Nainen vangittiin runsaat kaksi kuukautta sitten. Hän on Hämeenlinnan vankilassa. Kouluampumista suunnitellut vaasalaisnainen pysyy vangittuna. Hän oli tehnyt kantelun käräjäoikeuden reilu viikko sitten tekemästä vangitsemispäätöksestä…
Keskusrikospoliisi otti tutkintavastuun Kajaanissa selvitellystä törkeästä säännöstelyrikoksesta. Aiemmin venäläisten opiskelijoiden toimia tutki Oulun poliisi.Kajaanissa paljastuneen epäillyn törkeän säännöstelyrikoksen tutkintavastuu siirtyy KRP:lle. Poliisin mukaan epäiltyjä on…
Sähköautojen lataamisessa on paikoin ollut isoja aukkopaikkoja Suomen valtateillä.Esimerkiksi käy Turusta Oulun…
Oulun kauppatorilla sijaitsevan hotellin piti valmistua jo viisi vuotta sitten, mutta rakennuttajan rahavaikeudet ja konkurssi stoppasivat hankkeen. Joko kohta alkaa tapahtua?Oulun Torihotellin tulevassa vastaanottoaulassa vain ilmanvaihtopömpeli hurisee ja puhaltelee. Muuten on hiljaista ja autiota.Hotellin rakennustyöt keskeytyivät vähän yli kaksi vuotta sitten. Maaliskuussa vahvistui hotellioperaattori, ja nyt rakennukseen etsitään lisää vuokralaisia ja uutta omistajaa.– Tässä on tilaa hotellin lisäksi jonkin verran vielä vuokrattavana, ja painopisteenä on nyt hakea myös niihin käyttäjiä. Haku on ihan hyvällä mallilla, rakennusyhtiö SRV:n alueyksiköiden liiketoiminnasta vastaava johtaja Tero Karislahti kertoo.Kun suurin osa tiloista on saatu vuokrattua, sen jälkeen keskitytään uuden omistajan hankintaan. Nyt hotellin omistaa konkurssipesä.–…
Eurovaalien Ylen puheenjohtajatentit alkavat maanantaina. Suora lähetys tehdään radiostudiosta ja nähdään samanaikaisesti myös televisiossa.Ylen eurovaalien puheenjohtajatenteissä tavoitellaan rentoa otetta. Toimittajien kysymysten lisäksi puoluejohtajat vastaavat yleisökysymyksiin.Rentoa…
Bridgerton on pukuloistoa, tanssiaisia, seurapiirijuoruja ja nuoren rakkauden jännitystä – ja yksi suosituimmista tv-sarjoista koskaan.Yhdysvaltalaiskirjailija Julia Quinnin kirjasarjaan perustuva sarja seuraa englantilaisen aatelisperheen Bridgertonin perheen…
Muistomerkin louhintapaikkaa tai veistäjää ei ole vielä valittu.17.5. 14:41•Päivitetty 17.5. 15:17Presidentti Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki aiotaan tehdä kivestä, joka on peräisin Etelä-Karjalasta, vain 50 kilometriä Ahtisaaren…
Taustalla on kiista kaasujätti Gazpromin tytäryhtiön kanssa.Avaa kuvien katseluItalialaisen UniCredit-pankin logo pietarilaisen talon seinässä. Kuva: Maksim Konstantinov / SOPA Images16:19•Päivitetty 16:21Venäjä on takavarikoinut yhteensä yli…
Verohallinto oli jättänyt alkuviikolla Night People Groupia koskevan konkurssihakemuksen käräjäoikeuteen. Perjantaina Verohallinto peruutti hakemuksensa.Verottaja haki ravintola-alalla toimivaa Night People Groupia konkurssiin 175 000 euron verovelan vuoksi. Yhtiön toimitusjohtaja Antti Raunio kertoi, että konkurssihakemus tuli yllätyksenä.Raunion mukaan tilanne pääsi syntymään yhtiön oman virheen myötä. Yhtiössä oletettiin, että verovelkojen maksuun olisi ollut aikaa…
