KHO linjasi ennakkopäätöksessään, ettei susien ja koirasusien risteytymisen estämiseksi ollut Lappeenrannan Ylämaalla muita keinoja kuin koko lauman surmaaminen.Poikkeuslupa itärajan lähellä liikkuneen susilauman kaatamiseksi oli perusteltu.…
Vielä maanantaina pörssisähkö kävi lähes 50 sentissä.Pörssisähkön keskihinta on huomenna lauantaina –0,15 senttiä kilowattitunnilta. Tuntihinta ei ylitä nollaa euroa koko päivänä.Hinta on ropissut huomattavasti, kun…
Keskusrikospoliisi selvittää kaupungin toimintaa siitä näkökulmasta, miten tietomurto on päästy kaupungin järjestelmiin…
Turkmenistanissa paljastettiin jättiläispatsas.Keski-Aasiassa sijaitsevassa Turkmenistanissa paljastettiin tällä viikolla yksi maailman korkeimmista patsaista.Pronssipatsas esittää maan kansallisrunoilijaa Magtymguly Pyragyniä ja se on yli 80 metriä korkea. Taideteos sijaitsee lähellä Turkmenistanin pääkaupunkia Ašgabatia.Turkmenistanin patsaan korkeutta voi verrata esimerkiksi Haminan lipputankoon. Pyragyniä esittävä patsas on noin 20 metriä lyhyempi kuin Suomen korkein lipputanko.Rahalla saa jättiläispatsaitaPiskuinen Turkmenistan on vaurastunut kaasu- ja öljyvarojensa ansiosta.Maa on viime vuosina pystyttänyt useita monumentteja, rakennuksia ja patsaita kansallissankareilleen.Esimerkiksi vuonna 2020 keskiaasiankoira sai oman kuusimetrisen kultaisen patsaan. Rotu on jalostettu Turkmenistanissa.Presidentti Serdar Berdymukhamedov saapui kansallisrunoilijan patsaan avajaistilaisuuteen perjantaina.Pyragyn, jonka kunniaksi monumentti pystytettiin, syntyi yli 300 vuotta sitten.Runoilijaa pidetään yhtenä Turkmenistanin kirjallisuuden…
Naamojen liput ovat käyneet kaupaksi nopeasti, mutta eivät huippuvuosien tahtiin. Muuramessa heinäkuussa järjestettävän rockfestivaali Naamojen lipunmyynti on sujunut tavanomaista verkkaisemmin.Festivaalin liput tulivat myyntiin torstaina, mutta…
Palo oli vaarassa levitä viereisiin rakennuksiin ja metsään. Oulun Kiimingissä syttyi tulipalo lasten sytkärileikkien seurauksena omakotitalon pihapiirissä. Palo oli vaarassa levitä metsään ja viereisiin rakennuksiin.Pohjois-Pohjanmaan…
Kirkon suurtapahtumassa Tampereella esiintynyt kuoro koostuu eri-ikäisistä laulajista ympäri Suomen. Kuoroa voi kuulla uudelleen sunnuntaiaamuna.21:20•Päivitetty 21:30Kun 2 200 laulajaa kajauttaa ensimmäiset tahdit Pirkanmaan maakuntalaulusta Kesäpäivä Kangasalla,…
TUKHOLMA/SOLNA Tukholman naapurikunta Solna ja sen Friends Arena on tottunut maailmantähtiin, mutta tänä viikonloppuna taidetaan lyödä kaikki ennätykset.Popmusiikkimaailman ykköstähti Taylor Swift aloittaa kolmen konsertin sarjansa…
Squid Game on ollut Netflixin eniten seurattu sarja katsottujen tuntien perusteella.Valtavaa suosiota ja lukuisia palkintoja kerännyt eteläkorealainen Netflixin draamasarja Squid Game saa jatkoa. Sarjan kakkoskausi saa ensi-iltansa vuoden lopulla.Sarjan pääosan esittäjä Lee Jung-jae paljasti jatkon julkaisuajankohdan keskiviikkona Business Insider -verkkojulkaisulle.– Se julkaistaan joulukuussa, Lee kertoi uusimman sarjansa, Star Wars ”The…
