Vieraslajipeli innosti jälleen nuoria, sillä lähes puolet rekisteröidyistä 43 osallistujista oli alle 20-vuotiaita.
Kurikassa torjuttiin vieraslajipelissä viime kesänä yli kolme kertaa enemmän vieraslajikasveja kuin edelliskesänä.
Crowdsorsan avulla 43 käyttäjää torjui lupiineja ja jättipalsamia yli 65 000 neliömetrin alueelta.
Vieraslajitorjunta innosti jälleen nuoria, sillä lähes puolet kaikista rekisteröidyistä osallistujista oli alle 20-vuotiaita.
– Crowdsorsan etuna on, että myös alle 15-vuotiaat voivat osallistua torjuntaan ja saada aktiivisuutensa mukaan rahallisen palkkion tekemästään työstä, kertoo Kurikan kaupungin ympäristöinsinööri Miia Salonen-Isokorpi.
Tänä kesänä osallistujille maksettiin Kurikassa palkkioita lähes 5 000 euroa. Suurin yksittäiselle osallistujalle maksettu palkkiosumma oli hieman alle 1 160 euroa.
– Pelaajien tekemä torjuntatyö on ollut merkittävä apu kaupungin tekniselle toimialalle, kertoo Kurikan kaupungin kuntatekniikan päällikkö Jarmo Ojajärvi.



