perjantai, 10 toukokuun

Teemme juttua ihmisistä, jotka hoitavat tai auttavat sekä vanhempiaan että lapsiaan. Etsimme kokemuksia ja haastateltavia aiheesta.

Osa suomalaisista hoitaa samaan aikaan sekä omia lapsiaan että vanhempiaan. Kyse voi olla alaikäisten lasten hoidosta, täysi-ikäisen lapsen tukemisesta tai esimerkiksi ikääntyvän isän tai äidin auttamisesta. Ilmiöön viitataan joskus termillä sandwich- eli voileipäsukupolvi.

Teemme juttua aiheesta ja haluamme kuulla kokemuksesi aiheesta. Voit kertoa meille kokemuksistasi, jos tunnistat itsesi kuvailusta eli hoidat samaan aikaan sekä vanhempiasi että lapsiasi tai tilanteesi on vastaavan kaltainen.

Jätähän nimesi ja yhteystietosi lomakkeelle, koska emme voi hyödyntää tietoja, joiden lähettäjää emme tiedä. Tietoja käytetään vain journalististen sisältöjen tekemiseen ja niitä käsittelevät vain näiden sisältöjen tekijät. Tietoja ei luovuteta ulkopuolisille.

Jaa.
Exit mobile version