Tapiolan ortodoksisessa kirkossa eli Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa Espoossa on ollut maaliskuisena lauantai-iltapäivänä hulinaa. Pääsiäismyyjäiset houkuttelivat paikalle runsaasti yleisöä, mutta nyt kirkossa on jo hiljaisempaa.
Anni Pipinen ripottelee varovasti pyöreälle levylle oranssinkeltaista pigmenttiä eli värijauhetta. Sitten hän tiputtelee jauheen päälle kananmunankeltuaisesta ja viinistä tehtyä emulsioseosta ja ryhtyy hiertämään ainesosia toisiinsa kirkkaasta lasista valmistetulla hiertimellä.
Myös viereisestä pöydästä kuuluu pientä rahinaa: Pinja Velentza tekee samaa puuhaa, mutta väripigmentti on valkeaa.
Teini-ikäiset Pipinen että Velentza kuuluvat nuorten ryhmään, jossa maalataan ikoneja kerran viikossa kevät- ja syyslukukausien aikana. Kesällä ryhmä pitää taukoa.
– Tykkään kuvataiteista ja tällaisesta pienestä näpertämisestä. On kivaa, kun saa keskittyä maalaamiseen, Anni Pipinen toteaa.
Värien hiertäminen vaatii tarkkuutta: seoksen pitää olla juuri oikean paksuista ja tasaista, jotta sitä voidaan käyttää pyhän kuvan eli ikonin maalaamiseen.
– Päädyin tänne vahingossa: alun perin minun piti mennä kokkikerhoon. Pääsin kuitenkin kokeilemaan maalaamista, ja se oli mielestäni kivaa.Yleensäkin ikonin maalaaminen on rauhoittavaa puuhaa, Pinja Velentza sanoo.
Ikoneja maalataan myös valokuvista
Ikonitaiteilija Katarina Koskivaara-Ilmonen on pyörittänyt nuorten ikonimaalareiden ryhmää Espoon Tapiolassa jo vuosikymmenen ajan.
– Ikonimaalariksi ei opita hetkessä tai muutamassa vuodessakaan, vaan kyse on koko elämän kestävästä projektista. Se taas on yksi tämän taiteenlajin viehätyksistä: et ole koskaan valmis.
Temperatekniikka on hidasta ja vaativaa. Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkon näyttävät sisämaalaukset Espoon Tapiolassa eivät nekään syntyneet hetkessä, vaan ikonitaiteilija Alexander Wikström maalasi niitä kymmenen vuoden ajan.
Hitaan tekemisen lisäksi ikonien vahvasti bysanttilaiseen perinteeseen nojaava estetiikka voi tuntua nykyihmisestä oudolta ja vieraalta. Ilmaisu on varsin pelkistettyä, ja sitä leimaa käänteinen perspektiivi, josta puuttuu syvyysvaikutelma.
Muinaisen egyptiläisen taiteen tavoin ikoneissa noudatetaan toisinaan myös arvoperspektiiviä: tärkeät henkilöt kuvataan luonnottoman kookkaina suhteessa muihin.
– Ikoneja varten on olemassa malleja ja esikuvia, mutta niitä ei tarvitse noudattaa orjallisesti. Bysanttilaisen taiteen traditio on kuitenkin oltava hallussa, jotta pystyy tuottamaan omia uusia kompositioita, Katarina Koskivaara-Ilmonen sanoo.
Ikonitaiteen pohjalla on hyvin selkeä ja yksinkertainen oivallus.
– Kristus tuli ihmiseksi ja näin ollen kuvattavaksi. Tietysti ikoneita maalataan myös Raamatun henkilöistä, apostoleista, Jumalanäidistä ja pyhistä, Koskivaara-Ilmonen kertoo.
Ortodoksisen kirkon pyhien joukkoon on kanonisoitu eli kelpuutettu henkilöitä myös aivan viime vuosina. Yksi heistä on uskonnonopettaja ja lähetystyöntekijä Johannes Karhapää eli Johannes Sonkajanrantalainen, joka tapettiin Suomen sisällissodassa vuonna 1918.
Ikoneja voidaan maalata myös valokuvien perusteella, ja näin on toimittu Johannes Sonkajanrantalaisen kohdalla.
– Samaa metodia hyödynnetään myös Maria Pariisilaista kuvaavissa ikoneissa. Hän menehtyi toisen maailmansodan aikana Ravensbrückin keskitysleirillä, mutta hänestä on jäänyt meille valokuvia, Katarina Koskivaara-Ilmonen jatkaa.
Maria Pariisilainen eli Jelizaveta Jurjevna Pilenko oli Pariisissa vaikuttanut nunna ja hyväntekijä, joka muun muassa jakoi köyhille ruokaa. Hän auttoi myös kaupungissa piileskelleitä juutalaisia ja joutui tämän takia keskitysleirille. Tapiolan kirkossa Maria Pariisilainen kuvataan toisinaan patongin kanssa.
Arkkienkeli Mikaelista Pyhään Eulampiaan
Anni Pipinen on aiemmin maalannut Pyhän Kassian, nyt hän työstää lahjaksi sukulaiselleen Pyhää Eulampiaa. Nuorten ryhmässä maalataan keskimäärin yksi ikoni kevät- ja syyslukukausien aikana.
– Maalaamiseen pitää todellakin keskittyä, ja tämä on hyvin pitkäjänteistä puuhaa. Kun on maalannut jotakin taustaa viisi kertaa putkeen, voi siinä pinnakin vähän palaa, Pipinen kertoo.
Pinja Velentza taas maalaa tällä hetkellä Arkkienkeli Mikaelia ja hän on samoilla linjoilla.
– Hiukset ja valoviivat voivat olla haasteellisia. En ole aiemmin tehnyt valoviivoja enkelille, ja ensin ne piti piirtää ja sitten miettiä, mihin suuntaan ne menevät.
Pipisen ja Velentzan mielestä ikonimaalaaminen sopii henkilöille, joilta löytyy kärsivällisyyttä ja sitkeyttä.
– Jos tykkää taiteesta, historiasta ja uskonnosta, niin sitten pitää ryhtyä maalaamaan ikoneja, Velentza summaa.
Tekoäly hiipii ikonitaiteeseen
Ikonitaiteeseen liitetään usein käsite muuttumattomuus, eli sen oletetaan pysyvän samanlaisena vuosisadasta toiseen. Aivan näin ei ole, vaan ikonitaidekin seuraa aikaansa ja eri ajanjaksoihin liittyy visuaalisia muutoksia.
Rooman katakombeissa tehtiin alkukirkollista taidetta, kun taas 1800-luvulla ikoneja maalattiin öljyväreillä kankaalle.
– Traditio ei ole mikään pysyvä monoliitti. Ikonitaide elää ja muuttuu, koska ikonin tehtävä on palvella rukoilevaa seurakuntaa ja vastata seurakunnan hengelliseen tarpeeseen, Katarina Koskivaara-Ilmonen toteaa.
Myös tekoäly on saapunut ikonitaiteeseen, ja tällä hetkellä netistä löytyy lukuisia tekoälyn generoimia bysanttilaisia ikoneja. Katarina Koskivaara-Ilmonen ei tällaisille ikoneille lämpene.
– Huh huh, nehän ovat aivan jäätäviä. Niistä puuttuu tunne ja syvyys. Ikonia ei voi tehdä nopeasti, ikoni jos jokin on slow cooking.