Yliopiston hallitus päätti yllättäen perjantaina, että selvitystyötä jatketaan. Yliopiston hallitus siirsi päätöksenteon kesäkuulle.17.5. 15:28•Päivitetty 17.5. 15:32Turun yliopisto ottaa aikalisän Normaalikouluun liittyvässä päätöksenteossa. Yliopiston hallituksen oli määrä päättää tänään, siirtyykö Normaalikoulu Varissuon kaupunginosasta yliopiston kampukselle.Yliopiston hallitus teki tänään yllättävän päätöksen, että päätös mahdollisesta siirtämisestä tehdään kesäkuussa.Mahdollinen siirtopäätös tarkoittaisi, että yliopistolle siirtyisivät…
Omien tietojen päätymistä vääriin käsiin ei voi täysin varmasti estää, mutta niiden laillista jakamista voi rajoittaa monilla toimilla. 17.5. 15:35•Päivitetty 17.5. 17:32Meistä jokaisesta on tietoja erilaisissa digitaalisissa rekistereissä. Osan tiedoista olemme syöttäneet rekistereihin itse, osan yhteiskunta on täyttänyt puolestamme rekistereihin. Näihin tietoihin pääsevät käsiksi niin viranomaiset kuin yksityiset yritykset.Virallisiin rekistereihin…
Keskusrikospoliisi selvittää kaupungin toimintaa siitä näkökulmasta, miten tietomurto on päästy kaupungin järjestelmiin tekemään.17.5. 15:51•Päivitetty 17.5. 17:39Keskusrikospoliisi on alkanut tutkia yhdessä Helsingin poliisin kanssa Helsingin kaupungin järjestelmiin kohdistunutta tietomurtoa.Helsingin kaupunki kertoi maanantaina, että kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan kohdistuneessa tietomurrossa on saattanut vuotaa jopa 120 000 oppijan, huoltajan sekä henkilökunnan tietoja.…
Presidentti torjui haastattelussa myös Ranskan presidentin ehdotuksen Venäjän ja Ukrainan aselevosta Pariiisin olympialaisten ajaksi. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi arvostelee AFP:n haastattelussa kovin sanoin länsimaiden asettamia…
Lyhytvuokrausta harjoitetaan auttamattomasti vanhentuneen lainsäädännön puitteissa. Ennakkopäätökset ovat olennaisia, koska niistä saadaan…
Naamojen liput ovat käyneet kaupaksi nopeasti, mutta eivät huippuvuosien tahtiin. Muuramessa heinäkuussa…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Kotimaa
Katso LisääLämpöaalto sai ihmiset pukeutumaan kesävaatteisiin ympäri Suomen. 15.5. 14:47•Päivitetty 15.5. 15:07Toukokuun lämpöaalto…
Ulkomaat
Katso LisääTungokseen ja kallistuviin hintoihin työlääntyneet asukkaat ovat osoittaneet mieltään Venetsiassa kiivaimman matkailusesongin…
Politiikka
Katso LisääRuotsin julkisen palvelun työryhmä ei aivan onnistunut löytämään yhteisymmärrystä. Tärkeimmistä kohdista puolueet…
Kulttuuri
Katso LisääTekoälyn käytön kautta on mahdollisuus personoida radiouutisia eri kanaville, kertoo Bauer Median…
Talous
Katso LisääOmaSP:n suuri omistaja Liedon Säästöpankkisäätiö vakuuttaa, että luottoa pankkiin on vielä. Sijoituksen arvo on laskenut rajusti, mutta ongelmat eivät välity säätiön toimintaan.Avaa kuvien katseluEntinen Liedon Säästöpankin, nykyinen Oma Säästöpankin konttori Turun kauppatorin laidalla. Rakennuksen edessä olevalle tontille suunnitellaan hotellia. Kuva: Eino Kossila / YleKeväällä otsikoihin nousseet Oma Säästöpankin ongelmat eivät Liedon Säästöpankkisäätiön mukaan