torstai, 9 toukokuun

Koko maassa on asemia, joilta polttoaineet ovat loppuneet, Neste kertoo. Lähes kaikissa tapauksissa loppunut polttoaine on dieseliä.

Energiayhtiö Neste ilmoittaa, että poliittisen lakon jatkumisen takia se ei enää pysty turvaamaan asiakastoimituksia ja tuotteiden riittävyyttä asemaverkostossaan.

Osa Nesteen asemista ei enää saa polttonesteitä, ja tilanne vaikeutuu lakon jatkuessa, yhtiö kertoo tiedotteessa.

– Kautta Suomen on yksittäisiä paikkoja, joissa polttoaineet ovat loppuneet, sanoo Nesteen Marketing & Services -liiketoimintayksikön johtaja Panu Kopra Ylelle sähköpostissa.

Tuotteiden loppumiset ovat alkaneet Kaakkois-Suomen ja Etelä-Suomen asemilta ja tällä hetkellä Etelä-Suomi kärsii polttoaineiden jakelun häiriöistä enemmän kuin Pohjois-Suomi, Kopra sanoo.

Tarkempaa tietoa asemien tilanteesta löytyy Nesteen verkkosivuilta. Tiistaina illalla sivuston mukaan seitsemällätoista asemalla on jokin polttoaine loppu. Lähes kaikissa tapauksissa loppunut polttoaine on dieseliä.

Näillä näkymin lakon on määrä kestää maaliskuun loppuun asti.

Polttoaineiden varastot asemilla palautuvat tavalliselle tasolle noin kahden viikon kuluessa lakon päättymisestä, Neste arvioi.

Neste sanoo olevansa pahoillaan asiakkaille lakosta johtuvista seuraamuksista.

St1- ja Shell-huoltoasemilla tilanne ei ole viime päivinä muuttunut. Asemia pyörittävä St1 sanoi viime viikon lopulla, että lakoilla saattaa olla vaikutusta yksittäisen asemien osalta polttonesteiden saatavuuteen, ja että yhtiö kartoittaa tilannetta jatkuvasti.

Teollisuusliitto vihjaa höllentävänsä työtaistelutoimia

Teollisuusliitto tarkentaa polttoainejakeluun liittyviä lakkorajoja kriittisten siviilitoimijoiden ja viranomaisten logistiikkakuljetusten turvaamiseksi, puheenjohtaja Riku Aalto kertoi tiistaina illalla X-viestipalvelussa.

Huoltovarmuuskeskus (HVK) arvioi viime viikolla, että poliittisten lakkojen jatkuminen maaliskuun loppuun asti heikentää todennäköisesti Suomen huoltovarmuutta ja vaati ammattiliittoja jättämään polttoainejakelun pois lakkojen piiristä.

Teollisuusliiton päätös auttaa turvaamaan riittävässä määrin huoltovarmuuden kannalta kriittistä liikennettä, Huoltovarmuukeskus arvioi. Se helpottaa osaltaan myös polttoaineen saatavuutta huoltoasemilla, HVK sanoo tiedotteessa.

Tarkempia tietoja siitä, mitä Teollisuusliiton lakkorajojen tarkentaminen käytännössä tarkoittaa, kumpikaan osapuoli ei halua antaa, sillä keskustelut on käyty luottamuksellisesti, HVK ja liitto sanovat.

Jaa.
Exit mobile version