Kalevalan päivän sankari Elias Lönnrot oli aikansa sanaseppo vailla vertaa.
– Hän oli ylivoimainen nero suomen kielen alalla, sen paras asiantuntija, luonnehtii suomen kielen emeritaprofessori ja tieteen akateemikko Kaisa Häkkinen.
Lönnrotin kynästä syntyi satamäärin uusia sanoja kuten kirjallisuus, kuume, laskimo, muste, monikko, yksikkö ja tasavalta. Erityisen paljon Lönnrot kehitti lääketieteen, oikeustieteen ja kasvitieteen sanastoa. Kalevalasta itsestään kieleen jäivät muiden muassa nuoriso ja ongelma.
Ruotsin vallan aikana ruotsi oli itsestään selvä sivistyskieli, joten Venäjän alaiseen autonomiaan siirryttäessä 1809 suomi ei ollut häävissä kunnossa. Uskonnollisena kirjakielenä suomi oli ollut olemassa pitkään, mutta monilta elämänaloilta sanasto oli niukkaa tai puuttui tyystin.
Syntyi ajatus, että suomeksi pitää voida ilmaista asioita, jotka kuuluvat nykyaikaiseen yhteiskuntaan. Kielen kehittämiselle oli toinenkin merkittävä motiivi: tiede otti 1800-luvulla valtavia harppauksia, ja sille tarvittiin sanoja omalla kielellä.
Venäjän tsaarit Aleksanteri I ja Nikolai I suhtautuivat suopeasti suomalaisten kielipyrkimyksiin, tulihan samalla pesäeroa Ruotsiin ja ruotsiin.
– Suomalaista kulttuuria suomen kielellä, vaan kunhan ei politiikkaa ja muita vaarallisia asioita liikaa käsitellä, niin se sopi oikein hyvin, Häkkinen kertoo.
Lehdissä keksittiin paljon uusia sanoja
Suomen onneksi 1800-luvun alkupuolella maassa oli joukko miehiä – tässä vaiheessa todellakin vain miehiä – jotka ottivat kielen kehittämisen sydämenasiakseen. He perustivat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) vuonna 1831. SKS julkaisi suomenkielistä kirjallisuutta ja sanakirjoja sekä toimi jonkinlaisena kielilautakuntana.
Uusia sanoja kehitettiin runsaasti myös lehdissä. Maailman tapahtumista kertoessaan kirjoittajat joutuivat keksimään uusia termejä ja laittoivat joskus perään sulkeisiin ruotsinkielisen sanan, josta se oli käännetty.
Päänavaaja oli Reinhold von Beckerin vuonna 1820 perustama Turun Wiikko-Sanomat, joskin suomen asiaa oli ajettu jo aiemmin ruotsinkielisessä Mnemosyne-lehdessä. Myöhemmin ilmestyneitä lehtiä olivat Oulun Wiikko-Sanomia ja Sanan Saattaja Wiipurista.
Merkittävimpään rooliin nousi kuitenkin Suometar-lehti. Se alkoi ilmestyä vuonna 1847 umpiruotsinkielisessä Helsingissä. Tuohon aikaan suomi oli pääkaupungissa palvelusväen ja työläisten kieli.
Murteiden taistelu päättyi kompromissiin
1800-luvun alkupuolella Suomessa käytiin murteiden taistelua. Kieltä oli kehitetty lounais- ja hämäläismurteiden pohjalta, mutta moni ei tyytynyt siihen.
– Ajateltiin, että Itä-Suomesta löytyy puhtaampi kieli, koska Länsi-Suomi on ihan ruotsin turmelemaa, Häkkinen kertoo.
Kirjasuomen yhtenä kiistakapulana oli itämurteille vieras D-kirjain. Von Becker taisteli lehdessään aikansa D:tä vastaan, mutta jäi tappiolle. Murretaistelu päättyi kompromissiin, eli mikään murre ei päässyt valta-asemaan ja eri murteiden pohjalta alkoi syntyä uusia sanoja.
Etelä-Savon Kangasniemeltä kotoisin ollut von Becker keksi muiden muassa sanat sivistää ja sivistys. Se liittyi alun perin pellavan puhdistamiseen, mutta sai von Beckerin kynästä nykyisen merkityksensä.
– Usein pyrittiin siihen, että runko tai idea löytyy kansankielestä. Periaatteessa haluttiin vastustaa kaikkia lainattua, Häkkinen kertoo.
Lönnrot muotoili sen näin: omallansa mies elääpi, konna toisen kohtalolla.
