuolueiden EU-vaaliehdokkaita mollaavista viesteistä.Ruotsidemokraattien ja kolmen hallituspuolueen keskinäisessä Tidö-sopimuksessa kielletään erikseen sopimuskumppaneiden julkinen mustamaalaaminen.Kokoomusjohtaja, pääministeri Ulf Kristersson sanoo, että tukipuolueen masinoimat törkyviestit vaikeuttavat puolueiden yhteistyötä ja uhkaavat Ruotsin poliittista järjestelmää. Syvästi pettynyt Kristersson aikoo käydä asian läpi ruotsidemokraattien puheenjohtajan Jimmie Åkessonin kanssa.Kalla faktan toimitus on pystynyt tunnistamaan 23…
Suomalaisten turvallisuusalan asiantuntijoiden mukaan Slovakian pääministerin turvamiehet tekivät eilisen murhayrityksen yhteydessä virheitä. Toisaalta he saattoivat pelastaa pääministeri Robert Ficon hengen. Katsoimme videon Slovakian pääministerin Robert Ficon eilisestä murhayrityksestä turva-alan ammattilaisten kanssa. Löysimme kaksi asiaa, jotka Ficon turvamiehet olisivat voineet tehdä paremmin.Turvamiesten olisi pitänyt asettua mellakka-aidan ja pääministerin väliinTurvamies jäi askeleen liian taakse eikä kyennyt suojaamaan pääministeriä.Pääministeri Fico lähti ilmeisesti tervehtimään kevyen mellakka-aidan takana odottavia kansalaisia hetken mielijohteesta. Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymässä turvallisuusalaa opettavan Jari Stoltin mukaan yllättäviinkin tilanteisiin on turvatiimin kuitenkin varauduttava ja reagoitava oikealla tavalla.– Turvamiesten olisi pitänyt tässä tilanteessa askeltaa aidalle hieman suojattavan henkilön edellä ja asettua niin, että katse…
Puolustusvoimien huutokaupassa korkeimman hinnan sai pulittaa trukista. Vakikävijöihin kuuluva ajoneuvoharrastaja käyttää joka kerta kymmeniä tuhansia euroja.Valtteri Kujansuu, Petra KetonenMoottorikelkkoja, latukone ja vuosimallin 1984 paloauto. Puolustusvoimien huutokaupasta voi löytää monenlaista tarviketta vaikkapa ensi talven lumille.Tampereella keskiviikkona järjestetyssä huutokaupassa oli tällä kertaa huudettavana noin 350 sotilaskäytöstä poistettua tavaraa.Alastarolainen Janne Sillanpää osallistui huutokauppaan nyt toista kertaa. Hän tuli hakemaan eräänlaisia harrastusvälineitä.– Vesipumput ja aggregaatit kiinnostavat. Ne lähtevät suoraan autolla pohjoiseen eli kullankaivuuseen.Pukkilalainen Marko Haverinen kuuluu tapahtuman vakikalustoon. Hän on vieraillut kaupoilla jo 20 vuoden ajan, ja aina tulee jotain ostettua.– Ostokset ovat aina viidenkympin molemmin puolin.Ja nyt puhutaan siis kymmenistä tuhansista euroista. Tällä…
Radikaalioikeisto nousee hallitukseen ensimmäistä kertaa Hollannissa. Eniten vaikutusvaltaa saa poliitikko, josta ei tule edes ministeriä.Leonard WilhelmustoimittajaHollanti ottaa historiallisen harppauksen oikealle.Lähes puoli vuotta kestäneiden hallitusneuvotteluiden jälkeen puolueet pääsivät sopuun hallitusohjelmasta keskiviikkona.Puolueet eivät kuitenkaan ole kertoneet, kenestä tulee pääministeri. Tämä on poikkeuksellista.Hollannin pääministeri on 1980-luvulta lähtien aina ollut vaalivoittajan eli maan suurimman puolueen puheenjohtaja. Suurimmasta puolueesta ei ollut epäselvyyttä viime vaaleissa.Geert Wildersin radikaalioikeistolainen vapauspuolue voitti parlamenttivaalit ylivoimaisesti viime marraskuussa. Kaulaa seuraaviin puolueisiin oli lähes kymmenen prosenttiyksikköä.Silti Wildersistä ei tule Hollannin pääministeriä.Syynä on se, että etenkään yksi kumppanipuolueista, keskustaoikeistolainen NSC, ei halunnut Wildersistä maan virallista johtajaa.Wilders kun on tuomittu vihapuheesta, ja hänen vaaliohjelmassaan…