Jatkossa poimintaa ei rinnasteta turismiin, vaan yritysten tulee maahantulon mahdollistamiseksi palkata poimijat työsuhteeseen.Työllisyyden ja yrittäjyyden ministerityöryhmä linjasi tänään kausityölain ja -asetuksen muutosten valmistelusta niin, että jatkossa pääväylä luonnonmarjanpoimintaan olisi työsuhteinen kausityö. Tavoitteena on saada muutokset voimaan satokaudelle 2025.Luonnonmarjojen kerääminen Suomessa on nojautunut erityisesti Thaimaasta kutsuttaviin ja rekrytoituihin kerääjiin. Vuoteen 2023…
Katy Perryn Roar-musiikkivideota on katsottu Youtubessa yli neljä miljardia kertaa.Katy Perryn vuonna 2013 ilmestynyt Roar-hitti on ampaissut yli neljään miljardiin katsontakertaan Youtubessa.Näin ollen Perry on eniten Youtube-näyttöjä saavuttanut naisartisti maailmassa.Kappale oli kerännyt vuoteen 2020 mennessä kolme miljardia katselua.Videolla Perry tipahtaa lento-onnettomuudessa viidakkoon, yrittää sopeutua sinne ja kesyttää tiikerin. Videon ovat…
Kirjeellä yritetään vaikuttaa EU:n ennallistamisasetusta vastustaviin maihin. 14:46•Päivitetty 16:07Yksitoista EU-maata yrittää pelastaa EU:n ennallistamisasetuksen viime metreillä. Maiden ympäristöministerit vetoavat vastustajiin kirjeellä. Kirje on lähetetty myös Suomelle. Suomessa luonnon ennallistaminen aiheutti viime keväänä lähes hallituskriisin.”Eurooppa on nopeimmin lämpenevä maanosa ja lämpenemisen seuraukset ovat luonnolle ja ekosysteemille arvaamattomia”, kirjeessä todetaan.Kirjeen lähettäjiä ovat…
Ruotsin julkisen palvelun työryhmä ei aivan onnistunut löytämään yhteisymmärrystä. Tärkeimmistä kohdista puolueet olivat kuitenkin yksimielisiä: laaja tehtävä ilman yksityiskohtaista ohjausta ja vakaa rahoitus. ”Julkista palvelua…
Pirkanmaan hyvinvointialue perustelee muutosta tyypin 2 diabeteksen uusilla lääkkeillä. Asiantuntijalääkäri sanoo säästöjen…
Postinjakajan päälle ajanut mies tuomittiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.15.5. 15:25•Päivitetty 15.5. 16:19Vuonna…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Kotimaa
Katso LisääKaupungin digitalisaatiojohtaja kertoo, ettei edelleenkään ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka vanhoja tietoja…
Ulkomaat
Katso LisääKun palestiinalainen äärijärjestö Hamas teki terrori-iskunsa Israelissa lokakuun alussa, israelilaiset radiokanavat tekivät,…
Politiikka
Katso LisääKorkeimman hallinto-oikeuden määräämissä uusintavaaleissa äänioikeuden on saanut 65 sellaista henkilöä, joita Saamelaiskäräjät…
Kulttuuri
Katso LisääTekoälyn käytön kautta on mahdollisuus personoida radiouutisia eri kanaville, kertoo Bauer Median…
Talous
Katso LisääSuomalaiset eivät halua maailmalle töihin entiseen malliin. Sen sijaan Suomi kiinnostaa lähes aiempaan tapaan ulkomaisia työntekijöitä.Suomalaiset eivät kaipaa kansainväliseen työhön entiseen malliin. Eniten ihmiset haluavat sukeltajienkin rakastamaan Australiaan.Tilastotieteilijä Anna Wiksten päätti lähteä töihin ulkomaille.– Esimerkiksi opiskeluaikana en mä harkinnut mitään opiskelijavaihtoa, mutta jossain vaiheessa kun tein töitä kansainvälisten yritysten kanssa, alkoi tuntua, että niillä saattaisi olla mielenkiintoisia töitä.Wiksten opiskeli biostatistiikkaa. Alan osaajille oli kysyntää lääkeyhtiöissä. Wiksten oli lukioaikaan vaihdossa Saksassa. Siksi Saksa ja Sveitsi haarukoituivat kohdemaiksi uudelle työlle.Tärkeää oli, että myös mies oli valmis lähtemään maailmalle.Avaa kuvien katseluAnna Wikstenin mukaan yksi ulkomailla työskentelyn etu on Sveitsin luonto. Kuvassa hän on…
