Laskuvarjohyppääjät kokoontuivat muistelemaan menehtyneitä ystäviään. Harrastajayhteisössä on selvä asia, että ilmailu ja hyppääminen ei lopu kaverin kuolemaan.
Kaunis pääsiäissunnuntai sai synkän päätöksen kymmenen vuotta sitten, kun laskuvarjohyppääjiä kuljettanut Comp Air 8 -lentokone putosi Jämijärvellä. Koneesta onnistui pelastautumaan vain kolme ihmistä ja kahdeksan menetti hengensä koneen pudotessa lentokentän läheisyyteen.
Tänä viikonloppuna laskuvarjohyppääjät kokoontuivat hyppyleirille ja muistotilaisuuteen Jämijärvelle kunnioittamaan onnettomuudessa menehtyneiden muistoa.
Muistotilaisuudessa kuultiin myös Juha Huusarin esittämänä Terveiset sinne taivaaseen akustisella kitaralla säestettynä.
Elämän jatkaminen on paras kunnioitus
Tampereen laskuvarjokerhon turvallisuuspäällikkö Petri Lyden oli kymmenen vuotta sitten pakkaushallissa, kun lentokone syöksyi maahan.
Maassa olleet hyppääjät organisoivat etsinnät eloonjääneiden löytämiseksi. Tuntien etsinnän jälkeen varmistui, että ainoastaan kolme henkilöä pelastautui turmakoneesta.
Lydenin mukaan paras tapa kunnioittaa menehtyneiden muistoa on jatkaa laskuvarjohyppäämistä.
– Jos vainajat pystyisivät meille viestiä lähettämään, niin varmasti haluaisivat meidän jatkavan. Tuskin se heidänkään toive olisi, että pannaan pillit pussiin ja hommaa loppuu, Lyden toteaa.
Turvallisuuspäällikkö uskoo, että paras tapa kunnioittaa menehtyneiden elämää on jatkaa elämää – ystävät elävät muistoissa mukana.
1970-luvulta saakka hypännyt kemiönsaarelainen Kari Salmiranta meni Jämijärvelle onnettomuuden jälkeen.
– Hiiltyneitä puita palaneen lentokoneen hylyn ympärillä. Todella vaikuttava näky.
Salmirannan mukaan jokainen lajin harrastaja tietää riskit. Laskuvarjohyppääminen antaa kuitenkin harrastajalle niin paljon, että riskit ollaan valmiit kohtaamaan.
– Olen minäkin isossa männyssä ollut 15 metrissä kiinni, Salmiranta kertoo.
Alavuden ilmailukerhon puheenjohtaja Jussi Koivusalo oli onnettomuuden aikana harrastanut laskuvarjohyppyä vuoden ajan, eikä ollut uskoa uutista lento-onnettomuudesta. Hänen mukaansa surusta on selvitty yhdessä.
– Hyppääjillä on tällainen yhteisöllinen tapa pitää hyppyleirejä, niin tämä oli hyvin luonnollinen tapa muistaa vainajia, Koivusalo kertoo.
Onnettomuus jätti jälkensä myös viranomaisiin
Yliikomisario Petri Kangas oli juuri palannut metsälenkiltä, kun hänet hälytettiin töihin vapailta. Vielä Porin poliisiasemalle saapuessa hänellä ei ollut täyttä tietoa tapahtumista.
Kaikki mahdollinen työvoima oli irrotettu Jämijärvelle, eikä autojakaan ollut enää pihassa. Kangas pääsi onnettomuuspaikalle teknisen tutkinnan kyydissä.
– Tiesimme, että jotain isoa on tapahtunut, mutta tilanne selvisi vasta paikan päällä.
Kangas otti onnettomuuden jälkeen vastuulleen viestinnän. Hän toimi yhteistyössä paitsi muiden viranomaisten ja median kanssa myös menehtyneiden läheisten kanssa.
– Kovin tarkkoja tietoja ei ollut antaa edes pelastautuneiden määrästä.
Tuolloin Toni-Pekka Kuusniemi toimi päivystävänä palomestarina Kankaanpäässä, josta on parinkymmenen kilometrin matka onnettomuuspaikalle.
Pelastuslaitos lähti tehtävälle luullen sitä suuren matkustajalentokoneen maahansyöksyksi, mutta tehtävä tarkentui jo matkan aikana.
– Näky oli epätodellinen. Oli musta, palanut kohta maassa ja mietin, että tuossa on lentokone ja usean ihmisen maalliset jäännökset.