langeta varjoa Turussa käynnissä olevan jättihankkeen ylle.Kauppatorin laidalle, ortodoksisen kirkon molemmin puolin suunnitellaan hotelli- ja liikerakentamista. Hanke etenee ja arkkitehtikilpailu on alkanut, säätiöstä kerrotaan. Säätiö toimii hankkeessa rakennuttajana.Avaa kuvien katseluVarhaisen vaiheen visiokuvassa hahmotellaan, miltä torin pohjoislaidan maisema voisi tulevaisuudessa näyttää. Kuva: Schauman Arkkitehdit oyLiedon Säästöpankki liittyi viime…
Tilaisuudessa säästöjä perusteltiin Kajaanin väestönkehityksellä. Paikalle saapuneiden mielestä säästöt pitäisi silti ottaa muualta kuin lapsilta.…
Urheilu
Katso LisääYle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuon mukaan Suomen ykkösketju nosti tasoaan todella paljon Kanadaa vastaan. Jääkiekon naisten MM-kisat pelataan Yhdysvaltain Uticassa. Yle seuraa kisojen tapahtumia Yle-palvelussa, Urheiluruudussa ja Urheiluradiossa.Suomen merkittävä tasonnosto ei riittänyt voittoon, kun Kanada kukisti Naisleijonat MM-kisoissa maalein 4–1.Naisleijonat oli ottelussa pitkään, aina toisen erän loppuhetkille saakka kiinni tuloksessa. Julia Goslingin osuma erän viimeisellä minuutilla vei kuitenkin Kanadan 3–1-johdossa erätauolle.Kolmannessa erässä Suomen kiri tyssäsi lopullisesti jäähyyn, minkä Kanada hyödynsi karkaamalla kolmen maalin karkumatkalle.– Suomi pelasi paljon paremmin kuin Tšekkiä vastaan. Tämä oli Suomelta hyvä peli, Yle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuo tuumaa.– Edelliseen otteluun verrattuna Suomella oli 3–4-maalipaikkaa enemmän. Jos…
PuheenaiheConnor McDavidin vire kevään korvalla on yksi viime viikkojen puheenaiheista. Pistepörssin voiton ja arvokkaimman pelaajan…
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääPirkanmaan hyvinvointialue perustelee muutosta tyypin 2 diabeteksen uusilla lääkkeillä. Asiantuntijalääkäri sanoo säästöjen kostautuvan. 13:24•Päivitetty 13:44Tyypin 2 diabetestä sairastavat eivät saa enää välttämättä käyttöönsä verensokerimittareita. Kyse on Pirkanmaan hyvinvointialueen ohjeesta.Ohje on lähtenyt ammattilaisille, minkä jälkeen osa diabeetikoista ei ole enää saanut laitetta tai liuskoja. Ohjeessa sanotaan:– Pääsääntöisesti ei tarvita omahoidon tueksi säännöllistä verensokerimittausta, koska nykyisin käytettävät lääkkeet eivät aiheuta hypoglykemioita.Hypoglykemia tarkoittaa verensokerin menemistä jopa vaarallisen alas.Muutos koskee tuhansia. Tampereen Diabetesyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Pia Nykänen sanoo, että jotta mittarin voi saada, tarvitaan jatkossa lähetteellä erilliset perustelut hoidon epätasapainosta. Yhdistys on tyrmistynyt.Lääkäri ihmettelee ohjettaYksin Pirkanmaalla tyypin 2 diabetesta sairastavia on yli 38 000. Hyvinvointialueen ohjeen mukaan heistä noin 15 500 potilaalla ei ole insuliinihoitoa ja lisäksi heidän glukoositasapainonsa on hyvä. Verensokerimittareita ei siten tarvittaisi.Verensokerin seuraaminen on keskeinen osa diabeteksen hoitoa. Diabetesliiton asiantuntijalääkäri Elina Pimiän mukaan vain Helsingin kaupungilla on ollut aiemmin yhtä nihkeä linja.Hänen mukaansa säästö tässä luo kustannuksia vain muualle. 50 liuskan purkki verensokeriliuskoja maksaa Pimiän mukaan noin 5 euroa kilpailutettuna.– Pirhan alueen diabeteksen komplikaatioiden kustannus lienee 150 miljoonan luokkaa. Joten haitta tälle säästölle on satakertaisissa luokissa nyt tavoiteltaviin säästöihin nähden, Pimiä sanoo.Hyvinvointialue: tarpeellisia mittareita ei lopetetaPirkanmaan hyvinvointialueen apulaisylilääkäri Tero Harjuntausta sanoo, että jokaiselle diabetesta sairastavalle tulisi tehdä yksilöllinen hoitosuunnitelma, johon liittyy arvio diabeteslaitteen…
Lintu ei käyttäytynyt uhkaavasti lapsia kohtaan vaan oli seurannut päiväkodin touhuja uteliaana köpötellen.Suomussalmella Taivalkehdon päiväkodin pihalla tepasteli keskiviikkona erikoinen vieras, kun koppelo hyppäsi aidan yli seuraamaan lasten ulkoilua.Varhaiskasvatuksen johtaja Jaana Heikkinen kertoo, että lintu ei käyttäytynyt uhkaavasti lapsia kohtaan, vaan oli seurannut päiväkodin touhuja uteliaana köpötellen ja lennähtänyt välillä myös hiekkalaatikon katolle.Osa lapsista oli ollut innoissaan metsäkanalinnusta, mutta osa hieman pelännyt sen kohtaamista.– Koppelo oli hakeutunut soidinmenojen aikaan paikkaan, jossa on paljon ääntä. Ja meidän päiväkodin pihalla sitä riittää, Heikkinen sanoo.Iltapäivän aikana kunnan vesihuollon laitosmiehet hätyyttelivät linnun takaisin päiväkodin lähimetsään, mutta se oli tullut myöhemmin takaisin ja istunut kiikkuun. Paikalle…
Lämpö on vyörynyt Suomeen, ja lintujen kevätmuutto käy kiivaana. Kevättuulten mukana pohjolaan on suunnistanut jo ensimmäisiä haarapääskyjäkin: vanhan lorun mukaan tästä alkaisi siis kesäkin, mutta ehkei mennä vielä asioiden edelle.Kukaan ei tiedä, montako lintua Suomen taivailla tänä kesänä lentää: kymmeniä vai satoja miljoonia? Jopa miljardeja? Valitettavasti paremmin osataan arvioida sitä, kuinka monen yksilön lento loppuu, kun ne törmäävät ikkunaan tai autoon, tai kun ne päätyvät kissan kynsiin.Ikkunatörmäykset ovat suurin ihmislähtöinen, suoraa kuolleisuutta aiheuttava uhka linnustollemme. Kuolemien määräksi on arvioitu jopa 8–20 miljoonaa lintuyksilöä vuodessa. Liikenteessä kuolee arviolta nelisen miljoonaa lintua vuodessa. Kotikissatkin voivat tappaa kolme miljoonaa lintua joka vuosi.Luonnontieteellisen keskusmuseon…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääKun ilmat ovat lämmenneet, moni on törmännyt kotipihallaan ei-toivottuun vieraaseen, kyyhyn. Selvitimme, ovatko karkotuskeinot vain myyttejä.Netin keskustelupalstoilla pohditaan parasta aikaa, miten kyykäärmeet saisi karkotettua omalta pihalta. Moni pelkää lastensa tai lemmikkiensä turvallisuuden puolesta.Kysyimme käärmeasiantuntija, biologi Jarmo Saarikiveltä, toimivatko keskustelupalstoilla vilisevät vinkit oikeasti.Nämä voivat toimia1. Rajaa piha aidallaMoni ajattelee, että pihan voisi aidata niin, ettei käärme pääse sinne. Saarikiven tuomio on: voi toimia.Jos pihan reunustaa liukkaalla, muutaman kymmenen sentin korkuisella muovilla, käärme ei välttämättä pääse sen yli. Verkko tai muu röpelöinen materiaali sen sijaan on huono idea, sillä käärmeet ovat hyviä kiipeilijöitä.2. Pidä nurmikko lyhyenäMoni ajattelee, että käärmeet eivät viihdy avarassa…