Ylen kyselyyn vastanneet kertovat tässä jutussa, miten taloudellinen vastuu jakautuu kumppaneiden kesken. Rahasta on tullut…
Urheilu
Katso LisääYle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuon mukaan Suomen ykkösketju nosti tasoaan todella paljon Kanadaa vastaan. Jääkiekon naisten MM-kisat pelataan Yhdysvaltain Uticassa. Yle seuraa kisojen tapahtumia Yle-palvelussa, Urheiluruudussa ja Urheiluradiossa.Suomen merkittävä tasonnosto ei riittänyt voittoon, kun Kanada kukisti Naisleijonat MM-kisoissa maalein 4–1.Naisleijonat oli ottelussa pitkään, aina toisen erän loppuhetkille saakka kiinni tuloksessa. Julia Goslingin osuma erän viimeisellä minuutilla vei kuitenkin Kanadan 3–1-johdossa erätauolle.Kolmannessa erässä Suomen kiri tyssäsi lopullisesti jäähyyn, minkä Kanada hyödynsi karkaamalla kolmen maalin karkumatkalle.– Suomi pelasi paljon paremmin kuin Tšekkiä vastaan. Tämä oli Suomelta hyvä peli, Yle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuo tuumaa.– Edelliseen otteluun verrattuna Suomella oli 3–4-maalipaikkaa enemmän. Jos…
PuheenaiheConnor McDavidin vire kevään korvalla on yksi viime viikkojen puheenaiheista. Pistepörssin voiton ja arvokkaimman pelaajan…
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääSatakunnan hyvinvointialueen käyttämät konsultit saivat kuulla ja nähdä potilastietoja useilla terveysasemilla. Tietosuojaloukkauksen kohteeksi joutuneista ei ole tarkkaa tietoa.Satakunnan hyvinvointialueen tietosuojaongelmat ovat herättäneet hämmennystä maakunnassa. Epäselvyyttä on muun muassa siitä, onko tietosuojaloukkauksen kohteeksi joutuneilla ihmisillä oikeus korvauksiin.Taustalla on hyvinvointialueen ja konsulttiyhtiön yhteistyö. Konsulttifirman työntekijät ovat saaneet kuulla ja nähdä potilastietoja ilman asianmukaisia lupia.Tietosuojaloukkauksen kohteeksi joutuneista potilaista ei ole tarkkaa tietoa, koska kohteita ei ole rekisteröity. Tapauksia on ollut Pohjois-Porin, Itä-Porin, Kankaanpään, Huittisten, Kokemäen, Harjavallan, Nakkilan, Säkylän ja Euran terveysasemien lääkäri- ja hoitajavastaanotoilla.Toimenpiteitä vai ei?Apulaistietosuojavaltuutettu Annina Hautala antoi äskettäin päätöksen, jonka mukaan hyvinvointialueen on tiedotettava asiasta julkisesti, jotta kaikki mahdollisen loukkauksen kohteeksi joutuneet saavat asiasta tiedon.Hyvinvointialue onkin nyt ostanut lehdistä palstatilaa kertoakseen asiasta. Tiedotteessa todetaan, että tapaus ei edellytä potilailta toimenpiteitä.Apulaistietosuojavaltuutettu kuitenkin totesi omassa päätöksessään, että potilaalla on oikeus saada korvausta vahingosta, jos organisaatio toimii tietosuojasäännösten vastaisesti ja siitä aiheutuu potilaalle aineellista tai aineetonta vahinkoa.Vahingon toteaminen hankalaaMutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä, apulaistietosuojavaltuutettu Annina Hautala?