Metsähallitus aloitti syyskuussa pysäköintimaksukokeilun viidessä luontokohteessaan. Palautteen myötä Metsähallitus haluaa ottaa käyttöön myös uuden maksutavan.
Metsähallitus aloitti syyskuun alussa pysäköintimaksun perimisen viidessä luontokohteessaan. Kyseessä on kokeilu, joka jatkuu ensi vuoden kevääseen asti.
Pysäköintimaksua peritään Lapissa Riisitunturin kansallispuistossa, Kiilopäällä Urho Kekkosen kansallispuistossa, Korouoman suojelualueella sekä Pohjois-Karjalassa Kolin kansallispuistossa.
Lisäksi pysäköintimaksu on käytössä pääkaupunkiseudulla Sipoonkorven kansallispuistossa.
Metsähallitus käyttää pysäköintimaksuista saamansa rahat retkikohteiden ylläpitämiseen. Tavoitteena on kattaa maksulla esimerkiksi teiden ja retkeilyrakenteiden ylläpitoon liittyviä kustannuksia.
Metsähallituksen luontopalveluiden asiakkuusjohtaja Elias Haapakorvan mukaan kokeilu on otettu vastaan pääosin ymmärtäväisesti.
– Osa on kokenut, että on hienoa pystyä osallistumaan näiden luontokohteiden rahoittamiseen, kertoo Haapakorva.
Negatiivisia purkauksia
Pysäköintimaksu on herättänyt myös pahennusta. Haapakorvan mukaan osa luonnossa liikkujista on kyseenalaistanut pysäköinnin maksullisuutta ja sen tarpeellisuutta.
Syyskuussa maksullisesta pysäköinnistä kertovia kylttejä myös rikottiin, töhrittiin ja kaadettiin Sipoon, Vantaan ja Helsingin alueilla sijaitsevassa Sipoonkorven kansallispuistossa.
– Se on tietysti valitettavaa, koska niiden kunnostamisiin kuluu aina rahaa. Se on pois siitä kassasta, joka me voitaisiin hyödyntää niihin retkikohteisiin, sanoo Haapakorva.
Maksu toistaiseksi sovelluksella
Pysäköinti maksaa euron tunnilta tai enintään viisi euroa vuorokaudelta. Pysäköinnin ensimmäinen puoli tuntia on ilmainen.
Vielä tällä hetkellä maksu suoritetaan mobiilisovelluksella, mutta Metsähallitus testaa parhaillaan myös tekstiviestimaksamisen mahdollisuutta.
– Olemme saaneet aiheellisesti palautetta, että kaikilla ei välttämättä ole käytössään älypuhelimia tai muuten mahdollisuutta maksaa mobiilisovelluksilla. Toivottavasti saamme tekstiviestimaksun käyttöön mahdollisimman pian.
Kansallispuistojen reitit, taukopaikat ja muut palvelut ovat edelleen maksuttomia retkeilijöille.



