Kesällä 1993 kemiläinen 15-vuotias Jarkko Pennanen karkasi koulusta ja hyppäsi junaan kohti Helsinkiä. Junamatkan sijaan hänen olisi pitänyt istua koulun penkillä, mutta yhdysvaltalainen heavybändi Metallica oli vienyt nuoren miehen sydämen.
– Kaveri pani Metallicaa soimaan automankasta ja se oli menoa. Keikalle oli päästävä. Jälkikäteen kotona tuli ehkä vähän vihaisia katseita ja kysymyksiä, mutta ei suurempia sanktioita, hymyilee Pennanen.
Karkureissun jälkeen Pennanen on ollut Metallican keikoilla kymmeniä kertoja. Viikonloppuna hän näkee bändin jo 50. kerran.
Pennanen on matkustanut keikoille muun muassa San Franciscoon, Las Vegasiin, Pariisiin, Prahaan, Dubliniin, Milanoon ja Amsterdamiin. Monessa kaupungissa hän on nähnyt bändin useita kertoja.
Mieleen ovat jääneet etenkin San Franciscossa nähdyt Metallican ja San Franciscon sinfoniaorkesterin S&M-konsertti sekä yhtyeen 40-vuotiskeikka.
– Juhlakeikalle arvottiin liput vain Fan Clubin jäsenien kesken eli sinne ei päässyt kuka vain. Myös Tallinnan laululavan keikka oli yksi kovimpia. Se keikka kun loppui, niin fanien laulu loppui vasta kaksi tuntia sen jälkeen, hymyilee Pennanen.
Hauskuus vaatii myös valtavasti töitä
Keikkareissut Pennanen rahoittaa työskentelemällä useassa työpaikassa. Talvisin hän on muun muassa kokkina Kemin Matkailulla. Lisäksi hän toimii jalkapallotuomarina ja vuokraa Airbnb-asuntoa.
Kesälomat hän viettää usein työskennellen kokkina Nauvossa. Lisäksi hän tekee töitä työnvälitysfirman kautta myös muissa paikoissa.
– Usein teen vuodessa kymmenessä kuukaudessa neljää työtä ja pari kuukautta pidetään hauskaa.
Suomen intohimoiset fanit jäävät mieleen: Metallican rumpali ehdotti Suomen vierailua
Suomen tämän hetken johtava tapahtumajärjestäjä Live Nation Finland tuo tänä vuonna Suomeen ennätyksellisen määrän ulkomaisia artisteja. Yksi yhtyeistä on juuri viikonloppuna esiintyvä Metallica.
Toimitusjohtaja Tomi Saarisen mukaan suuren artistin saaminen Suomeen vaatii pitkäjänteistä työtä. Muun muassa juuri uskolliset fanit ja suomalaisten hyvät suhteet auttoivat saamaan Metallican Suomeen.
– Suuri vaikuttava tekijä oli nimenomaan bändin rumpali Lars Ulrich. Hän otti asian puheeksi ja halusi tulla Suomeen, koska heillä on pitkä suhde maahan ja täällä on erittäin intohimoisia faneja.
Myös Jarkko Pennanen on tavannut bändin jäsenet Helsingin keikan takahuoneessa.
– He kaikki tuntuivat olevan herrasmiehiä. Heillä oli aikaa jutella, kirjoitella nimikirjoituksia ja ottaa kuvia, vaikka paikalla oli 10-15 fania. Lars Ulrich oli kiinnostunut etenkin siitä, mistä päin Suomea kukin fani oli, muistelee Pennanen.
Live Nation Finlandin toimitusjohtaja Tomi Saarinen kertoo, että uskollisen faniyhteisön lisäksi suuren artistin saamiseen Suomeen vaikuttaa moni asia.
– Siihen vaikuttaa muun muassa hyvä lipunmyynti, laadukkaat keikkajärjestelyt ja että artistille jää yleisestikin hyvä fiilis vierailun jälkeen.
Myös yleisön vastaanotto vaikuttaa siihen, millainen mielikuva artistille jää Suomen esiintymisestä.
– Sillä on suuri vaikutus kun he seuraavalla kerralla miettivät mihin maihin menevät keikalle.
Esimerkiksi Queen -yhtyeen lähettämä kiitosviesti on jäänyt Saarisen mieleen.
Vuonna 2022 Queenin ja Adam Lambertin keikat siirtyivät Helsingistä Tampereelle. Keikkapaikkojen muutokset vaativat keikkajärjestäjältä suuren työn, mutta jälkikäteen yhtye muisti Live Nationin henkilöstöä henkilökohtaisella kiitoksella.
– Lämmitti mieltä, kun yhtye omakätisesti allekirjoitti meidän henkilökunnalle sähköpostia. Kitaristi Brian May, laulaja Adam Lambert ja heidän organisaationsa kiittivät henkilökuntaamme loistavasta duunista. Ja he kiittivät myös suomalaista yleisöä.
Suomi houkuttelee edelleen isoja tähtiä
Metallican lisäksi Live Nationin kautta Suomessa vierailevat esimerkiksi Bruce Springsteen, Coldplay, Beth Hart ja Within Temptation, Bryan Adams ja Thirty Seconds To Mars.
Lisäksi Live Nation Finland omistaa Blockfestin, jossa esiintyy lukuisia ulkomaalaisia ja kotimaisia artisteja, ja välittää artisteja useille festivaaleille, kuten Pori Jazz, Ruisrock ja Flow Festival.
– Ennen koronaa meidän kautta tuli Suomeen noin 200 artistia ja tänä vuonna artisteja tai tapahtumia on noin 300. Siinä on tapahtunut kyllä valtavaa kasvua, kertoo Saarinen.
Myös Fullsteam Agency tuo Suomeen lukuisia artisteja. Tavanomaisesti ohjelmatoimiston kautta tulee Suomeen noin 100-200 kansainvälisten artistien keikkaa.
– Tällä hetkellä vahvistuneita keikkoja on yli sata ja niitä varmistuu vielä lisää syksyyn ja loppuvuoteen. Eli aika samoissa määrissä liikutaan kuin aikaisempinakin vuosina, kertoo pääpromoottori Aino-Maria Paasivirta.
Isojen areenakeikkojen lisäksi Fullsteam Agency välittää artisteja useille suomalaisille festivaaleille, tänä vuonna muun muassa Sidewaysiin, Provinssiin, Ilosaarirockiin, Ruisrockiin, Tuskaan, Nummirockiin, Flow’hun ja Qstockiin.
Suomen Ohjelmatoimistot ja Agentit ry:n puheenjohtaja Veikko Lehtola arvioi tilanteen paranevan entisestään loppuvuotta kohden.
– Uskon, että loppuvuotta kohden tapahtumien lipunmyynti kasvaa ja esimerkiksi pikkujoulukausi tulee olemaan varsin tapahtumarikas.
Ensi vuodelle Lehtola ennustaa vielä parempaa tilannetta ja hän uskoo, että artisteja nähdään Suomessa entistä enemmän.
– Kansainvälisiä artisteja ja uusia tapahtumia tullaan näkemään todennäköisesti tätäkin vuotta enemmän. Myös uusien tapahtumapaikkojen avaamisia suunnitellaan jo.
Aikaisemmin Yle kertoi, että puolestaan Suomen kesäfestarien lavoilla näkyy tänä kesänä tavallista vähemmän ulkomaisia huippunimiä.