Jarkko Tammiselle on tapahtunut imitaattorin työssä lukemattomia kommelluksia. Tamminen ei itse unohda hetkeä, joka vei hänet lattialle jalat seinää vasten.
Elämäni moka -sarjassa julkisuudesta tuttu henkilö paljastaa elämänsä noloimman kömmähdyksen. Tällä kertaa vuorossa on imitaattori Jarkko Tamminen.
”Olen tehnyt imitaattorin työtä yli 30 vuotta.
Lavan takana vauhti on usein kova: Hahmonvaihdoissa voi olla vain 25 sekuntia aikaa vaihtaa kengät, housut, paita ja peruukki. Meno on kuin F1-varikolla, mukana on usein parikin avustajaa.
Joskus olen unohtanut lavalle palatessa, kuka sillä kertaa olen.
Reilut kymmenen vuotta sitten olin juuri saanut vaatteet vaihdettua. Vaikka katsoin vaatteitani, en keksinyt kuka oikein olin.
Kysyin vaihtopaikalla: ”Kuka mä oon?” Maskeeraaja vastasi: ”Sä oot Arttu Wiskari” ja tönäisi minut takaisin lavalle. Kun bändi alkoi soittaa biisiä, pääsin onneksi heti takaisin kartalle.
Imitaattorin työssä on tottunut siihen, että mitä tahansa voi tapahtua. Siitä on vain jatkettava eteenpäin.
Vuonna 2008 elämä pääsi kuitenkin yllättämään.
Vaimoni odotti esikoistamme, ja menimme ensimmäiseen ultraäänitutkimukseen. Sen piti olla suuri hetki, ensimmäinen kurkistus yhteiseen lapseemme.
Kun ultraa alettiin tekemään, huomio keskittyi lapsen sijaan minuun. Olin vähän herkillä, ja olen aina ollut vähän neulakammoinen. Minua alkoi huimaamaan aika pahasti.
Siinä olivat sitten sairaanhoitajat suurin piirtein elvyttämässä minua lattialla. Jalkani nostettiin seinälle ja pään alle tuotiin pehmuste. Minun käskettiin pysyä siinä, että en pyörry.
Vaimo oli hirveän tyytyväinen. Hän pyöritteli silmiään ja kysyi, pitääkö sinun tässäkin hetkessä viedä show?
Pötköttelin siinä maassa ja tutkimus pääsi jatkumaan. Yritin lattialta vähän katsella, että mitä siellä tapahtuu.
Silmienpyörittely oli vaimon tapa kuitata, että koita nyt pitää itsesi kasassa. Hän oli kuitenkin se, joka oli jokusen kuukauden päästä synnyttämässä sitä vauvaa. Lapsi oli hänen sisällään eikä minun.
En tiedä, miten sitä olinkin niin herkillä, vaikka eihän siinä mitään leikkausta oltu tekemässä. Siinä oli kuitenkin jotenkin epätodellisen uusi kokemus käsillä: uutta elämää syntyy ja tuolla se on vatsassa.
Myöhemmissä ultrissa ja jälkimmäisen tyttären kohdalla tällaista ei enää tapahtunut.
Toisen tyttären syntymään saavuin tosin suoraan lavalta täydessä meikissä. Silloin minulle valkeni, että olin auttamatta myöhässä.
Tytär oli syntynyt jo tuntia aiemmin. Kun hän tuli tähän maailmaan, minä olin ollut lavalla Antti Tuiskuna.
Monet ihmettelevät, miten voin mennä lavalle ja esittää kaikenlaisia hahmoja. Minä puolestani ihmettelen, miten terveydenhuollon ammattilaiset pelastavat ihmisiä niin rutiininomaisesti.
He tekevät todella tärkeää työtä. Siinä ei voi jäädä kauhistelemaan, että kauheaa, tuossa on vähän luuta näkyvissä ja tuossa menee verisuonia.
Minä en siihen pystyisi. Jokaisella meistä on omat vahvuutemme.
Kerroin 17-vuotiaalle esikoistyttärelleni taannoin, millaisissa merkeissä olin hänet nähnyt ensimmäisen kerran ultraäänikuvassa.
Reaktiossa oli jotain tuttua. Tytär pyöräytti silmiään kerran ja poistui sen jälkeen paikalta.”
Jarkko Tamminen vieraili Puoli seitsemän -ohjelmassa 15. lokakuuta:

