Oranssinkeltainen liekki valaisi trooppista sademetsää. Etelä-Amerikan Ranskan Guayanassa oli juuri laukaistu avaruuteen satelliitti, joka tutkii kasvien yhteyttämistä.
Hetki oli kanadalaisen tutkijan Malcolm Davidsonin uralla merkittävä. Hän oli tehnyt Euroopan avaruusjärjestössä töitä sen eteen jo yli 20 vuotta.
Kun FLEX-satelliitti sitten viimein irtosi maanpinnalta tämän vuoden syyskuun 15. päivänä ja pääsi matkaan aplodien saattelemana, Davidson oli kotonaan nukkumassa.
Hänelle riitti aamulla tieto siitä, että kaikki oli mennyt kuten pitikin.
Työ oli aloitettu jo paljon aiemmin ja kauempana, yli 9 000 kilometrin päässä laukaisupaikan lämmöstä.
Kanadalainen Malcolm Davidson asuu Hollannissa. Hän kävi ensimmäistä kertaa Sodankylässä vuonna 2003.
Sodankylästä satelliittiin
Lapin Sodankylässä on lokakuisena aamuna jo routa maassa. Malcolm Davidson seisoo arktisen avaruuskeskuksen pihalla ja viittilöi kylmästä kangistuneeseen metsään: tuossa oli 12 metriä korkea torni, jossa tutkimusryhmät eri puolilta Eurooppaa tekivät mittauksia vuonna 2003.
Talvi oli silloin kääntymässä kevääseen. Tutkijoiden tarkoituksena oli tavoittaa hetki, jolloin kasvillisuus siirtyy lepotilasta aktiiviseen tilaan ja mitata ensimmäistä kertaa historiassa pohjoisen havumetsävyöhykkeen niin kutsuttu fluoresenssi.
Se on erittäin heikko valosignaali, jota kasvit lähettävät, kun ne vastaanottavat auringonvaloa.
– Silloin ei vielä tiedetty, onko signaalia edes mahdollista mitata luonnossa laboratorion ulkopuolella, Davidson kertoo.
Viisi vuotta aiemmin oli kuitenkin jo heitetty ilmoille vielä pähkähullumpi idea.
Voisiko fluoresenssisignaalin nähdä avaruudesta aivan uudentyyppisestä satelliitista?
Ajatus oli ”hyvin innovatiivinen”, kuten Davidson kuvailee. Euroopan avaruusjärjestöllä oli siihen aikaan ylipäänsä vain kaksi satelliittia.
Niin kuitenkin käynnistyi pitkä prosessi, jonka tavoitteena on ymmärtää, mitä signaali kertoo kasvillisuudesta.
Scifiä keskellä suota
Arktisen avaruuskeskuksen lähellä pitkospuut vievät jäätyneelle suoalueelle, jonka keskellä on noin viisimetrinen torni ja sen ympärillä pienempiä optisia laitteita.
Härpäkkeet näyttävät maallikon silmään itse kyhätyiltä tai scifielokuvan lavasteilta, mutta ovatkin kallista huippuavaruusteknologiaa.
Sodankylän arktisessa avaruuskeskuksessa avattiin vuosi sitten Euroopan avaruusjärjestön ja Ilmatieteen laitoksen luotsaama, ensimmäinen Supersite-tutkimusasema, joka tarkistaa, toimivatko satelliitit luotettavasti.
Sodankylässä suolla ja metsässä tehtyjä mittauksia verrataan myös FLEX-satelliitin tuloksiin. Sillä tavalla voidaan selvittää, pitävätkö tulokset paikkansa.
Tuloksilla taas pyritään lisäämään ymmärrystä siitä, miten kasvillisuus reagoi esimerkiksi kuivuuteen, kuumuuteen ja muihin ympäristön muutoksiin. Havainnot ovat tärkeitä muun muassa hiilenkierron, ekosysteemien tilan ja ruoantuotannon tutkimuksessa.
Yksi iso kysymys on, miten ilmastonmuutos vaikuttaa kasvillisuuteen.
Malcolm Davidson kertoo, että Sodankylässä on infrastruktuurin ja osaamisen vuoksi hyvät puitteet pohjoisen havumetsävyöhykkeen tutkimiseen.
– Sijainti on kiinnostava planeettamme tilan ymmärtämisen kannalta, sillä näillä seuduilla ilmastonmuutos etenee kaikkein nopeimmin.
Sodankylässä on tehty ympäristömittauksia yli sata vuotta, ja sinä aikana lämpötila on noussut yli kaksi astetta.
Davidson sanoo kolmen lapsen isänä olevansa siitä huolissaan.
– Haluaisin jälkipolveni kasvavan maailmassa, jossa on ruokaturva ja vähemmän luonnonkatastrofeja.
Kärsivällisyys palkitaan
Kun Davidson oli vuonna 2003 ensimmäistä kertaa Sodankylässä mittaamassa fluoresenssiä, hän oli työuransa alkupuolella.
Pitkäjänteinen työ johti syyskuun h-hetkeen Etelä-Amerikassa. Davidson on tyytyväinen ja helpottunut.
– Kannatti olla kärsivällinen.
Yli 20 vuodessa tiede on ottanut valtavia harppauksia. Kiertoradalla on nyt paljon satelliitteja, jotka mittaavat fluoresenssin lisäksi esimerkiksi jäätiköiden sulamista ja trooppisten sademetsien katoamista.
Uusia mittaustapoja ja satelliitti-ideoita kehitetään edelleen jatkuvasti. Droonit ja ilmalaivat ovat helpottaneet tutkimustyötä. Tutkijoilla on koko ajan enemmän tietoa, jota voi hyödyntää myös ilmastonmuutoksen hidastamisessa.
Davidsonin mukaan elämme nyt tieteen näkökulmasta innostavia aikoja.
– Olemme vielä kaukana siitä, että ymmärtäisimme täysin, miten planeettamme muuttuu ajan myötä.
