Vain runsas viidesosa kaikista maatalousyrittäjistä Suomessa saa tulonsa pelkästään maataloudesta. Anne-Mari Tarkkio saa lisätuloja palkittuna somevaikuttajana.
Pipsa Uutto-Rajakallio,
Tapio Termonen
Nuoresta iästään huolimatta Anne-Mari Tarkkio, 29, pyörittelee traktoria tottunein ottein kauran kylvössä. Mukana traktorin hytissä kulkee muutamia työvälineitä, joita ehkä harvemmin maataloudessa käytetään.
Satakunnassa asuva Tarkkio on nimittäin yhdistänyt someinfluensserin ja maanviljelijän ammatin, joten kamera ja kuvausdrooni kuuluvat kalustoon.
Ilman somettamista hän ei pärjäisi taloudellisesti. Kuten suurin osa viljelijöistä, myös Tarkkio saa tuloja muualtakin kuin pellolta.
Vain runsas viidesosa kaikista maatalousyrittäjistä Suomessa saa tulonsa pelkästään maataloudesta. Jopa 80 prosentilla on myös muita tulonlähteitä. Maanviljelijän keskimääräinen tuntipalkka on Luonnonvarakeskuksen mukaan vajaat kuusi euroa.
– Viljely tuottaa ihmiselle ruokaa, somettaminen tarjoaa sirkushuveja. Maataloudella saa ruokaa, somettamisella palkkaa. Kuuden euron tuntipalkalla ei kukaan voi elää, sanoo Tarkkio.
Seitsemän kertaa enemmän seuraajia kuin maatalousmessuilla kävijöitä
Anne-Mari Tarkkio on aloittanut somettamisen vajaat viisi vuotta sitten.
Nyt hänellä on kymmeniä tuhansia seuraajia ja hänen videoitaan on katsottu miljoonia kertoja.
– Juuri eilen katsoin statistiikkaani. Tavoitin viime viikolla 1,1 miljoonaa ihmistä eli joka viides suomalainen näki julkaisuni.
Youtube on Tarkkion tärkein kanava, koska sieltä hän saa mainostuloja. Seuraajia hänellä on eniten Tiktokissa, 74 000.
– Jos miettii jotain isoa konserttia, siellä voisi olla saman verran yleisöä. Maatalousmessuilla käy noin kymmenen tuhatta kävijää, minulla on seuraajia seitsemän kertaa enemmän, vertailee Tarkkio.
Tuubitoppi liian paljastava, iso t-paitakin ärsyttää
Somevaikuttajille tulee paljon palautetta. Pääosin palaute on positiivista, mutta mukaan mahtuu aina äänekkäitä mielensäpahoittajia.
Anne-Mari Tarkkiokin on kokenut sosiaalisen median varjopuolet. Hän kertoo saaneensa jo kaksi vuotta sitten ensimmäisen ”tapa itsesi” -kommentin.
Tarkkio kertoo aiemmin pukeutuneensa tuubitoppiin, mutta käyttö loppui ahdistelevien kommenttien vuoksi.
– Aloin saada ällöttäviä ja ahdistelevia kommentteja. Ostin sitten isoja t-paitoja, ettei ole enää mitään sanottavaa. Sitten sain palautetta siitäkin, kun et käytä rintsikoita tuon ison t-paidan alla. Olin sangen otettu, että hän piti rintojani niin terhakkaina.
Somettaminen mahdollistaa uuden traktorin käytön
Kaupallisen yhteistyön kautta Anne-Mari Tarkkio on saanut alleen uuden, tehokkaan traktorin.
Hän kokee paineita investoida, mutta mahdollisuudet siihen ovat rajalliset.
Somenäkyvyys ja sitä kautta tulleet yhteistyökumppanuudet ovat mahdollistaneet uudet koneet. Tarkkion ei ole tarvinnut ostaa kalliita koneita, vaan hän on saanut ne lainaksi.
Ilman tehokasta traktoria töitä olisi enemmän ja yöunet jäisivät vähäisemmiksi.
– Mitä pienemmät koneet, sitä enemmän töitä. Jos ruokkisin vain oman perheeni, voisin tehdä töitä talikolla ja hevosella. Kun ruokin koko kylän, tarvitsen ison koneen.
Koskaan ei tee tarpeeksi, uupumus kävi ovella
Sekä maanviljelys että sosiaalinen media vaativat tekijältään aina vain enemmän. Mikään ei tunnu riittävän ja aina voisi asiat tehdä paremmin.
– Pelloilta voisi poistaa enemmän kiviä. Koneet voisivat olla mintimmässä kunnossa ja ojat suoremmassa. Sosiaalisen median tekijänä voisi tehdä enemmän, olla koko ajan online.
Viime kesänä työtaakka oli Anne-Mari Tarkkiolle jo miltei liikaa. Painetta lisäsi haasteellinen sää. Viljelyssä heti kylvöjen jälkeen alkoi heinänteko ja työt pellolla jatkuivat ilman hengähdystaukoa.
Samaan aikaan Tarkkiota työllistivät useat somekumppanuudet ja lisäksi hän aloitti Yle Kioskin Pellolta puuroksi -sarjan tekemisen.
– Siinä oli neljä rintamaa yhdellä kertaa, se oli kyllä kreisiä. Minusta tuntuu, että jouluna ajattelin ensimmäistä kertaa selkeästi. Silloin alkoi helpottaa.