Puukopin aukkoon ilmestyy utelias kuono. Viikset värisevät, sieraimet nuuhkivat kalanhajua. Sitten kuono katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyikin.
Kuono kuuluu saukonpoikaselle, yhdelle kuudesta Sari Valtasen hoidossa olevasta pienokaisesta. Kolme niistä vilistää samassa tarhassa, kolme pienempää majailee viereisessä navetassa.
Saukkoja on ollut Valtasen hoivissa yhä enemmän viime vuosina.
Kymmenisen vuotta sitten saukkoja ei ollut lainkaan, nyt on joka vuosi.
Valtanen arvioi, että saukkojen määrä on lisääntynyt. Luonnonvarakeskus vahvistaa näkemyksen oikeaksi.
Saukkokanta on kaksinkertaistunut vuosien 1989–2013 aikana. Nyt niitä arvioidaan olevan enimmillään 4 000 yksilöä. Nykyään laji luokitellaan elinvoimaiseksi.
Saukosta ei tehdä tarkkaa kanta-arviota suurpetojen ja hirvien tapaan. Arvio perustuu lumijälkilaskentoihin ja lintuseurantojen yhteydessä tehtyihin havaintoihin.
Kaikilla Valtasen potilailla on samanlainen tausta. Ne on tuotu hoitoon nestehukasta kärsivinä ja todella huonokuntoisina.
Pahimmillaan niissä on ollut jo kärpäsenmunia, eli loppu on ollut lähellä.
– Jotkut poikaset ovat olleet niin huonossa kunnossa, että emme ole olleet varmoja, saammeko pidettyä ne hengissä. Ne ovat jääneet orvoiksi, eli emolle on sattunut jotain, Valtanen kertoo.
Hän sanoo, että saukkoemo on huolellinen äiti, joka ei hylkää poikasiaan.
Hädässä oleva saukonpoikanen saattaa hakeutua usein ihmisen lähelle. Se voi jopa seurata ihmistä.
Kun saukon uteliaisuus ylittää varovaisuuden, se tulee tutustumaan tarhaan jätettyyn kameraan.
Hoitoa saukkojen ehdoilla
Saukkotarhassa alkaa vilinä.
Ruoka houkuttaa, mutta tarhan ulkopuolelta kantautuva ihmisen haju saa ne varovaisiksi.
Tähän niiden hoitaja on pyrkinytkin.
Videon saaminen vikkelästä saukosta on hankalaa:
Saukonpojat on pidettävä ihmisarkoina, jotta ne voidaan palauttaa luontoon 12–15 kuukauden ikäisinä. Samassa iässä niiden emo vieroittaisi ne.
– Se ei todennäköisesti ole valmis luontoon lyhyemmässä ajassa, toteaa Valtanen.
Kaupungit ovat saukolle uhka ja mahdollisuus
Tarhassa poikasilla on virikkeeksi palloja, muoviputki ja tietenkin allas. Nämä ovat asioita, jotka pitävät uteliaan ja leikkisän eläimen mielen virkeänä.
Saukon utelias luonne on myös sen akilleenkantapää. Kaupungeissa saukko kohtaa yhä enemmän vaaranpaikkoja, joissa se voi loukata itsensä.
– Liikenne ja autot, mutta tietysti koirat ja luonnonvaraiset pedot ovat varmasti riski saukoille. Myös kalastuksessa käytettävät verkot ja katiskat ovat riski, Valtanen kertoo.
Saukkokanta on vakiintunut viime vuosina nykytasolle. Luonnonvarakeskuksen erityisasiantuntija Katja Ikonen sanoo, että saukko on yleistynyt kaupunkimaisissa ympäristöissä huomattavasti.
Usein kaupunkien lähellä on virtaavaa vettä, joka pysyy talvellakin sulana. Se turvaa saukkojen kalansaannin läpi vuoden.
Kääntöpuolena on riski loukkaantumisesta.
– Voi olla esimerkiksi siltojen alituspaikkoja, mihin ne jäävät helposti kiinni. Kaikenlainen vesirakentaminen on riski saukolle, Ikonen summaa.
Hoito on vaikeaa, mutta tulokset hyviä
Saukko on vaativa hoidettava.
Kalaa kuluu paljon, ja hoitolassa on oltava niille virikkeitä. Tekemisen on oltava sellaista, joka tukee niiden palauttamista luontoon.
Valtasen hoitolan toimintaa rahoittaa osittain Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistys.
Oman mausteensa tuo saukon käsitteleminen. Eläin on voimakas ja notkea, ja sen suu on täynnä teräviä hampaita. Sari Valtanen sanoo, että käsittelyssä pitää olla tarkkana, muuten päätyy herkästi lääkäriin paikattavaksi.
Saukko on lajina melkoinen selviytyjä ja sitkeä otus. Siitä kertoo osaltaan sekin, että Valtasen hoitamista saukonpoikasista kaikki ovat päässeet palaamaan takaisin luontoon.
– Kun palautamme niitä synnyinseuduilleen, tarkkailemme miten niiden elämä alkaa sujua. Sen perusteella voin sanoa, että hyvin on sujunut tähän asti.
