Rajoitustoimet voivat haitata eläinten perimän monimuotoisuutta, jos ne jatkuvat vuosikausia. Yhteys Venäjälle on ollut tärkeä esimerkiksi karhulle ja sudelle.
Afrikkalaisen sikaruton rajoitustoimista ei aiheudu alueen luonnonvaraisille eläimille pysyvää haittaa.
Näin arvioi luonnon monimuotoisuuteen perehtynyt erityisasiantuntija Riku Lumiaro Suomen ympäristökeskuksesta (Syke).
Afrikkalaisen sikaruton vuoksi Kaakkois-Suomeen on asetettu erityisiä rajoituksia. Muun muassa metsästys on kielletty ydinalueella ja itärajan esteaidan riistaportit on suljettu.
Tarkoituksena on rauhoittaa tilanne alueella niin, että villisiat eivät pakenisi tartunta-alueen ulkopuolelle ja levittäisi tautia uusille alueille.
– Vaikutukset muille luonnoneläimille riippuvat rajoitusten kestosta. Yhdellä tai kahdella vuodella ei ole merkitystä, Lumiaro sanoo.
Suuret nisäkkäät kulkevat pitkiä matkoja
Suurista nisäkkäistä esimerkiksi karhu, susi, hirvi, ahma, villisika ja metsäpeura ovat liikkuneet itärajan molemmin puolin. Karhu ja susi pystyvät liikkumaan miltei 50 kilometriä vuorokaudessa.
Susien geneettinen monimuotoisuus on Suomessa heikentynyt. Venäjän puolelta tulevien susien erilainen geeniperimä on ollut Suomen susikannalle tärkeä. Yhteyden katkeaminen ei siksi olisi toivottavaa.
– Monia vuosia kestävät rajoitukset heikentäisivät geneettistä monimuotoisuutta, Lumiaro sanoo.
Itäraja on ollut suljettu pian kolme vuotta, ja sinne on rakennettu esteaita. Vaikka itärajan esteaitaa on Kaakkois-Suomessa runsaasti, aita ei kuitenkaan ole täysin yhtenäinen. Esimerkiksi vesistöt on jätetty aitaamatta.
– Susi, hirvi ja karhu ovat kovia uimaan. Viimeistään jäiden tultua muutkin eläimet pääsevät kulkemaan, Lumiaro huomauttaa.
Riistaporttien sulku hämmentänyt eläimiä
Ruokavirasto kertoi tiistaina, kuinka sikaruttoa on jälleen löytynyt taudin ydinalueen ulkopuolelta.
Virasto epäilee, että tauti leviää itärajaa pitkin pohjoiseen, eli Kaakkois-Suomesta kohti Lappeenrantaa. Ruokavirasto aikoo laajentaa taudin ydinaluetta tällä viikolla.
– Itärajan esteaita hämmentää villisikoja, kun normaalit reitit rajan ylitse ovat nyt kiinni. Siksi ne ovat lähteneet rajaa pitkin etsimään uutta reittiä, yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu Ruokavirastosta kertoo sähköpostitse.
Kiviruusun mukaan esimerkiksi osalla karhuista on ollut tapana vetäytyä talviunille Venäjän puolelle. Alkava kiima-aika taas muuttaa villisikojen liikkumista.
– Varsinkin karjut voivat lähteä liikkeelle etsimään uusia laumoja, Kiviruusu kertoo.
Kaakkois-Suomen rajavartioston mukaan eläimet ovat oppineet käyttämään esteaidan riistaportteja. Niiden sulkemisen takia eläinten liikkuminen on häiriintynyt. Esimerkiksi jotkut hirvet ja karhut ovat koetelleet aidan kestävyyttä.
Villisika tarvitsee vankan aidan
Ruokavirasto suunnittelee aitaavansa sikaruton ydinalueen. Töiden on tarkoitus alkaa loppuvuodesta ja valmistua alkuvuoden aikana. Projektia johtaa Intecon.
Aidasta ei tule yhtenäinen, vaan siihen jää aukkoja muun muassa teiden kohdalle, jotta ihmisten kulku ei häiriinny.
– Aidan on tarkoitus hidastaa ja ohjata villisikojen liikkumista. Hirvieläimet pääsevät siitä yli. Aita ei ole rakenteeltaan luonnoneläimiä kokonaan pysäyttävä, Kiviruusu kertoo.
Jos aidasta haluttaisiin tehdä kokonaan villisiat pysäyttävä, siitä pitäisi tehdä todella vankka.
– Villisika pystyy hyppäämään miltei kahden metrin korkeuteen. Lisäksi ne pystyvät kaivamaan ja puskemaan kovalla voimalla, sanoo tutkija Elmo Miettinen Luonnonvarakeskuksesta.
Tutkija: Hirvi hyötyy metsästysvapaasta syksystä
Metsästys on kielletty afrikkalaisen sikaruton ydinalueella.
Aiemmin esimerkiksi Kaakkois-Suomen vs. riistapäällikkö Lauri Peippo kertoi Ylelle olevansa huolissaan metsästysrajoitusten vaikutuksista Kaakkois-Suomessa. Hänen mukaansa rajoitukset vaikuttavat hirvikannan kokoon Kaakkois-Suomessa ja nostavat esimerkiksi hirvikolarien riskiä.
Suomen ympäristökeskuksen erityisasiantuntija Riku Lumiaro ei ole tilanteesta huolissaan. Hänen mukaansa yhden hirvenmetsästyskauden väliin jäämisellä ei ole merkittävää vaikutusta hirvikantaan.
– On hirven kannalta vain hyvä, jos yksi metsästyskausi jää väliin. Itärajan hirvikanta on muutenkin pieni, hän sanoo.
Villisian metsästys on vaativaa puuhaa. Näin siitä kertoo metsästäjä Kari Taurama. Arkistovideo on julkaistu 22. syyskuuta 2026:



