perjantai, 10 toukokuun

Puolue ei lähde pohtimaan Timo Vornasen asemaa puolueessa tutkinnan ollessa kesken.

EU-vaaleihin osallistuva naantalilainen kansanedustaja Vilhelm Junnila saapui vakavin ilmein perussuomalaisten Turun vaaliristeilylle, joka oli samalla puolueen EU-vaalistartti.

– Tosi järkyttävä tapaus on. Tunnelma on latistunut, ja nyt odotellaan, mitä asian suhteen selviää.

Junnila viittaa Timo Vornasen aiheuttamaan häiriköintiin ja aseella pelotteluun ravintolaillan jälkeen Helsingissä.

Turun ja Tukholman väliselle risteilylle lähti satoja perussuomalaisia, ja hätkähdyttävä tapaus näkyi muidenkin olemuksessa.

– Luonnollisesti eilen ja tänään tunnelma on ollut järkyttävä ja epäuskoinen. Mennään hetki kerrallaan, pohdiskeli puolueen puheenjohtaja Riikka Purra Turun laivaterminaalissa.

Purran mukaan Vornasen roolia puolueessa pohditaan puolueen virallisissa kokouksissa, kun poliisin selvitystyöt ovat valmistuneet.

– Nyt on liian aikaista, ei ole mahdollisuuksia tehdä minkäänlaisia päätöksiä, Purra tiivisti.

Satoja kannattajia saapui reissulle

Jani Nipala tuli EU-starttiristeilylle Kaarinasta. Hän ei anna Vornasen valitettavan tapauksen lannistaa omaa tunnelmaansa laivan riennoissa.

Nipala ei ole vielä päättänyt, ketä EU-vaaleissa aikoo äänestää. Hän käyttää risteilyn hyväksi tutustuakseen ehdokkaisiin ja muihin perussuomalaisiin

Tommi Lehtonen tuli reissulle Pöytyältä. Hän kuuntelee herkällä korvalla niitä puheenvuoroja, joissa pohditaan EU:sta eroamista.

Pöytyäläinen Lea Simola tuli laivamatkalle verkostoitumaan. Hänen mielestään isommalla porukalla saadaan enemmän aikaan, kun tärkeitä päätöksiä tehdään.

Jaa.
Exit mobile version