Poliisi tutkii tapausta tappona. Tutkinnanjohtaja ei kommentoi, onko poliisilla epäiltyä.
Linda Tammela,
Anu Leena Hankaniemi
Poliisille tehtiin varhain lauantaiaamuna ilmoitus 15-vuotiaasta tytöstä, joka ei ollut tullut yöllä kotiinsa Valkeakoskella Pirkanmaalla.
Tyttö löytyi kuolleena läheisestä metsästä. Asiassa epäillään henkirikosta. Tapausta tutkitaan tappona, mutta rikosnimikkeet voivat muuttua ja tarkentua tutkinnan edetessä.
Uhrin löysivät hänen kanssaan iltaa viettäneet nuoret. Poliisi ei epäile uhrin löytäneitä nuoria tällä hetkellä rikoksesta. Nuoret ilmoittivat itse uhrin löytymisestä hätäkeskukseen.
Esitutkinta on vielä alkutekijöissään, joten poliisi selvittää vielä tapahtumien kulkua ja tekee teknistä tutkintaa löytöpaikalla.
– Koska uhri on alaikäinen, pyydämme medialta ja kansalaisilta hienotunteisuutta asiaa käsiteltäessä, sanoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jani Ortamala Sisä-Suomen poliisilaitoksen tiedotteessa.
Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijähavaintoja Valkeakosken keskustassa, Jyräänmäen ja Naakan alueella perjantain sekä lauantain välisenä yönä noin kello 24–02 liikkuneilta henkilöiltä.
Tutkinta on vielä kesken
Tutkinnanjohtaja Jani Ortamala kertoo Ylelle tutkinnan olevan vielä kesken. Hän ei kommentoi, onko poliisilla epäiltyä. Poliisi kertoo tiedottavansa lisää sunnuntaina.
Nuoren harvinainen epäilty surma on järkyttänyt Valkeakoskella. Poliisin iso operaatio on kerännyt paljon huomiota alueella.
Valkeakoski on noin 21 000 asukkaan kaupunki ja Tampereelta noin 35 kilometrin päässä. Tapaus on sekä Pirkanmaalla että koko Suomessa harvinainen. Poliisihallituksen tilastojen mukaan viime vuonna henkirikoksen uhrina kuoli kaksi alaikäistä, vuonna 2022 kuusi.
Kaupunki järjestää suruliputuksen, seurakunta suruhartauden
Valkeakosken kaupunki kertoo järjestävänsä suruliputuksen maanantaina 27. toukokuuta tapahtuneen johdosta.
– Valkeakosken kaupunki esittää surunvalittelunsa menehtyneen nuoren omaisille, kertoo kaupungin hallintojohtaja Anne Laukkanen kaupungin tiedotteessa.
Valkeakosken kaupunki ja koulut järjestävät nuorille tukea ja kriisiapua.
Kaupunki tiedottaa myös koulujen rehtoreille asiasta viikonlopun aikana, joten kouluilla pystytään tilanteeseen reagoimaan heti maanantaina. Muista kriisi- ja tukitoimista kerrotaan lisää sitä mukaa, kun asiassa uutta tietoa saadaan.
Valkeakosken Sääksmäen seurakunta järjestää Kappelikirkossa sunnuntaina 26. toukokuuta kello 12 suruhartauden menehtyneen valkeakoskelaisnuoren muistoksi.
Suruhartauden toimittaa pastori Lotta Maijala. Seurakunnan työntekijät ovat paikalla kello 14 saakka keskustelua varten.
Juttua päivitetty 25.5.2024 kello 15.33: lisätty tarkemmat tiedot keskusteluavusta sekä kello 16.59 lisätty tietoja suruliputuksesta ja -hartaudesta.
Jutun kieliasua korjattu kello 17.28. Lisätty video kello 19.42.