Energiajuomien tuputtaminen kielii kulttuurista, jossa väsymys nähdään yksilön toimintahäiriönä, Leppä kirjoittaa.
En ollut uskoa silmiäni. Käppäilin kodinkoneliikkeessä osastolle, joka oli pyhitetty yksinomaan eri energiajuomille. Yhtä tuotemerkkiä mainostettiin jopa niin, että asiakas astui erilliselle ”zonelle”, vyöhykkeelle, jossa kaupiteltiin vain kyseistä juomaa. Kävelin tölkkimuurien ympäröimänä ja ajattelin tuota litkimisen urakkaa.
Yhä uusia energiajuomamerkkejä ilmaantuu markkinoille – kohta varmaan vedestäkin tehdään oma versio. Kaukana ovat ne ajat, jolloin oltiin vielä huolissaan alakouluikäisistä, jotka ostivat lähikaupasta ”eeässää” ja ”pärisivät” kofeiinista. Euroshopper-energiajuomasta syntyi jopa käsite ”Eeäs-Jonne” – lippalakkipäinen poika, jonka käteen oli liimautunut pysyvästi kaupan halvin energiajuomatölkki.
Enää ei jakseta niin välittää. Nuoret kittaavat nyt kaksin käsin energiajuomia. Niiden juomisesta on tullut arkipäivää, liki normi.
Kaukana ovat ajat, jolloin oltiin huolissaan alakoululaisten energiajuomien käytöstä.
Väsymystä ja unta on yritetty hallita pitkään.
Jo 1900-luvun alun Britanniassa tutkittiin ns. industrial fatigue -ilmiötä eli sitä, miksi ihmiset tehtaissa väsähtivät työnsä ääreen. Fysiologi A.F. Stanley Kent tutki työntekijöiden palautumista, ja yksi hänen johtopäätöksensä oli, että lyhyet tauot paransivat jaksamista.
Tauot alettiin nähdä hyödyllisinä, ei laiskotteluna, ja näin syntyi pikkuhiljaa kahvitauon konsepti. Sotien jälkeen kahvitauko vakiintui lopullisesti työpäivään. Toinen samanlainen hyväksytty konsepti oli tupakkatauko. Sitä hyödynsivät myös sotilaat.
Molemmissa oli kuitenkin yksi olennainen ero energiajuomiin – kahvi ja tupakka merkitsivät taukoa, irtautumista työstä. Energiajuoman voi sitä vastoin juoda työn tai opiskelun ohessa, eikä mitään tarvitse keskeyttää.
Kyseessä on siis radikaali ajattelun muutos.
Mitä sen takana piilee?
Kahvitauko merkitsee irtautumista työstä, energiajuomaa voi nauttia työn keskeytymättä.
Ajatellaanpa hetki modernia elämää ja sen ihanteita.
Columbian yliopiston professori ja mediatutkija Jonathan Crary on kirjoittanut 24/7 -yhteiskunnasta, jossa aika valjastetaan mahdollisimman tarkoin tuottavaan ja kuluttavaan toimintaan. Ihanteena on ihminen, joka on aina hereillä, aina tavoitettavissa (ilmoitusäänet päällä yölläkin), aina reagoiva ja tuottava.
Kuvittele tyyppi, joka ensin kiskoo taljaa ”avoinna 24/7 ” -kuntosalilla, kiskoo perään energiajuomaa ja kiirehtii sen jälkeen ”pärinäpäissään” ostoksille ”avoinna 24/7” -markettiin. Sitten voikin tehdä vaikka töitä – mitä väliä, vaikka kello olisi kaksi yöllä.
Ajallisesti tappiin asti optimoidussa yhteiskunnassa uni on viimeinen elämänalue, joka vastustaa tätä logiikkaa – uni on järjestelmän ulkopuolinen tila. Crary kirjoittaa provokatiivisesti, että nukkuminen on nykyään lähes poliittinen teko.
Uni ei ole enää biologinen perustarve vaan minimoitava taakka.
Sekään ei ole sattumaa, että media tarjoaa henkilökuvia menestyjistä, jotka nukkuvat 4-5 tuntia yössä ja ottavat täydennykseksi korkeintaan vartin ”power napit” toimistonsa sohvalla. Puhumattakaan niin sanotusta ”voittajan tunnista” eli hepuista, jotka heräävät kello viisi ja saavat näin käyttöönsä tunnin edun kollegoihinsa verrattuna.
Ajan henki on: uni ei ole enää biologinen perustarve vaan minimoitava taakka.
Samaan aikaan ihmisillä on yhä enemmän univaikeuksia, joihin tarvitaan nukahtamislääkkeitä, rentoutusappejä ja melatoniinia.
Juuri tähän saumaan energiajuomat iskevät.
Ne ovat oire, eivät itse sairaus.
Väsymyksestä on siis tullut yksilön moraalinen ongelma, heikkous ja händikäppi. Ihmiset yrittävät säätää oman kehonsa toimintoja, vaikka tosiasiassa ympäröivät rakenteet vievät pois tasapainosta. Ratkaisuksi tarjotaan guaranaa ja kofeiinia entistä tuhdimmassa paketissa – samalla menetetään oikeus yöhön ja uneen.
Ihminen väsyy syystä.
Silloin ihmisen pitäisi antaa olla… no, väsynyt.
Asta Leppä
Kirjoittaja on hyvän pour-over -kahvin ystävä.