– Vahingonkorvauksen saaminen edellyttää, että on aiheutunut todellista vahinkoa.Hautala sanoo, että tietosuojaloukkauksen uhrin kannalta vaarallinen on esimerkiksi tilanne, jossa tieto on päätynyt pahantahtoisen tahon käsiin tietomurrossa.Satakunnan hyvinvointialue tiedottaa, että tietoja saaneet konsultit ovat terveydenhuollon ammattihenkilöitä, joita sitoo vaitiolo- ja salassapitovelvollisuus. Jos velvollisuuksia noudatetaan, voiko kenellekään syntyä oikeutta korvaukseen?– Asian…
LONTOO Britannian hallitus aikoo määrätä, että opettaja ei saa puhua sukupuolen moninaisuudesta millään luokka-asteella. Sitä ei saa tehdä edes osana seksuaalikasvatuksen tunteja. Taustalla on huoli, että tieto voisi hämmentää lapsia heidän omasta sukupuolestaan.Opetusministeriön tänään julkaisemien ohjeiden mukaan opettajat saavat opettaa lapsille vain biologisesta sukupuolesta. Luvallista on myös kertoa, että ihminen voi tehdä aikuisena sukupuolenkorjausleikkauksen, jolloin hänen biologinen sukupuolensa muuttuisi.– Aikuisilla on oikeus korjata sukupuolensa. Sitä voidaan opettaa, sanoi opetusministeri Gillian Keegan BBC:n Today-ohjelmassa.Ohjeet viimeistellään 9 viikon kuluttua, kun koulut, vanhemmat ja muut viiteryhmät ovat ottaneet kantaa niihin.Ministeri on huolissaan lobbauksestaKeeganin mukaan muunsukupuolisuus ei ole fakta. Hän sanoi Today-radio-ohjelmassa, että tietouden…
Olkiluoto 3:n vuosihuollon piti alun perin valmistua huhtikuun alkupuolella.Olkiluoto 3:n vuosihuolto on valmistunut ja laitosyksikkö on palannut sähköntuotantoon.Laitos tahdistettiin kantaverkkoon torstaiaamuna kello 1.15.Kolmosreaktorin ensimmäisen vuosihuollon aikataulua päivitettiin useaan otteeseen ja se venyi lopulta yli kuukaudella. Maaliskuun alussa alkaneen huollon piti alun perin valmistua jo 8. huhtikuuta.Lisäpäiviä aiheuttivat muun muassa laitosyksikön alasajoon vaadittu suunniteltua pidempi aika sekä huoltojen aikana havaitut tekniset ongelmat, kerrotaan Teollisuuden Voiman tiedotteessa. Työvaiheita huollossa oli 7 500.Kolmosreaktorin ensimmäisessä vuosihuollossa on TVO:n mukaan saatu arvokasta oppia tulevien huoltojen suunnitteluun ja toteuttamiseen.Aikataulun paukkumisesta huolimatta sähköntuotannonjohtaja Marjo Mustonen kertoo olevansa tyytyväinen lopputulemaan.– Suunnitellut työt vietiin läpi turvallisesti. Vuosihuoltojen päätavoite on…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääLoppuviikolla maastopalovaroitusalue laajenee. Huomenna keskiviikkona on helteistä Savossa ja Pohjanmaalla. 14.5. 10:53•Päivitetty 14.5. 11:19Tänään tiistaina mitataan ainakin yli 20 astetta Länsi-Suomessa ja Länsi-Lapissakin lähellä Ruotsin rajaa.– Tänään voi tulla jo hellettä, Ylen meteorologi Elias Paakkanen sanoo.Päivä on tänään aurinkoinen. Sadekuuroja ja jopa salamoita voi tulla Kainuun suunnalla.