torstai, 9 toukokuun

Yle tuo ohjelmasisältöjään yhä enemmän yleisön pariin, jotta ohjelmien tekijät ja kansa kohtaavat. Koulujen päättäjäisviikonloppuna järjestetään Radio Suomen kesäkonsertti ja YleXPop.

Seinäjoen ensi kesän tapahtumatarjonta kasvaa yhdellä viikonlopputapahtumalla, kun Yle tuo kesäkonserttinsa kaupunkiin koulujen päättäjäisviikonloppuna. Juhlapaikka on Lakeudenpuisto.

Perjantaina 31. toukokuuta Seinäjoella kuullaan Radio Suomen kesäkonsertti ja lauantaina 1. kesäkuuta vuorossa on YleXPop.

Konserttien kotimainen artistikattaus julkaistaan huhtikuun lopulla viikolla 17. Ylen tapahtumapäällikkö Jyri Kataja-Rahko raottaa hieman verhoa.

– Todella kovat esiintyjät ovat tulossa Lakeudenpuistoon. Esimerkiksi muutamilta perjantain artisteilta löytyy yhtymäkohtia Etelä-Pohjanmaalle.

Radio Suomen kesäkonsertin juontavat kanavalta tutut Hanna Kataja-Rahko ja Matti Ylönen. YleXPopin juontajakolmikko on tuttu YleXAamusta eli Jenni Poikelus, Jere Pehkonen ja Mika Parikka.

Puoli seitsemän saa erikoislähetyksen

Tapahtumia voi seurata paitsi paikan päällä myös Ylen kanavilla radiossa, televisiossa ja Areenassa. Mukana ovat muun muassa Yle Pohjanmaa ja Puoli seitsemän.

– Puoli seitsemän on tuolloin jo kesätauolla, mutta Seinäjoelle kehitetään erikoisversio ohjelmasta, Jyri Kataja-Rahko kertoo.

Myös Yle kioski on toiveissa saada mukaan.

– Vuosi vuodelta tuomme yhä enemmän Ylen brändejä ja sisältöjä ihmisten pariin eri puolille Suomea, Kataja-Rahko jatkaa.

Ylen vastaava tuottaja Ville Mättö sanoo, että ihmisten tapaaminen ympäri maata on Ylelle tärkeää.

– Voimme luoda suomalaisille kohtaamisia ja yhdistäviä elämyksiä musiikin ja muun kulttuurin parissa, Mättö perustelee.

Juhlia pukkaa kodeissakin

Ylen yhteistyökumppani tapahtumaviikonlopun järjestelyissä on Seinäjoen kaupunki. Tapahtuma on ilmainen, ikärajaton ja päihteetön.

Kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä kertoo Ylen tiedotteessa pitävänsä tärkeänä, että luvassa on ohjelmaa kaikenikäisille ja että nuoret pääsevät juhlimaan koulujen päättäjäisviikonloppua fiksulla tavalla.

Yle on järjestänyt toistakymmentä vuotta YleXPop-tapahtuman juuri koulujen päättäjäisviikonloppuna. Viime kesänä YleXPopin yhteyteen liitettiin myös Radio Suomen kesäkonsertti.

Ensimmäinen yhdistetty tapahtuma järjestettiin Hämeenlinnan Linnanpuistossa ja nyt toinen tapahtuma tulee Seinäjoen Lakeudenpuistoon.

– Tiedämme, että tuona viikonloppuna monissa kodeissa pukkaa myös juhlien järjestelyä. Olemme kuitenkin halunneet pitää kiinni siitä, että yleisöllä on turvallinen paikka aloittaa kesä ja nuorilla tilaisuus juhlia koulujen päättymistä. Aiemmilta vuosilta tästä on hyviä kokemuksia, Jyri Kataja-Rahko kertoo.

Jaa.
Exit mobile version