Viikin kampukselta löytyi 150 kuollutta tilheä. Myös Jätkäsaaresssa ja Espoon Tapiolassa on tapahtunut tilhien joukkokuolemia.
Lasipintoihin törmäilleet tilhet ovat työllistäneet poikkeuksellisen paljon vapaaehtoisia villieläinpelastajia pääkaupunkiseudulla.
– Tänä syksynä on löytynyt todella iso määrä kuolleita lintuja, erityisesti kokonaisia kuolleita parvia, kertoo kertoo Saara Fredriksson Helsingin villieläinapu ry:stä.
Helsingin Sanomat kertoi aiemmin lauantaina, että Espoon kauppakeskus Ainoan kupeesta oli löytynyt kymmeniä lasirakenteisiin törmänneitä, kuolleita tilhiä.
Fredrikssonin mukaan viime viikolla Viikin kampuksen työntekijä löysi jopa 150 kuollutta tilheä. Ne olivat lentäneet lasiseen yhdyskäytävään.
Myös Helsingin Jätkäsaaressa korkeisiin tornitaloihin on törmännyt poikkeuksellisen paljon tilhiä. Ne olivat koolla ruokailemassa läheisissä pihlajanmarjapuissa.
Kymmeniä lintuja on Fredrikssonin mukaan hoidettavana Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistyksellä.
Tilhiä on paljon liikkeellä isoissa parvissa, koska ne ovat matkalla pohjoisesta etelään talvehtimaan.
– Tilhet eivät ole tottuneita rakennuksiin samalla tavalla kuin kaupunkilinnut, Fredriksson kertoo.
Käyneiden pihlajanmarjojen juovuttavasta vaikutuksesta lintuihin on hänen mukaansa ristiriitaisia tietoja, ja varmaa tietoa sen vaikutuksesta törmäilyyn ei tarkasti tiedetä.
– Vaikka marjat olisivatkin päihdyttäneet linnut, joka tapauksessa maassa makaava lintu on aina loukkaantunut ja sitä on autettava, pelkkä päihtymys ei selitä sen kuntoa koskaan, hän sanoo.
Jätä ikkunat pesemättä
Villieläinten pelastaja Saara Fredriksson toivoisi, että kaupunkirakentamisessa otettaisiin huomioon myös linnut, jotta niiden joukkokuolemia voitaisiin estää. Erityisesti tornitalot ja lasiset ja muut heijastavat pinnat voivat olla linnuille todella vaarallisia: kaupungeista pitäisi yhdistyksen mukaan rakentaa lintuystävällisempiä.
Fredriksoon listaa vinkkejä, joilla tilhien törmäilyjä ja joukkokuolemia voi estää. Niitä ovat:
- Pidä kaihtimet kiinni, niin linnut eivät törmää niihin niin helposti
- Piirrä ikkunoihin uv-kynällä kuvia, joita ihmissilmä ei erota, mutta linnun silmä erottaa
- Jätä ikkunat pesemättä, niin ne eivät ole niin kirkkaita, jolloin linnut eivät törmää niihin niin helposti
- Älä istuta marjapensaita tai pihlajanmarjapuita korkeiden ja lasisten rakennusten viereen
Tilhiä on nyt koko Suomen alueella
Tilhien saapumisesta etelään keskusteltiin myös Ylen Luontoillassa tällä viikolla.
Lintuasiantuntija Juha Laaksonen sanoi, että ensimmäiset tilhet ovat saapuneet pohjoisesta jo Suomen etelärannikolle saakka.
– Tilhiä alkaa olla jo koko Suomessa, hän sanoi.
Laaksosen mukaan tilhillä on poikkeuksellisen voimakas pakoreaktio, minkä takia ne voivat lehahdella marjapuiden lähellä oleviin ikkunoihin tai seiniin.
Kasviasiantuntoja Henry Väre kertoi, että tilhien herkkua, pihlajanmarjoja on vaihtelevasti, eli niiden määrä vaihtelee alueellisesti.
– Jostakin niitä löytyy ja jostain niitä ei löydy, Väre sanoi Luontoillassa.

