Muutokset järvessä ovat aiheuttaneet muun muassa kalakuolemia. Selvitystyön aikana kuullaan paikallisia sidosryhmiä ja heidän paikallistuntemusta.
Kurikan kaupunki selvittää lähellä Jurvaa sijaitsevan Säläisjärven vedenlaadun heikkenemisen syitä ja keinoja parantaa sitä. Työn tavoitteena on syksyn aikana toteuttaa järven valuma-alueen ja kunnostustoimenpiteiden esiselvitys, jonka tekee kokemäkeläinen vesiensuojeluun erikoistunut KVVY Tutkimus Oy.
Erityistä huomiota kiinnitetään happamuuden vähentämiseen, ravinne- ja kiintoainekuormituksen hallintaan sekä valuma-alueen vesienhallinnan kehittämiseen. Muutokset ovat aiheuttaneet vesistössä muun muassa kalakuolemia.
Selvitystyön aikana kuullaan paikallisia sidosryhmiä, kuten kalastusseuraa ja muita alueen toimijoita, jotta suunnittelussa voidaan hyödyntää paikallistuntemusta ja varmistaa toimenpiteiden tarkoituksenmukainen kohdentaminen.
Esiselvitys toteutetaan valtionavustuksen tuella, ja se valmistuu syksyn aikana. Kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Jurvan Sellassa esitellään 28. lokakuuta esiselvityksen tuloksia.

