torstai, 9 toukokuun

Kalliita pettymyksiä, estotonta hauskanpitoa ja ravistelevaa äkkirakastumista – yhä useammalle on kertynyt kokemuksia nettideittien maailmasta. Jo 54 prosenttia 18–70-vuotiaista suomalaisista on käyttänyt jotain nettideittipalvelua, kertoo äskettäin tehty kyselytutkimus, jonka Turun yliopisto on toteuttanut yhteistyössä Ylen kanssa.

Tuoretta tutkimustietoa esitellään Juuso Pekkisen Räjäytyskuva-podcastissa, jossa teknologia ja deittailu puretaan osiin.

Tässä jutussa kerromme suomalaisten kokemuksia nettideittailusta. Pääset myös kokeilemaan, millainen deittailija itse olet.

Kokemukset on kerätty Räjäytyskuva-podcastin nettideittailukyselyssä. Yle on ollut yhteydessä jutussa näkyvien tarinoiden lähettäjiin, ja heidän henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa. Vastaajat esiintyvät nimettöminä aiheen henkilökohtaisuuden vuoksi. Vastauksia on tiivistetty luettavuuden parantamiseksi.

Keikkaa pukkaa

Kerran ulkomailla sain ”työtarjouksen” deittisovelluksen kautta, kun kerroin, että olen taiteilija. Sain piirtää erään baarin julisteen ja sain siitä tyyliin ilmaisen drinkin.

En koskaan tavannut miestä, jonka kanssa matchasin, vaan tein vain tämän ”duunin”, toimitin piirustuksen baariin ja noudin drinkkini.

Nainen, 33

Ison kalan perässä

Jos oli esimerkiksi urheilukisoja kaupungissa, ihan Suomessakin, selattiin kavereiden kanssa Tinderiä ja koetettiin matchata tunnettujen urheilijoiden kanssa. Niitä oikeasti oli siellä sikana!

Nainen, 31

Rakkaus iskee kuin salama

Kävin kolmilla Tinder-treffeillä ja kolmannella kerralla rakastuin tulisesti. Olin yllättynyt, että kahvittelu saattoi yhtäkkiä herättää salamarakastumisen. Tämä tapahtui seitsemän vuotta sitten.

En muista juuri mitään koko viestittelystä, mutta itse tapaaminen ja koko kehossa tuntunut voimakas salamarakkaus oli odottamatonta. Olin tärähtänyt ja typertynyt, että tällainen voi olla todellista jossain nettitreffeillä.

Nainen, 31

Vain maksua vastaan

Eräs nainen tuli matchiksi deittisovelluksessa. Hetken siinä juteltuamme hän pyysi, että tilaisin hänen Onlyfans-tilinsä. Deitti sanoi, ettei hänellä ole aikaa vastata muille kuin tilaajilleen.

Mies, 27

Kaunisteltua totuutta

Mies väitti olevansa noin 188 cm pitkä ja saman ikäinen kuin minä. Hän oli korkeintaan 168 cm (itse olen 176 cm) ja noin 20 vuotta minua vanhempi.

Nainen, 53

Hauskanpitoa kavereina

Yhden nettideitin kanssa päätettiin tavata Tampereen ja Helsingin välillä, ja päädyttiin Hämeenlinnaan telttailemaan. Sovittiin, että käydään ensin lounaalla ja siellä saa päättää, haluaako jatkaa telttailemaan.

Todettiin jo siinä vaiheessa, että kaveripohjalla ollaan, mutta telttaillaan nyt sitten! Oltiin leirintäalueen ainoat tyypit. Seikkailtiin pitkin Hämeenlinnaa ja paisteltiin paikallisten kanssa laavulla vaahtokarkkeja. Oli superrentouttava viikonloppu!

Nainen, 32

Hihat heilumaan

Olin remppaamassa uutta asuntoa, ja asiasta oli juteltu deittisovelluksessa tutustumani tyypin kanssa. Hän halusi deiteille ja sanoin, että rempassa voi tulla jeesaamaan. Hän ilmestyi ovelle pikkutakissa, kukkien ja viinipullon kanssa. Ei ollut uskonut, että kyllä kyse oli remppadeiteistä. Hän poistui aika nopeasti, ”kun ei tullut remppavaatteita mukaan”.

Nainen, 53

Ensitreffit nakuna

Nudistirantatreffi-idea tuli miehen puolelta. Viestittelymme oli ollut avointa, ja yhdessä Tinder-kuvassani olen mökillä selkä kameraan päin niin, että yläosa kropasta näkyy ilman vaatteita.

Ajattelin treffiehdotuksen kuullessani, että ei voi olla huono tyyppi, jos kysyy nudistirannalle (kumpikaan ei ollut käynyt ikinä), koska hänkin joutuu laittaa itsensä likoon. Treffit kestivät lopulta yön yli.

Näistä on aikaa 1,5 vuotta. Meistä tuli kavereita, ja olemme menossa yhdessä muutaman viikon päästä Musiikkitaloon konserttiin.

Nainen, 35

Ghostaaja iskee

Jonkun kanssa juttu luisti oikein hyvin. Ehdotin sitten muutamien päivien jälkeen, että tavattaisiin ihan kasvotusten. Ehdotukseni jälkeen hän lopetti minulle puhumisen.

Mies, 19

Pelkääjän paikalla

Olin rekkakuskin kyydissä kolmen tunnin reissulla. Kuski ei ollut lainkaan profiilinsa näköinen, ja olin vieraassa kaupungissa hänen kyydissään. Onneksi pääsin ehjänä pois, eikä minua tarvinnut etsiä paloina pientareilta.

Nainen, 30

Ehkä viihdyin, ehkä en

Olimme kahvilla. Minulla oli vielä kahvia kupissa, kun herra häipyi. Ei mennyt kauaakaan, kun hän jo kyseli seuraavien treffien perään.

Nainen, 61

Millaisia ajatuksia artikkeli herätti? Onko sinulla kokemuksia nettideittailusta? Voit keskustella aiheesta 28.3.2024 kello 23.00 saakka.

Jaa.
Exit mobile version