– Niitä ei tule merkittävästi. Vaikeaa ennustaa, mihin ne osuvat, Paakkanen kertoo.Sadekuuroja tulee Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.Keskiviikkona lämmintä on vielä laajemmin kuin tiistaina.– Helleraja menee varmasti rikki maan keskiosissa, Paakkanen arvioi.25 astetta ylitetään Savossa tai Pohjanmaalla monin paikoin keskiviikkona, Paakkanen sanoo.Keskiviikkona aivan pohjoiseen Suomeen leviää viileää ilmaa. Etelä-Lapissa on vielä keskiviikkona parikymmentä astetta.Torstaina viileää on…
Vuonna 1987 tapahtuneesta Viking Sallyn murhasta syytetty tanskalainen Herman Himle on saanut vankeustuomion Tanskassa.Huhtikuussa Glostrupin käräjäoikeus Tanskassa tuomitsi hänet vankeusrangaistukseen tahallisesta tuhopoltosta, joka vastaa Suomen rikoslaissa tuhotyötä.Tuomio tuli 27. tammikuuta 2023 syttyneestä räjähdysmäisestä tulipalosta, joka tuhosi arvohuvilan Rødovressä lähellä Kööpenhaminaa.Glostrupin käräjäoikeuden tuomion mukaan palonsyyntutkinnassa ilmeni, että tulipalo alkoi ainakin kahden kaasupullon ja bensiinin syttymisen seurauksena tapahtuneesta räjähdyksestä. Räjähdys oli niin voimakas, että se nosti huvilan katon ilmaan ja lennätti rakennuksen palasia naapurustoon.Palokunta onnistui kuitenkin suojaamaan naapuritaloja leviävältä tulelta, eikä kukaan loukkaantunut tulipalossa. Naapuritalojen asukkaita jouduttiin kuitenkin evakuoimaan paloyönä.Työskenteli remonttimiehenäHimle oli ennen paloa työskennellyt remonttimiehenä huvilan työmaalla. Käräjäoikeuden käsittelyssä Himle myönsi…
Lämmöntalteenottolaitos tuottaisi 15 – 20 prosenttia Kotkan kaupungin kaukolämmön tarpeesta. Avaa kuvien katseluNoin 700 neliömetrin alueen kattava laitos sijoitetaan Kotkamillsiin tehdasalueelle. Kuva: Antro Valo / YleKotkan Energia investoi yhteensä 13 miljoonaa euroa lämmöntalteenottolaitoksen rakentamiseen. Energiyhtiön ja metsäyhtiö MM Kotkamillsin välisessä yhteistyössä hyödynnetään metsäyhtiön tehtaiden hukkalämpöä Kotkan kaukolämmön tuottamiseen.Laitoksen tuotantoteho on 10 megawattia ja vuotuinen lämmön tuotanto on 65 000 – 70 000 megawattituntia. Tämä vastaa 15 – 20 prosenttia Kotkan kaupungin tarvitsemasta kaukolämmöstä.Noin 700 neliömetrin alueen kattava laitos sijoitetaan Kotkamillsiin tehdasalueelle. Prosessissa laitoksen lämpöpumput muuttavat käsitellyistä jätevesistä peräisin olevan matalalämöpöisen hukkalämmön kaukolämmöksi.Vähentää hiilidioksiidipäästöjäTavoitteena yhtiöillä on vähentää polttamalla tuotettua kaukolämpöä. Näin…
Savonlinnan Taidelukiosta ylioppilaaksi valmistuva Topias Paananen haluaa yhdistää lukiosta saadut musiikkiopit tulevaisuuden töihinsä.14.5. 10:57•Päivitetty 14.5. 12:05Topias Paanasella on hymy herkässä. Savonlinnalaisen lukiourakka on lopuillaan. Valkolakki varmistui tiistaina.– Huikea fiilis. Kolme vuotta on painettu pitkää päivää tämän lakin eteen, ja vihdoin se on tulossa, uusi ylioppilas sanoo.Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) on julkaissut ylioppilaskokeiden tulokset tänään. Tänä keväänä valmistuu noin 24 800 uutta ylioppilasta, mikä on noin 300 vähemmän kuin keväällä 2023.Valkolakin saaneiden nimiä voi tutkia Ylen valmistuneiden koneesta.Kevään ylioppilastutkinnoista parhaan sai yksi kokelas 70 pisteellä ja kymmenellä laudaturilla. Sama kokelas keräsi myös tänä keväänä valmistuneista ylioppilaista suurimman laudaturien määrän.YTL kertoo, että kokelas kirjoitti laudaturin…