1840-luku oli suomen kehittämisen eli kulta-aikaa. Sanatalkoissa mukana olleista Häkkisen mukaan Lönnrotin lisäksi kärkiviisikkoon kuuluvat Wolmari Kilpinen (oik. Wolmar Schildt), D. E. D. Europaeus, Paavo Tikkanen ja Antero Warelius. Heistä kolme viimeksi mainittua työskenteli Suomettaressa.
– Oli välttämätöntä, että oli tällainen toisistaan tietoinen ja yhteistyötä tekevä porukka, joka yhdessä kehitti kieltä. Kun yksi keksi jotakin, toiset ottivat sen käyttöön ja siten syntyi nykyaikaisen yleiskielen ydin, Häkkinen sanoo.
Kilpisen venykekirjoitus ei jäänyt eloon
Laukaassa syntynyt Wolmari Kilpinen oli lääkäri ja fennomaani. Pitkälti hänen ansiostaan Jyväskylään perustettiin vuonna 1858 ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu.
Kilpinen keksi satoja sanoja, jotka hän muista poiketen julkaisi listoina ja lähetti niitä Lönnrotille. Monet Kilpisen sanoista olivat E-päätteisiä, kuten tiede, taide, jauhe ja kirje.
Kilpisen päähänpinttymänä oli hänen kehittelemänsä venykekirjoitus. Siinä pitkät vokaalit kirjoitettiin yhdessä kirjaimella, jonka päällä oli niin kutsuttu venyke. Samoin diftongit eli kahden eri vokaalin yhdistelmät korvattiin yhdellä kirjaimella. Suomen onneksi venykekirjoitus ei lyönyt läpi.
Europaeus kehitti geometrian sanoja
David Emanuel Daniel Europaeus oli sanaseppojen outolintu. Hänen isänsä oli Savitaipaleen kirkkoherra mutta äiti karjapiika, mikä osittain sulki hänet sivistyneistöstä. Europaeuksen luonteenkin sanotaan olleen hankala.
Suomen kieleen hän suhtautui intohimoisesti ja loi useita sanoja esimerkiksi geometrian alalla. Monet termit kuten suunnikas ja tilavuus ovat käytössä edelleen, sen sijaan pölkäre on nykyisin kuutio.
Europaeus teki myös suomenkielisen äännekuvaston kuuroja varten. Siinä kuvatiin äänteiden tuottamista anatomisten piirrosten avulla.
Tikkanen teki suomenkielisen kartan
Paavo Tikkanen oli ensimmäisiä Helsingin yliopiston nimeltään suomenkielisiä opiskelijoita. Hän väitteli tohtoriksi 1859.
Tikkanen oli Suomettaren päätoimittaja ja kehitti nimenomaan yhteiskuntaan liittyviä sanoja kuten sanomalehdistö, teollisuus ja valtio.
Tikkasen kirjoittamassa maantieteen oppikirjassa Johdatus Yleiseen Maa-tietoon oli ensimmäinen suomenkielisillä nimillä ja selityksillä varustettu Suomen kartta.
Warelius avusti Lönnrotia
Tyrväällä syntynyt pappismies Antero (Anders) Warelius muistetaan erityisesti suomenkielisen tietokirjallisuuden uranuurtajana. Hän avusti Lönnrotia sanakirjan laatimisessa ja keksi itsekin lukuisia käyttöön jääneitä sanoja.
Warelius kirjoitti kaksiosaisen kirjan Enon opetuksia. Siinä eno kertoo Jusu-pojalle asioita luonnontieteistä suomenkielellä. Wareliusta saammekin kiittää muiden muassa sanoista tähdistö ja ilmakehä.
Kirjoista tuli hyvin suosittuja nimenomaan itseopiskelijoiden parissa.
Enemmistö keksityistä sanoista katosi
Sanantekijöiden tuotokset eivät suinkaan kaikki jääneet eloon. Häkkinen arvelee, että itse asiassa enemmistö keksityistä sanoista häipyi historiaan.
Monille sanoille tarjottiin vaihtoehtoja. Esimerkiksi fantasia-sanalle tarjolla olivat suomalaisemmat vastineet mielijuohto, mielen-kuvittelus, mielen-kuvittelema, mielitys ja mielijuoksu.
Wolmari Kilpinen kehitti sanan henkilö, mutta tuli myöhemmin katumapäälle, koska sanan loppu ”pudota löpsähti ö:ksi”. Tänä päivänä hissin kyltissä ei kuitenkaan lue, että hissiin saa ottaa kerralla enintään 4 henkilettä.
Kädenvääntöäkin oli. Lönnrot ja Europaeus keksivät uudelle, maailmaa muuttaneelle keksinnölle sanan lieke. Sen löi kuitenkin Samuel Roosin kehittämä omaperäinen ja onomatopoeettinen sähkö.