Kun Suomi vasta selvittää kokonaiskuvaa digilaitteiden käytöstä koulussa, Ruotsi on jo ottamassa takapakkia digikehityksessä.Liberaalipuolueen kouluministeri Lotta Edholm sai Ruotsin koulutusvirastolta esityksen digitalisaatiostrategiasta astuttuaan virkaan vuonna 2022.Strategia lähetettiin konsultaatiota varten Karoliinisen instituutin aivotutkijoille sekä Lundin yliopistoon ja Ruotsin lastenlääkäriliitolle.Heiltä saadut vastaukset saivat ministeriön heittämään digitalisaatiostrategian roskakoriin. Edholmin mukaan strategia oli tieteellisestä näkökulmasta huonosti harkittu.Tämä oli pontimena opetuksen digitalisaation muutokselle Ruotsissa. Opetussuunnitelmia on alettu miettiä uudestaan.Ruotsin päiväkodeissa ja kouluissa on aiemmin vaadittu digitaalisten välineiden käyttöä. Vaatimus käännetään nyt päälaelleen. Heinäkuun alussa voimaan astuu uusi koululaki, jossa panostetaan kirjoihin investoimiseen.Ruotsissa nähdään yhteys Pisa-tuloksissa ja digitalisaatiossaKouluministeri Lotta Edholm sanoo, että Ruotsin koululaisilla on erittäin…
Eurooppaa laajasti järkyttänyt Slovakian pääministeri Robert Ficon ampuminen vaikuttaa myös Suomen poliittisen johdon turvallisuusjärjestelyihin. Valtioneuvoston turvallisuusjohtajan mukaan Slovakian ampumatapaus on esimerkki laajemmasta ilmiöstä.Pääministeriin kohdistuneen väkivallan motiivin on epäilty olleen poliittinen. Fico on kotimaassaan mielipiteitä jakava hahmo. Hän johtaa kansalliskonservatiivista ja populistista Smer-puoluetta.Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi jo eilen, että turvatoimia kiristetään Suomessakin.Ministerien saamien uhkausten määrä on lisääntynyt kuluvan kevään ja aivan viime viikkojen aikana, sanoo valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen.– Jos katson sitä uhka- ja vihaviestien määrää, mitä ministerit saavat ja joissa heidän henkeään tai terveyttään uhataan, ne ovat jonkin verran lisääntyneet.Kurvisen mukaan on selvää, että Slovakian tapaus vaikuttaa turvallisuusarvioihin.Samaa sanotaan…
Kaisaniemen kasvitieellisen puutarhan jättilumme kuoli sieni-infektioon toukokuun alussa. Nyt altaassa on uusi taimi, jonka kasvua seurataan herkeämättä.Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa seurataan nyt herkeämättä, miten käy jättilumpeelle.Toukokuun alussa jättilumme kuoli sienitautiin, mutta nyt altaaseen on istutettu jo uusi taimi. Ylipuutarhuri Pertti Pehkonen toivoo, ettei sieni vaan iske takaisin.– Puoliksi olemme tässä kädet ristissä.Kaisaniemessä parananjättilumpeet ovat yksivuotisia, mutta sama kanta on ollut kasvitieteellisessä puutarhassa jo vuodesta 1908 alkaen.Toimittaja Katri Tihilä lähti selvittämään, miten uusi lummetaimi voi sieni-infektion koettelemalla altaalla:Ilmastonmuutos lisää sienitauteja maailmallaPehkosen mukaan jättilumpeen tappanut sienitauti aiheuttaa lehtilaikkua.Siitä, mistä sieni-infektio altaaseen pääsi, ei ole tietoa. Pehkosen mukaan sienitauti saattoi päästä tilaan itiöinä tuuletusluukkujen…
