torstai, 9 toukokuun

Suomessa opiskeleva venäläinen Sergei kauhistui Moskovan terrori-iskua ja suree menehtyneitä ja loukkaantuneita. Ensin hän uskoi, että iskun takana on Venäjän presidentti Vladimir Putin.

– Ensin ajattelin, että itse Putin on järjestänyt sen, koska Venäjällä on ollut jo aiemminkin turvallisuuspalvelu FSB:n järjestämiä terrori-iskuja. Ja nyt iskusta syytetään Ukrainaa.

Heti perjantaina hän kysyi, olivatko hänen moskovalaiset ystävänsä Crocus City Hallissa, mutta eivät olleet. Eli kaikki he ovat elossa ja terveenä.

Sergei uskoo, että Venäjällä huonontuu tilanne entisestään terrori-iskun seurauksena.

– Maan sisällä painetta lisätään, voidaan sulkea rajat lopullisesti, rajoitetaan yhä enemmän internetin käyttöä, hän luettelee.

Sergeitä ja hänen lähipiiriään piinaa eniten se, että Omon eli Venäjän poliisin erikoisjoukot saapuivat paikalle ”liian myöhään”.

– Omonin joukot tulivat paikalle vasta tunnin päästä iskusta. Terroristit ehtivät piiloutua. Se herättää paljon kysymyksiä. Mutta nyt, kun Isis on tunnustanut iskun, en usko, että tekijät ovat venäläisiä tai että itse Putin olisi sen takana.

Omonin joukot tulivat paikalle vasta tunnin päästä iskusta. Terroristit ehtivät piiloutua.

Sergei

Nuori mies kertoo olevansa sitä mieltä, että Venäjällä vallanpitäjät eivät nyt suojelleet ihmisiä terrori-iskulta.

– Vallan pitää vaihtua, koska se ei selkeästi ole tehtäviensä tasalla, Sergei toteaa.

Sergeillä ja hänen lähipiirissään on herännyt vihaa Venäjän viranomaisia ja Omonin erikoisjoukkoja kohtaan.

– Koska he eivät estä terrori-iskuja, mutta kuitenkin käyttävät väkivaltaa mielenosoittajia vastaan.

Sergei muutti Suomeen vajaa vuosi sitten. Hän pitää edelleen tiivistä yhteyttä Venäjälle. Hänen vanhempansa ja läheisensä ovat sokissa terrori-iskusta. He pelkäävät, mitä tästä seuraa.

– Valitettavasti on todennäköistä, että myös kotikaupungissani Pietarissa voi tapahtua terrori-isku.

Sergei esiintyy vain etunimellään, jotta hän ja hänen läheisensä eivät joutuisi Venäjällä vaikeuksiin. Hänen koko nimensä ja asuinpaikkansa ovat Ylen tiedossa.

”Sieltä tulee vain surullisia uutisia”

Myyjänä työskentelevä Kristina Malova on venäläinen, mutta on asunut Sodankylässä vuodesta 2004 alkaen. Malova tuntee surua Moskovan terrori-iskussa kuolleiden ja heidän läheistensä puolesta.

Hänen serkkunsa asuu perheineen lähellä Crocus City Hallia, jossa Moskovan terrori-isku tapahtui perjantai-iltana. Serkku oli iskun aikaan perheineen käymässä Moskovan ulkopuolella, joten he olivat turvassa.

– On kamalaa aina, kun tulee ihmisuhreja ja siviilejä kuolee. Puhumme konsertista, jossa ihmiset rentoutuvat.

– Tuli semmoinen pelko, että kuinka usein tulee vielä tulevaisuudessa terrori-iskuja. Ja leviääkö se myös Eurooppaan? Onko Venäjällekin tulossa useammin iskuja?

Hän sanoo, että monet asiantuntijat sekä Venäjällä että ulkopuolella ovat varoittaneet iskuista, mutta silti isku tulee yllätyksenä.

– Virallinen versio tekijästä on Isis. Oudolta se näyttää, ja se herättää isoja kysymyksiä, Malova pohtii.

Malova on vähentänyt uutisten seuraamistaan, koska ”sieltä tulee vain surullisia uutisia”.

– Auttaa, jos vähentää uutisvirtaa. Parin vuoden ajan olen yrittänyt rajoittaa uutisia, oman mielenterveyden vuoksi. Katson pääotsikoita parista venäläisestä ei-virallisesta mediasta. Tietoa tulee niin paljon monesta paikasta ja eri näkökulmista.

Sergei sen sijaan seuraa tiiviisti niin venäläistä kuin suomalaista mediaa.

– Mielestäni ei saa sulkea silmiä uutisilta ja pitää saada tietää mitä tapahtuu, Sergei perustelee.

”Sisareni kävi Crocus City Hallissa keskiviikkona, isku oli perjantaina”

Helsingissä asuva tutkija Margarita Zavadskaja kertoo, että oli vain parista päivästä kiinni, että hänen pikkusiskonsa olisi ollut terrori-iskun aikaan tapahtumapaikalla.

– Sisareni oli poikaystävänsä kanssa Crocus City Hallissa keskiviikkona, ja isku tapahtui perjantaina. Se on minullekin tuttu paikka, Zavadskaja sanoo.

”Muutin Suomeen juuri turvallisuuden vuoksi”

Tohtorikoulutettava Idaliia Fedotova, 34, oli sokissa kuultuaan terrori-iskusta kotikaupungissaan. Hän asuu Joensuussa ja muutti Suomeen marraskuussa Moskovasta.

Hänellä asuu paljon ystäviä ja sukulaisia edelleen Moskovassa, mutta kukaan heistä ei ollut tapahtumapaikalla terrori-iskun aikaan perjantai-iltana.

– Olemme käyneet usein Crocus City Hallin vieressä olevassa kauppakeskuksessa, ja se on minulle tuttu paikka. Ystävämme asuu ihan sen vieressä, Fedotova kertoo.

Fedotova pelkää, että Venäjällä tapahtuu lisää terrori-iskuja jatkossakin. Suomessa hän kokee olevansa turvassa.

– Muutin Suomeen juuri turvallisuuden vuoksi. Haluan kasvattaa lapseni turvallisessa ympäristössä, neljän lapsen äiti sanoo.

Jaa.
Exit mobile version