Sepelkyyhky on Suomen runsain kyyhkylaji, ja sitä tavataan lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.
Elokuun kymmenes päivä käynnistää kyyhkyjahdin. Runsastunut sepelkyyhky on noussut Suomen metsästäjien suosituimmaksi saalislajiksi.
Riistakeskuksen mukaan laji on sopeutunut hyvin Suomen muuttuneeseen viljely- ja kulttuurimaisemaan. Nykyisin se on tavallinen näky myös taajamien pihoilla ja puutarhoissa.
– Sepelkyyhkyn runsaat kannat ja vaivattomat metsästysjärjestelyt ovat tehneet siitä metsästäjien suosikin. Metsästys ei vaadi laajoja erämaita tai kallista kalustoa, sanoo riistapäällikkö Jörgen Hermansson Suomen riistakeskuksen tiedotteessa.
Sepelkyyhkyn lisäksi merihanhen ja kanadanhanhen metsästys alkaa pelloilla maanantaina.
Saaliit kasvaneet 2000-luvulla
Sepelkyyhkysaaliit lähtivät kasvuun 2000-luvun alussa. Aiemmin vuosittainen saalis oli 100 000–150 000 lintua. Vuodesta 2010 lähtien saalistaso on vakiintunut noin 250 000 lintuun vuodessa.
– Kyyhkymetsästyskausi on lyhyt ja intensiivinen. Suurimmat saaliit saadaan yleensä heti aloituspäivinä, Hermansson kertoo.
Osa sepelkyyhkyistä saattaa vielä olla pesinnässä metsästyskauden alkaessa. Saalis kannattaa siksi kohdentaa parviin, jotka koostuvat pääasiassa saman vuoden poikasista ja pesintänsä jo päättäneistä linnuista.
Sepelkyyhkyparvissa voi esiintyä myös rauhoitettua uuttukyyhkyä. Se on sepelkyyhkyä pienempi, ja siltä puuttuvat siivissä näkyvät valkoiset laikut.
Metsästäjän on aina varmistettava saaliin oikea lajitunnistus ennen laukaisua.
Sepelkyyhky on Suomen runsain kyyhkylaji, ja sitä tavataan lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Viime vuosina se on sopeutunut yhä paremmin myös kaupunkiympäristöihin. Osa linnuista jää nykyisin talvehtimaan Suomeen.
Pesimäajan ulkopuolella sepelkyyhkyt liikkuvat parvissa, jotka voivat kasvaa satojen tai jopa tuhansien lintujen kokoisiksi.