Somehaasteet nousivat julkiseen keskusteluun sen jälkeen, kun Espoossa tapahtui rakennuspaloja, joita poliisi epäilee nuorten tahallaan sytyttämiksi. Sosiaalisessa mediassa leviää useita haasteita, joihin osallistuminen voi olla hengenvaarallista.Asia nousi julkiseen keskusteluun, kun Espoossa oli viime viikolla useita rakennuspaloja, joita poliisi epäilee tahallaan sytytetyiksi.Tutkinnanjohtaja Klaus Geiger kertoi viime viikolla uskovansa, että kyseessä saattaa olla somehaaste.Sittemmin hän on tarkentanut sanomisiaan. Geigerin mukaan on mahdollista, että epäiltyjen tuhopolttojen tekijät ovat samaa ikäluokkaa olevia sometuttuja.Suomessa trendaavat hengenvaaralliset somehaasteetMannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) avasi keväällä palvelun, jossa se tiedottaa Suomessa leviävistä haitallisista somehaasteista.Tiedot perustuvat algoritmiin, joka skannaa reaaliajassa tietoja paikallisesti leviävistä haasteista Tiktokissa, Snapchatissa ja Instagramissa.Listasimme alle hengenvaaralliset haasteet,…
Ruotsin kaupallinen TV-kanava TV4 paljasti, että Ruotsidemokraattien puoluetoimistolla kirjoitetaan valenimillä törkyviestejä muun muassa hallituspuolueiden edustajista. TUKHOLMA Ruotsissa hallituspuolueet ovat tyrmistyneet paljastuksesta, jonka mukaan Ruotsidemokraatit ylläpitävät muiden puolueiden edustajia solvaavia trolli- eli valetilejä.Trollitilit paljastuivat kun kaupallisen TV4-kanavan Kalla Fakta -ohjelman toimittaja pestautui Ruotsidemokraattien puoluetoimiston tiedotusosastolle töihin.Toimittaja käytti piilokameraa, joka tallensi keskustelut muun muassa hallituspuolueiden EU-vaaliehdokkaita mollaavista viesteistä.Ruotsidemokraattien ja kolmen hallituspuolueen keskinäisessä Tidö-sopimuksessa kielletään erikseen sopimuskumppaneiden julkinen mustamaalaaminen.Kokoomusjohtaja, pääministeri Ulf Kristersson sanoo, että tukipuolueen masinoimat törkyviestit vaikeuttavat puolueiden yhteistyötä ja uhkaavat Ruotsin poliittista järjestelmää. Syvästi pettynyt Kristersson aikoo käydä asian läpi ruotsidemokraattien puheenjohtajan Jimmie Åkessonin kanssa.Kalla faktan toimitus on pystynyt tunnistamaan 23…
Suomalaisten turvallisuusalan asiantuntijoiden mukaan Slovakian pääministerin turvamiehet tekivät eilisen murhayrityksen yhteydessä virheitä. Toisaalta he saattoivat pelastaa pääministeri Robert Ficon hengen. Katsoimme videon Slovakian pääministerin Robert Ficon eilisestä murhayrityksestä turva-alan ammattilaisten kanssa. Löysimme kaksi asiaa, jotka Ficon turvamiehet olisivat voineet tehdä paremmin.Turvamiesten olisi pitänyt asettua mellakka-aidan ja pääministerin väliinTurvamies jäi askeleen liian taakse eikä kyennyt suojaamaan pääministeriä.Pääministeri Fico lähti ilmeisesti tervehtimään kevyen mellakka-aidan takana odottavia kansalaisia hetken mielijohteesta. Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymässä turvallisuusalaa opettavan Jari Stoltin mukaan yllättäviinkin tilanteisiin on turvatiimin kuitenkin varauduttava ja reagoitava oikealla tavalla.– Turvamiesten olisi pitänyt tässä tilanteessa askeltaa aidalle hieman suojattavan henkilön edellä ja asettua niin, että katse…
