Juvan Kamerakerhon Epäluontokuva-näyttely ehdottaa, että luontoa voi oppia katsomaan toisin kuin on totuttu.
Juvalainen valokuvaaja Sigrid Munnukka yritti viime keväänä ottaa valokuvia kirsikankukista, mutta joka kuvakulmasta herkkien vaaleanpunaisten terälehtien takaa pilkotti rakennus.
Munnukka koki, että rakennus pilaa kauniin luontokuvan.
Ajatus kuitenkin muuttui, kun kamerakerhossa alettiin pohtia, miksi luontokuvien pitäisi olla aina täydellisen kauniita, ihmisen maailmasta irrallaan olevia otoksia.
Kamerakerho päätti koota Epäluontokuva-näyttelyn. Munnukan ottama kuva kirsikkapuusta on nyt esillä näyttelyssä Juvan kirjastossa Etelä-Savossa.
Videolla Munnukka pohtii, kuinka luontokuvien taustalla on oletus siitä, että ihminen omistaa luonnon.
Juvan kamerakerhon näyttely esittelee luontoa osana ihmisen rakentamaa yhteiskuntaa. Näyttelyyn kuvat valinnut valokuvauksen lehtori Pasi Räsämäki kertoo, että tavoitteena on herättää ihmiset näkemään luonto osana arkista ympäristöä.
– Ei tarvitse matkustaa Lappiin saakka nähdäkseen ja kuvatakseen luontoa.
Räsämäen mukaan Epäluontokuva-näyttelyn taustalla on halu rikkoa luontokuvien samankaltaisuutta: usein kuvat esittävät eri eläimiä harmonisen kauniissa luonnossa. Räsämäki arvioi, että sellaisia kuvia ihmiset haluavat nähdä.
– Valokuvaus on Suomen suosituin harrastus. Kun kuvaajat lähtevät hakemaan sitä, mille on kysyntää, seurauksena on samankaltaista kauneuden tavoittelua.
Kuvia voi ottaa toisinkin
Näyttely ehdottaa, että kuvia voi ottaa toisinkin. Räsämäki antaa konkreettisia neuvoja.
Huomio kannattaa kiinnittää yksityiskohtiin omassa arkiympäristössä. Sen sijaan, että lähtee etsimään kaukana avautuvaa maisemaa, voi katseen kohdistaa maahan liiskaantuneeseen lehteen.
Rajaamista ja sommittelua kannattaa harjoitella niin, että esimerkiksi puiden lehdet tai sammal nousevat esiin myös kaupunkiympäristössä.
Kun Sigrid Munnukka ryhtyi ottamaan ”epäluontokuvia”, aiheita oli alkuun vaikea löytää. Munnukka pohti, voisiko esimerkiksi ruostuva auto metsässä olla aihe. Vähitellen hän alkoi nähdä luontoa sielläkin, minne ihminen ei sitä halua.
Hänen arvostuksensa luontoa kohtaan kasvoi.
– Minäkin halusin ottaa vain kauniita kuvia auringonlaskuista. Nyt mietin, voiko ihminen päättää, millainen luonto on arvokasta ja millainen ei.
Somen ihanteita vaikea rikkoa
Munnukan kokemuksen mukaan sosiaalinen media vahvistaa kauniiden kuvien valtavirtaa entisestään. Munnukka on sivutoiminen yrittäjä ja mainostaa Instagramissa piirroksiaan ja valokuviaan.
Rosoisten, jopa rumien kuvien julkaiseminen arveluttaa häntä. Ne eivät avaudu katsojalle nopeasti ja helposti, jolloin niiden ohi saatetaan rullata sen kummemmin miettimättä.
Pasi Räsämäki uskoo, että kauniit kuvat vetoavat ihmisiin, koska ne luovat illuusion siitä, että kauheassa maailmassa kaikki on hyvin.
– Ilman rosoisia kuvia meiltä jää kuitenkin näkemättä arjen kauneus.

