torstai, 9 toukokuun

Luonnontuotealan toimialajärjestö haluaisi vielä neuvotella poimijoiden viisumiasiasta ja hakea kompromissia ennen marjan poimintakautta.

Luonnontuotealan valtakunnallisen toimialajärjestön Arktiset Aromit toiminnanjohtaja Birgitta Partasen mukaan on hyvin epätodennäköistä, että ulkoministeriön päätös evätä thaimaalaisten marjanpoimijoiden pääsy Suomeen saataisiin kumottua ennen tulevaa kesää.

– Näyttää siltä, että ministeriön päätös pitää, Partanen sanoo.

Arktiset Aromit osallistui tänään Helsingissä useiden alan toimijoiden kanssa seminaariin, jossa asiaa käsiteltiin. Seminaarissa oli mukana myös ministeriön edustajia.

– Toki haluamme vielä neuvotella asiasta eri toimijoiden kanssa ennen kesää, mutta tuntuu siltä, että päätös on nuijittu. Suotavaa olisi, että viisumiasiasta vielä neuvoteltaisiin ja pääsisimme jonkinlaiseen kompromissiin niin, että pääsisimme tämän kauden yli. Sitten olisi aikaa miettiä ensi kaudelle uuden kuviot, Birgitta Partanen sanoo.

Ulkoministeriö päätti keskeyttää luonnonmarjanpoimijoiden Schengen-viisumihakemusten vastaanoton Thaimaassa aiemmin maaliskuussa. Keskeytys koskee kaikkia hakijoita Suomen Bangkokin suurlähetystön toimipiiriin kuuluvissa maissa, jotka ovat Thaimaa, Kambodzha ja Myanmar.

Päätös tarkoittaa, että näistä maista tuleville luonnonmarjanpoimijoille ei myönnetä Schengen-viisumeja ensi kesän satokaudeksi.

Jaa.
Exit mobile version