Edellisen kerran hanhia havaittiin yhtä vähän vuonna 2013.
Suomen valkoposkihanhikanta on nyt pienin yli kymmeneen vuoteen, tiedottaa Birdlife-järjestö.
Suomen pesivän valkoposkihanhikannan syyslaskennassa havaittiin yhteensä noin 23 100 valkoposkihanhea. Se on Birdlifen mukaan selvästi vähemmän kuin viime syksynä, ja kaikkinensa määrä on viime vuosia alhaisempi.
Edellisen kerran hanhia havaittiin yhtä vähän vuonna 2013. Elokuun lopulla tehty laskenta perustuu vapaaehtoisten lintuharrastajien tekemiin havaintoihin.
Pääkaupunkiseudulla havaittiin tänä vuonna 8 500 hanhea. Se on 2 000 vähemmän kuin viime syksynä ja selvästi vähemmän kuin viime vuosina keskimäärin, Birdlife kertoo.
Projektinjohtaja Vesa Koskikallio Helsingin kaupungilta arvioi Ylelle kesäkuussa, että Töölönlahdella ja Arabianrannalla hanhien määrän laskuun on voinut vaikuttaa maiseman muuttuminen ja ruohikon väheneminen alueiden uudistusten myötä.
Muualla rannikkoseudulla kehitys vaihteli alueittain. Esimerkiksi Kymenlaakson rannikolla hanhia oli niukasti ja Porvoossakin keskimääräistä vähemmän.
Varsinais-Suomessa hanhia laskettiin saman verran kuin viime vuosina. Lahden seudulla taas havaittiin hieman enemmän hanhia viime vuosiin verrattuna.
Valkoposkihanhien poikasten määrä jäi tänä vuonna viimevuotista pienemmäksi kaikilla laskenta-alueilla.