Virkamiesesitys susikyytien kriteerien tiukentamisesta jakaa poliitikkoja. Tähän asti monille koululaisille on tarjottu kyyti, vaikka sudet eivät ole aiheuttaneet vaaratilanteita.Eurassa väännetään kättä koululaisille järjestettyjen ”susikyytien” jatkosta.Satakunnassa sijaitseva Euran kunta on tarjonnut tähän saakka koulukyydin lapsille, jos näiden koulumatkan lähistöllä on tiedetty tai epäilty liikkuvan susia. Erityisesti kunnan eteläosassa on vahva susikanta.Viime talvena kyydittiin lähes 50:tä lasta. Kyydit ovat jatkuneet myös valoisana aikana. Eurassa on noin 11 000 asukasta. Opetushallituksen mukaan Eurassa oli viime vuonna perusopetuksessa ja esiopetuksessa yhteensä yli 1 300 lasta.Onko susista todellista vaaraa?Euran sivistysjohtaja Matti Kompuinen esittää nyt, että sivistyslautakunta rajaisi kyyditykset vain niille 1.–6.-luokkalaisille lapsille, joiden koulumatkan varrella sudet…
Parhaan ylioppilastutkinnon saanut kokelas kirjoitti ylioppilaaksi Joensuun Tulliportinkadun normaalikoulun lukiossa.STT, Ilkka Ritvanen, Saara-Miira Kokkonen14.5. 10:58•Päivitetty 14.5. 12:16Kevään ylioppilastutkinnoista parhaan sai yksi kokelas 70 pisteellä ja kymmenellä laudaturilla. Sama kokelas keräsi myös tänä keväänä valmistuneista ylioppilaista suurimman laudaturien määrän.Kokelas kirjoitti Joensuun Tulliportinkadun normaalikoulun lukiosta. Rehtori Erja Karvinen vahvistaa asian Ylelle.Ylioppilastutkintolautakunta kertoo, että kokelas kirjoitti laudaturin sekä lyhyestä että pitkästä englannista, joten hänen kirjoittamien laudaturien määrä oli yhteensä 11.Arvosanapisteisiin ja laudaturien määrään otetaan kuitenkin huomioon jokaisesta aineesta vain yksi oppimäärä, joten vain kymmenen laudaturia huomioitiin.Ylioppilastutkintolautakunta toimitti kirjoitusten tulokset lukioille tänä aamuna. Jokainen kokelas saa tietää tuloksensa omasta lukiostaan lukion ilmoittamasta ajankohdasta alkaen.Tänä…
MOSKOVA/PEKING Venäjän presidentti Vladimir Putin osoittaa Kiinan tärkeyden Venäjälle vierailemalla heti uuden presidenttikautensa aluksi Kiinassa.Putin saapuu kaksipäiväiselle valtiovierailulle Kiinaan torstaina. Hän tapaa presidentti Xi Jinpingin ja pääministeri Li Qiangin.Miksi Putin matkustaa Pekingiin?Heikki Heiskanen, Moskova:Valtiovierailu korostaa, miten elintärkeä kumppani Kiina on nyt Venäjälle. Perustuslain mukaisesti presidenttikauden vaihtuessa piti muodostaa uusi hallitus, ja se runnottiin kokoon nopeasti ennen Kiinan-matkaa. Kokoonpano on pitkälti muuttumaton. Siten hallituksessa istuu ministereitä, jotka ovat jo ehtineet luoda suhteet kollegoihinsa Kiinassa.Uutistoimisto Xinhualle antamassaan haastattelussa Putin kiitteli Kiinan esittämää rauhansuunnitelmaa. Hän sanoi, että Kiinan presidentin esittämät periaatteet ovat realistisia ja rakentavia. Tavalliseen tapaansa Putin syytti Ukrainaa ja länsimaita neuvotteluhaluttomuudesta.Mikä…
