Indonesiassa on onnistuttu pelastamaan yli viisikymmentä orankia metsäpaloista elokuusta alkaen.
Kyseiset borneonorangit ovat luonnonsuojelujärjestöjen mukaan äärimmäisen uhanalaisia. Luonnonsuojelijat ovat yrittäneet pelastaa villieläimiä palavasta maastosta kuukausia kestäneiden metsäpalojen aikana.
Maastopalot ovat johtaneet koulujen sulkemisiin ja aiheuttaneet hengitystievaivoja sekä ihmisille että eläimille eri puolilla Indonesiaa.
Perjantaina annettiin korkeimman asteen varoitus paloista leviävän sankan myrkyllisen savun vuoksi useissa maissa ympäri Kaakkois-Aasiaa.
Varoituksia annettiin myös aiemmin elokuussa sekä viime keväänä. El Niño -sääilmiön on kerrottu voimistavan metsäpaloja Borneossa ja Sumatralla.

