Luonnonvarakeskuksen tutkijan mukaan sudet eivät merkittävästi rajoita villisikakantaa Suomessa. Susi valitsee yleensä helpomman saaliin kuin villisian.
Asiantuntijat ovat eri mieltä siitä, voiko susi hidastaa sikaruton leviämistä.
Syyskuun lopussa tiedetoimittaja ja ympäristöekologian dosentti Mia Rönkä kritisoi Ylen kolumnissa susien kiintiömetsästystä. Hän nosti esiin susien merkityksen Kaakkois-Suomen sikaruttotilanteessa.
Röngän mukaansa juuri siellä, missä sikaruttoa esiintyy, susia on liian vähän.
Rönkä kirjoittaa näin:
”Kaakkois-Suomessa sikarutto leviää juuri siellä, mistä sudet voisivat villisikoja harventaa ja karkottaa, jos vain olisi tarpeeksi susia.”
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Mia Valtosen mukaan susien kiintiömetsästys ei ole rajoittanut merkittävästi villisikakantaa Kaakkois-Suomessa. Susia on ollut alueella vähän jo ennen metsästyksen alkua.
– Susikanta ei ole ollut aikaisemminkaan sillä tasolla, että se olisi vaikuttanut villisikakantaan, sanoo Valtonen.
Valtosen mukaan Kaakkois-Suomessa ei ole ollut vakiintunutta susikantaa, joka voisi saalistamalla rajoittaa villisikakantaa. Alueen susikanta on esimerkiksi lounaiseen tai itäiseen Suomeen verrattuna pieni. Villisikakanta on sen sijaan ollut yksi maan suurimmista.
– Kun tarkastelee susien ja villisikojen määriä tällä alueella, susi ei ole merkittävin villisikakannan rajoittaja, sanoo Valtonen.
Susi valitsee helpomman saaliin
Villisian osuudesta suden ravinnossa ei ole Suomessa tutkimustietoa. Valtosen mukaan villisika on sudelle usein vaikea saalis.
– Aikuiset villisiat ovat sudelle erityisen hankalia. Susi valitsee mieluummin niitä helpomman saaliin, kuten metsäkauriin tai valkohäntäpeuran, sanoo Valtonen.
Villisikakannan säätely on Kaakkois-Suomessa perustunut ensisijaisesti sen metsästykseen.
Valtonen näkee, että sudella voisi olla vaikutusta villisikakantaan, jos susikanta olisi riittävän suuri.
– En pidä vääränä ajatuksena, että sudella voisi olla rooli villisikakannan rajoittamisessa, jos susia olisi tarpeeksi, sanoo Valtonen.
Susitilanne Kaakkois-Suomessa
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Mia Valtosen mukaan Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueella oli maaliskuussa kaksi suden reviiriä: Savitaipaleella ja Pyhtäällä.
Viime talven kiintiömetsästyksessä Kaakkois-Suomessa ammuttiin viisi sutta ja kaksi koirasutta. Koko Suomessa metsästettiin 81 sutta ja 5 koirasutta.
Kaakkois-Suomessa kiintiömetsästys on kohdistunut koirasusiin, koska ne ovat haitallinen vieraslaji ja niiden hävittäminen on lain mukaan pakollista.
– Kaakkois-Suomessa metsästyksen tavoitteena on ollut poistaa koirasusia, ei pienentää susikantaa, sanoo Valtonen.
Valtosen mukaan Kaakkois-Suomessa ei järjestetä kiintiömetsästystä ensi kaudella, koska uusia koirasusinäytteitä ei ole löytynyt.
Maa- ja metsätalousministeriö esittää, että ensi kaudella poronhoitoalueen ulkopuolella metsästettäisiin 109 sutta. Ehdotukseen ei sisälly alueita, joilta koirasusia pyrittäisiin poistamaan

