torstai, 9 toukokuun

Kaicell Fibersillä on nyt lainvoimainen lupa rakentaa ja operoida 600 000 tonnin sellutehdasta.

Korkein hallinto-oikeus on päättänyt olla käsittelemättä kaikki Vaasan Hallinto-oikeuden asiassa tekemää päätöstä vastaan jätetyt valitukset. Näin ollen yhtiön lupa rakentaa ja operoida 600 000 tonnin sellutehdas muuttuu lainvoimaiseksi.

Kaicell Fibers Oy:n toimitusjohtaja Hannu Heikkinen sanoo, että päätös tarkoittaa painopisteen siirtymistä lupaprosessista tehtaan toteuttamiseen liittyviin toimenpiteisiin.

Heikkisen mukaan Kainuuseen, raaka-ainevarojen keskelle sijoittuva tehdas lyhentää merkittävästi hankinta-alueelta saatavan puuraaka-aineen kuljetusmatkoja vähentäen samalla liikennesuoritetta ja ilmaston kuormitusta. Lähes seitsemän vuotta kestänyt ympäristövaikutusten arviointi- ja ympäristölupaprosessi ovat edellyttäneet hankkeeseen sitoutuneilta pitkäjänteisyyttä, sanoo Heikkinen tiedotteessa.

Heikkisen mukaan investoinnin määrän arvio on noin 1,3 miljardia euroa.

– KHO:n päätös tuli hiukan aiemmin kuin odotimme, joka on positiivista. Puolitoista vuotta tämä kesti KHO:n pöydällä.

Yhtiön hallitus kokoontuu muutaman viikon sisällä, ja siellä linjataan, miten investointiasiassa lähdetään etenemään.

– Tarvitsemme nyt investointikumppania.

Heikkinen sanoo, että maailma on paljon muuttunut lupaprosessin kestäessä. Alun perin lupa tehtaalle tuli vuonna 2020, josta valitusprosessi on kestänyt tähän saakka.

– Silloin 2020 olisi useammalla ollut valmiuksia investoida kuin nyt, kun puhutaan jopa sodan uhkasta. Pitkittyminen on tuonut lisähaasteita.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Eero Suutarin mukaan lupaprosessin keston, lähes kolmen vuoden ajan, aikana yhtiö on keskittynyt vain välttämättömiin asioihin. Siksi yhtiön kassatilanne on vahva ja yhtiö voi käynnistää seuraavan vaiheen nopeasti. Hän kertoo tiedotteessa, että nyt yhtiö voi uskottavalla tavalla aktivoitua teollisten toimijoiden ja rahoittajien suuntaan.

Jaa.
Exit mobile version