Puolustusvoimien huutokaupassa korkeimman hinnan sai pulittaa trukista. Vakikävijöihin kuuluva ajoneuvoharrastaja käyttää joka kerta kymmeniä tuhansia euroja.Valtteri Kujansuu, Petra KetonenMoottorikelkkoja, latukone ja vuosimallin 1984 paloauto. Puolustusvoimien huutokaupasta voi löytää monenlaista tarviketta vaikkapa ensi talven lumille.Tampereella keskiviikkona järjestetyssä huutokaupassa oli tällä kertaa huudettavana noin 350 sotilaskäytöstä poistettua tavaraa.Alastarolainen Janne Sillanpää osallistui huutokauppaan nyt toista kertaa. Hän tuli hakemaan eräänlaisia harrastusvälineitä.– Vesipumput ja aggregaatit kiinnostavat. Ne lähtevät suoraan autolla pohjoiseen eli kullankaivuuseen.Pukkilalainen Marko Haverinen kuuluu tapahtuman vakikalustoon. Hän on vieraillut kaupoilla jo 20 vuoden ajan, ja aina tulee jotain ostettua.– Ostokset ovat aina viidenkympin molemmin puolin.Ja nyt puhutaan siis kymmenistä tuhansista euroista. Tällä…
Radikaalioikeisto nousee hallitukseen ensimmäistä kertaa Hollannissa. Eniten vaikutusvaltaa saa poliitikko, josta ei tule edes ministeriä.Leonard WilhelmustoimittajaHollanti ottaa historiallisen harppauksen oikealle.Lähes puoli vuotta kestäneiden hallitusneuvotteluiden jälkeen puolueet pääsivät sopuun hallitusohjelmasta keskiviikkona.Puolueet eivät kuitenkaan ole kertoneet, kenestä tulee pääministeri. Tämä on poikkeuksellista.Hollannin pääministeri on 1980-luvulta lähtien aina ollut vaalivoittajan eli maan suurimman puolueen puheenjohtaja. Suurimmasta puolueesta ei ollut epäselvyyttä viime vaaleissa.Geert Wildersin radikaalioikeistolainen vapauspuolue voitti parlamenttivaalit ylivoimaisesti viime marraskuussa. Kaulaa seuraaviin puolueisiin oli lähes kymmenen prosenttiyksikköä.Silti Wildersistä ei tule Hollannin pääministeriä.Syynä on se, että etenkään yksi kumppanipuolueista, keskustaoikeistolainen NSC, ei halunnut Wildersistä maan virallista johtajaa.Wilders kun on tuomittu vihapuheesta, ja hänen vaaliohjelmassaan…
Tilastokeskuksen mukaan nuorten, etenkin alle 15-vuotiaiden tekemiksi epäiltyjen pahoinpitelyjen määrä on ollut kasvussa vuodesta 2019 lähtien. Myös pahoinpitelyn uhriksi joutuu yhä useammin nuori.10:36•Päivitetty 14:37Pahoinpitelystä epäilty oli viime vuonna yleisimmin 14-vuotias, kertoo Tilastokeskus. Ikä on huomattavasti aiempaa usean vuoden keskiarvoa alempi.Alaikäisten epäiltyjen määrä on kasvanut reilusti, sillä tyypillisesti yleisin ikä on aiemmin vaihdellut 20 ikävuoden molemmin puolin.Alle 15-vuotiaiden määrä on kasvanutVuosina 2021–2023 pahoinpitelystä epäillyn yleisin ikä oli 14 vuotta, kun vielä vuosina 2015–2019 yleisin ikä oli yli 20 vuotta.– Alle 15-vuotiaiden epäiltyjen määrän kasvu alkoi vuonna 2019. Myös hieman vanhempien, 15–20-vuotiaiden pahoinpitelyepäiltyjen kohdalla aiempi myönteinen kehitys näyttää päättyneen 2020-luvulla, Tilastokeskuksen yliaktuaari…