Kun keskustellaan huumeista, puhutaan paljon ääripäistä: eli katukuvassa näkyvästä sekakäytöstä ja kokaiiniviivoista seurapiiribileissä.
Niiden väliin jää valtava määrä arkista tavallisten ihmisten huumeidenkäyttöä, johon usein liittyy myös alkoholin tai lääkkeiden yhteiskäyttö. Joillakin se on päivittäistä.
Tämä tuli vuoden päihdelääkäriksi valitulle Kaarlo Simojoelle yllätyksenä, kun hän kolme vuotta sitten siirtyi A-klinikan johdosta yksityislääkäriasema Mehiläiselle.
On juristeja, jotka boostaavat suorituskykyään kokaiinilla; opettajia, jotka polttavat pilveä unilääkkeeksi; ja kirvesmiehiä, jotka bilettävät viikonloput amfetamiinin voimin.
Nämä samat ihmiset autoilevat aamuruuhkissa, kokoustavat viikkopalavereissa, harrastavat salibändyä ja hakevat lapsiaan päiväkodista.
Lähes puolet alle 34-vuotiaista aikuisista suomalaisista kertoi kyselytutkimuksissa kokeilleensa huumeita.
Tästä seuraa Simojoen mukaan iso yhteiskunnallinen muutos:
– Huumeiden kokeilijat eivät ole enää vähemmistö vaan pian enemmistö alle 35-vuotiaissa. Ei vielä koko väestössä. Käsillä on systeeminen muutos, Simojoki sanoo.
Jotain pitää muuttua siis myös siinä, miten huumeiden käyttöön suhtaudutaan töissä ja terveydenhuollossa.
Huumeongelma on spektri
Työterveydessä näkyvät Kaarlo Simojoen mukaan eniten kokaiini, amfetamiini sekä kannabis ja joskus myös opioidikipulääkkeet.
Usean kohdalla Simojoki ei 25 vuoden työkokemuksestaan huolimatta arvaisi epäillä huumeongelmaa, vaikka se olisi tosiasiassa jo pitkällä. Jos kulissit ovat kunnossa, käyttö voi pysyä piilossa niin työpaikalla kuin myös lääkärin vastaanotolla.
Kun asiakas kuitenkin saadaan työterveyden avun piiriin, Simojoen mukaan tulokset voivat olla dramaattisia. Hän on Mehiläisellä saanut todistaa, kuinka ihmisten elämät kääntyvät ympäri vain muutamissa viikoissa.
Ongelman työstäminen voi Simojoen mukaan kuitenkin alkaa vasta, kun ihminen pääsee käyttöön liittyvästä häpeän ja piilottelun kuormasta.
Simojoki kuvailee huumeongelmaa spektriksi: alkupäässä elämän tukipilarit ovat monella kunnossa. On esimerkiksi työ- tai opiskelupaikka, välit perheeseen kunnossa, kenties kumppani, harrastuksia, koti, lemmikki ja niin edelleen.
Toisessa ääripäässä ihmisellä ei ole enää juuri muuta kuin huumeet. Kaikki muu on mennyttä.
Kaarlo Simojoki kertoo videolla työssäkäyvien huumeidenkäytöstä.
Ihmisten yksilölliset elämäntilanteet asettuvat jonnekin ääripäiden väliin, ja sijainti spektrillä vaikuttaa paljon siihen, miten asiakasta kannattaa hoitaa.
Simojoki kertoo aikaisemmista töistään, että asiakkaiden hoitaminen oli monesti melko suoraviivaista haittojen vähentämistä.
– Vakavimmissa tilanteissa hoidon fokus siinä oli, että potilas on huomenna hengissä.
Kun ongelmat ovat menneet hyvin pitkälle, raitistuminen on epätodennäköistä. Huumeiden käytön lopettaminen synnyttää valtavan tyhjiön, jos elämässä ei enää paljoa muuta ollutkaan.
Työterveysasiakkaiden tilanne on usein hyvin erilainen. Kun elämän tukipilarit ovat kunnossa, voidaan tarkastella, mikä lopulta saa ihmisen käyttämään huumeita.
Kokaiinia käyttävän pomon huumeongelma voi ratketa työtaakkaa keventämällä. Opettajan pilvenpoltto voi vähentyä, jos hän saa apua unettomuuden taustalla olevaan ahdistukseen. Ja kirvesmiehen todellisuuspako amfetamiinibileisiin saattaa tulla päätökseensä, jos hän saa terapiasta apua identiteettikriisiinsä.
Kaksinaismoralismista on luovuttava
Alkoholi on edelleen suomalaisten ykköspäihde, mutta myös kokaiini, kannabis, amfetamiini ja opioidit ovat lipuneet tavallisen työväen arkeen ja juhlaan.
Simojoen mukaan alkoholi- ja huumeongelmaan pitäisi suhtautua hyvin pitkälti samalla tavalla niin työpaikoilla kuin myös työterveydessä.
Työnantajien pitäisi päästää irti siitä, mikä on laitonta ja mikä ei, Simojoki sanoo. Työterveyshuollon taas täytyy lähteä liikkeelle siitä, mitä haittoja käytöstä seuraa yksilölle, työlle ja työyhteisölle.
– Ei voi mennä niin, että yksi voi saada kannabiksen käytöstä kerrasta fudut, kun joku toinen voi dokata joka viikonloppu, ja sitä katsotaan läpi sormien.
Työterveydessä mihin tahansa päihdeongelmaan voidaan tarjota tukea ennen kuin ongelmat kasautuvat ja monimutkaistuvat – eli kun arki vielä rullaa kohtuudella.
Simojoen mukaan yhteiskuntana voisimme tehdä merkittäviä taloudellisia, terveydellisiä ja sosiaalisia voittoja, jos työssäkäyvien päihdeongelmat saataisiin katkaistua silloin kun elämässä tukirakenteet ovat vielä kunnossa.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun selvityksen mukaan pelkästään alkoholin käyttö maksaa Suomen elinkeinoelämälle yli miljardi euroa vuodessa. Karkeasti saman verran rahaa valtio käyttää vuodessa lapsilisiin.
– Herranjestas! Vuosikymmeniä ajan ollaan menetetty kustannustehokkaita paikkoja tehdä muutoksia, ennen kuin haitat ovat kovin merkittäviä, Simojoki sanoo.
Simojoki muistuttaa, että lähtökohtaisesti työntekijän on turvallista puhua päihdeongelmasta työterveydessä. Hoitohenkilökunta ei voi kertoa asiasta työnantajalle, ellei kyseessä ole erityisala, kuten lentäjän, veturinkuljettajan tai vaikkapa lääkärin työ. Näissä tapauksissa päihteiden käyttö voi johtaa sopimattomuusarvioon. Sopivuuden palautuminen edellyttää onnistunutta päihdehoitoa.
Työelämässä on arviolta satojatuhansia ihmisiä, jotka ovat siinä rajalla, onko homma hallinnassa vai ei.
Nykyisessä työssään Mehiläisen päihdelääkärinä Simojoki yrittää katkaista asiakkaiden huumekierteen ennen kuin elämän perusrakenteet alkavat murtua.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.