Vauvapula ei ratkea synnytystalkoilla, se ei ratkea mahdollisesti millään. Mutta tilanne ei ole pelkkä katastrofi, se on myös mahdollisuus, Hiilamo pohtii.Avaa kuvien katseluHeikki Hiilamososiaalipolitiikan professoriVauvapulasta on tullut pysyvä valituksen aihe. Syitä syntyvyyden laskulle on etsitty milloin mistäkin: perhetuet eivät riitä, nuoria naisia ja äitejä syrjitään työelämässä, nuoret ovat liian itsekkäitä, vapaa-aika kuluu somessa eikä seurustelulle ja lasten saamiselle jää aikaa.Olen itsekin yrittänyt selittää tapahtunutta muun muassa työttömyydellä ja sosiaalisen vuorovaikutuksen muutoksilla.Mutta mitä enemmän olen tutkinut ja pohtinut asiaa, sitä selvemmin näyttää siltä, ettei lapsimäärän vähentymisen tärkein syy sittenkään liity perhe-etuuksien leikkauksiin, tasa-arvo-ongelmiin, työelämän huonontumiseen – tai ylipäätään mihinkään yhteiskunnalliseen ongelmaan.…
Hellevi Kivelä joutuu kokemaan äkkilähdön kodistaan kahdesti: ensin Karjalasta ja nyt palvelukodista
Hyvinvointialueet vähentävät ympärivuorokautista palveluasumista. Tyrnävällä lakkautettavaan yksikköön ei enää saatu henkilöstöä ja se suljetaan pikavauhdilla.14.5. 11:26•Päivitetty 15.5. 16:01Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.Alle kolme viikkoa aikaa löytää uusi koti ja muuttaa sinne. Tämä on tilanne Hellevi Kivelällä, 83, joka asuu Pohjois-Pohjanmaan Tyrnävällä Kotolan ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikössä.Tytär Riitta Kivelä on tyrmistynyt ja sanoo, että viimeksi äiti joutui lähtemään kotoaan yhtä lyhyellä varoajalla, kun hän asui vuonna 1944 Karjalan Kannaksella.Hyvinvointialue aikoo muuttaa yksikön kuntoutusyksiköksi. Syynä ovat säästötavoitteet.Isoja muutoksia on tulossa seitsemään asumisyksikköön.Pohteen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköt, joihin tulee muutoksiaIin Kuivaniemen ympärivuorokautisen asumispalveluyksikön toiminta lakkaa.Kuusamon Villa Haavan ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikön toiminta…
Hallitus on päättänyt lakkauttaa rauhanjärjestöjen yleisavustuksen ensi vuoden alusta. Rauhanjärjestöt saivat tänä vuonna tätä tukea 325 000 euroa ja viime vuonna 502 000 euroa.Lakkautus vaikuttaa järjestöihin vaihtelevasti. Osalla järjestöistä yleisavustus on kattanut jopa puolet koko rahoituksesta, osalla reilusti vähemmän. Joillekin järjestöille jää vielä mittavia avustuspotteja muualta.Rauhanjärjestöt ovat moninainen joukko, jota yhdistää tavoite ratkaista maailman konflikteja diplomatian keinoin. Useat rauhanjärjestöt muun muassa kannattavat väkivallattomuutta ja aseistariisuntaa. Osa niistä vastustaa sotilasliitto Natoa ja puolustusmenojen kasvattamista.Rauhanjärjestöjen yleisavustusta ovat viime vuosina saaneet parikymmentä järjestöä.Nämä järjestöt ovat saaneet avustustaNämä järjestöt saivat oikeusministeriön rauhantyön yleisavustusta vuonna 2023 ja niiden tuolloin saamat avustussummat. Ne eivät kata kaikkia rauhanjärjestöjä Suomessa,…