Geeniperimä voi johtaa siihen, että jo lähtökohtaisesti haitalliset LDL-hiukkaset muuttuvat rakenteeltaan vielä haitallisemmiksi.
Elimistön tapa käsitellä kolesterolia vaikuttaa sydän- ja verisuonitautien riskiin.
Tämä selvisi Helsingin yliopiston tutkimuksessa, joka julkaistiin kesäkuun alussa Journal of internal medicine -lehdessä.
Noin kolmanneksella ihmisistä ravinnosta saatu kolesteroli imeytyy suolistosta poikkeuksellisen tehokkaasti heidän geneettisen taipumuksensa vuoksi.
Kun kolesterolia imeytyy paljon, jo lähtökohtaisesti haitalliset LDL-hiukkaset muuttuvat rakenteeltaan vielä haitallisemmiksi.
Tavallinen testi ei kerro kolesterolin imeytymisestä
Tavallinen verestä otettu kolesterolinäyte ei kerro, miten hyvin kolesteroli imeytyy ihmisen suolistosta.
– Tämä on ongelma, että voi olla ihan hyvät arvot, ja siitä huolimatta kolesterolia kuljettavat LDL-hiukkaset voivat olla erityisen huonolaatuisia, sanoo rasva-aineenvaihduntaan erikoistunut professori Katariina Öörni.
LDL-hiukkaset ovat ikään kuin palleroita, jotka kuljettavat veressä kolesterolia. Yhdessä pallerossa on yhteensä tuhansia rasvamolekyylejä, joista osa on kolesterolia, osa muita rasvoja.
– Osa näistä hiukkasista jämähtää herkästi verisuonen seinämään, ja ne voivat alkaa klimppiintymään toisiinsa kiinni. Tällaiset tekijät voivat selittää, miksi kolesterolin korkea imeytymisherkkyys on yhteydessä sydänongelmiin, kertoo professori Öörni.
Kolesterolin imeytymistä voidaan mitata verinäytteistä tieteellisissä tutkimuksissa, mutta menetelmä on kallis ja monimutkainen.
Öörni toivoo, että tulevaisuudessa ihmisten kolesteroliaineenvaihduntaa voitaisiin tutkia nykyistä henkilökohtaisemmalla tasolla ja käyttää tätä tietoa apuna sydäntautien riskiarvioinnissa.
– Kun päästään kohti henkilökohtaista lääketiedettä, voidaan hoitotavoitetta säätää sen mukaan.
Elintapamuutos ja lääkitys voivat auttaa
Jos perusterve ihminen kuitenkin saa tavallisesta verinäytteestä hyvät kolesteroliarvot, ei ole syytä huolestua.
– Jos kolesterolit ovat ihan normaalilla hyvällä tasolla, ei tarvitse tehdä mitään sen kummempaa, mutta jos ne ovat koholla, kannattaa varmistaa, että ne saa jollain keinolla tavoitetasoihin.
Koska imeytymistä mittaava tieteellinen testi ei ole useimmille saatavilla, täytyy kokeilla käytännössä, mikä keino tepsii kolesterolitason alentamiseen.
Elintavoista voi aloittaa. Vähäkolesterolinen ruokavalio ja liikunta voivat auttaa, tai tarvittaessa esimerkiksi statiinilääkitys lääkärin arvioinnin mukaan. Jos nämä eivät tepsi, tarvitaan ehkä rinnalle kolesterolin imeytymistä estävä lääkitys.
Haitallista LDL-kolesterolia tulee ravinnon mukana kovasta rasvasta. Erityisen paljon kolesterolia on munankeltuaisessa.
- Alla oleva video kertoo ”munadilemmasta”: Munissa on runsaasti proteiinia, mutta myös kolesterolia.



